Kun menee hyvin, se tuntuu turvattomalta

Tuo kolahtaa kyllä itseeni, jotenkin vaikea edes sanallistaa koko juttua. Mutta omalla kohdalla, esimerkiksi kun joku pitkäaikanen vähemmän tai enemmän stressiä tuottava asia yhtäkkiä ratkeaa ja asiat menee taas hyvin, niin jotenkin se olotila vierastuttaa ja on sellanen jännä "tyhjä olo" 

Traumainen lapsuus aiheuttaa tuon. Siihen perustuu se että traumaperheessä kasvaneet harvoin onnistuvat elämässä. On turvallista sabotoida kaikki ja elää tuskassa.

Itse koen samaa, kun menee hyvin alan alitajuisesti pelätä,  että kohta rysähtää. En tahtoisi mennä lapsuuteen, mutta siellä oli sama tilanne ettei tämä kauan kestä pian tulee jotain ikävää. Kun taas rysähti ikäänkuin helpotti, että no niin siinä se oli :(

Että on tavallaan turvallista, kurjuudessa?

Ihan hullua näin kirjoitettuna, mutta tulipahan tehtyä. Kiitos ap!

jos on pitkään mennyt huonosti, niin se hyvä tilanne voi tuntua väliaikaiselta. Tuntuu siltä, että se saattaa romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Tietyllä lailla realismiahan se on, koska elämä on nykyään epävarmaa. Jo työn menettäminen voi olla aikamoinen katastrofi. 

Minulla oli aiemmin tuota samaa. Parisuhteessakin oli sellainen olo aina, että jotenkin tiesin, että ne suhteet tulee päättymään. Aina, jos meni hyvin, niin kohta rysähti isosti (joku sairastui, kuoli tms). 

Nyt minulla on mennyt jo pidempään hyvin, mutta tuon pelon tilalle on tullut epätodellinen olo. Todella usein havahdun ja ajattelen tai sanon ääneen, että Onko tämä todella minun elämää tai Voiko tämä olla totta. 

Enää en pelkää päivittäin, vaikka todellakin tiedän, että tämä onni voi päättyä milloin vain. Nautin ja olen kiitollinen kaikesta, mitä nyt saan. 

Minulla on traumataustaa.

Ja jatkan vielä: Aiemmin tosiaan olin jotenkin levoton lähes koko ajan ja tavallaan pakenin koko ajan kaikkea. Nykyään minun on hyvä olla paikoillanikin ja nykyhetkessä, mutta tosiaan tuota epätodellista oloa on usein. 

-sama

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli aiemmin tuota samaa. Parisuhteessakin oli sellainen olo aina, että jotenkin tiesin, että ne suhteet tulee päättymään. Aina, jos meni hyvin, niin kohta rysähti isosti (joku sairastui, kuoli tms). 

Nyt minulla on mennyt jo pidempään hyvin, mutta tuon pelon tilalle on tullut epätodellinen olo. Todella usein havahdun ja ajattelen tai sanon ääneen, että Onko tämä todella minun elämää tai Voiko tämä olla totta. 

Enää en pelkää päivittäin, vaikka todellakin tiedän, että tämä onni voi päättyä milloin vain. Nautin ja olen kiitollinen kaikesta, mitä nyt saan. 

Minulla on traumataustaa.

 

Minä taas oikein huokaan, olenko tämän ansainnut saanko tämän pitää. Onko totta, että minulla on nyt näin hyvä :)

Kuulostaa hyvin tutulta tuo, että ei luota turvallisuuden tunteisiin tai hyvään ja sitten kun oikeasti menee hyvin, sitä on jotenkin itsestään irtaantunut olo.

Hankala menneisyys täälläkin takana, joten kai tämä jotenkin siihen liittyy.

Nyt onkin sitten asiat hyvin kun kaikki mennyt jo pidempään päin peetä.  Rahaakin useampi tonni uponnut hevon prseeseen.  Se siitä säästämisestä sitten.  Mutta kyllä se vielä iloksikin muuttuu ja kaikkeen tottuu.  Paitsi sitä jääpuikkoa pitämään anaalissa kun se ehtii sulamaan ennen tottumista.

Perus huijari syndrooma. Käynti psykologilla auttaa ja sen laskun jälkeen ei tunnu enää että menee hyvin.

Mulla hankala menneisyys myös ja koen sellaisen turvallisen elämän tylsäksi sekä ajattelen, että kohta tää taas viedään multa. Vähän samalla tavalla kun lapsuudessa isä oli välillä tosi mukana, mutta sitten sai taas raivokohtauksen. Ikinä ei pystynyt luottamaan hyvän elämän varmaan jatkuvuuteen. 

No ei? En ole koskaan ajatellut noin, vieras ajattelumalli yms. Ehkä sulla on traumatausta tai aina vain mennyt huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Mulla hankala menneisyys myös ja koen sellaisen turvallisen elämän tylsäksi sekä ajattelen, että kohta tää taas viedään multa. Vähän samalla tavalla kun lapsuudessa isä oli välillä tosi mukana, mutta sitten sai taas raivokohtauksen. Ikinä ei pystynyt luottamaan hyvän elämän varmaan jatkuvuuteen. 

 Mietin, ollaanko me kaikki täällä naisia jotka piehtaroivat lapsuudessaan ja vastoinkäymisissään, eikö jokaisen elämään kuulu ne ylä - ja alamäet?

Pitäisi vaan osata mennä eteenpäin, luottaen että elämä kyllä kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla hankala menneisyys myös ja koen sellaisen turvallisen elämän tylsäksi sekä ajattelen, että kohta tää taas viedään multa. Vähän samalla tavalla kun lapsuudessa isä oli välillä tosi mukana, mutta sitten sai taas raivokohtauksen. Ikinä ei pystynyt luottamaan hyvän elämän varmaan jatkuvuuteen. 

 Mietin, ollaanko me kaikki täällä naisia jotka piehtaroivat lapsuudessaan ja vastoinkäymisissään, eikö jokaisen elämään kuulu ne ylä - ja alamäet?

Pitäisi vaan osata mennä eteenpäin, luottaen että elämä kyllä kantaa.

Minulla tuo muutos ja luottaminen onnistui vasta, kun lähelleni tuli ensimmäinen turvallinen ihminen. Ihminen, joka kuuntelee ja ymmärtää minua ja oireitani oikeasti. Voin luottaa siihen, että hän pysyy vierelläni. Olen alkanut luottaa myös itseeni ja elämään. 

Hevosella ei ole turvaton olo 🤗

Ei suostu lainaamaan kommenttia, mutta tuolle eräälle: on vaarallista luottaa, että joku pysyy elämässäsi. Tai no jos luottaminen ei vaikuta elämääsi mitenkään niin ehkei sitten, mutta jos teet suuria uhrauksia sen takia, niin ei kannata. Minä olen nähnyt valtavan määrän miehiä, joista on paljastunut kaikenlaista. Viimeisimpäänkin kuvittelin tosissani voivani luottaa, kunnes aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta kaikki muuttui. Ja juuri sillä hetkellä kun sitä vähiten odotin. Enää en luota yhtään keneenkään. En, vaikka kuinka hyvältä tuntuisi. Ihmiset ovat kieroja.

Vierailija kirjoitti:

Ei suostu lainaamaan kommenttia, mutta tuolle eräälle: on vaarallista luottaa, että joku pysyy elämässäsi. Tai no jos luottaminen ei vaikuta elämääsi mitenkään niin ehkei sitten, mutta jos teet suuria uhrauksia sen takia, niin ei kannata. Minä olen nähnyt valtavan määrän miehiä, joista on paljastunut kaikenlaista. Viimeisimpäänkin kuvittelin tosissani voivani luottaa, kunnes aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta kaikki muuttui. Ja juuri sillä hetkellä kun sitä vähiten odotin. Enää en luota yhtään keneenkään. En, vaikka kuinka hyvältä tuntuisi. Ihmiset ovat kieroja.

Niin ja mitään uhrauksia en tee toisen takia, jos en ole satavarma siitä että se on oikea päätös. En halua koskaan nähdä päivää, kun tajuan muokkailleeni elämääni toisen mukaan, ja lopulta menettänyt hänet. Olisin aivan uskomattoman katkera ja vihainen.

Vierailija kirjoitti:

Ei suostu lainaamaan kommenttia, mutta tuolle eräälle: on vaarallista luottaa, että joku pysyy elämässäsi. Tai no jos luottaminen ei vaikuta elämääsi mitenkään niin ehkei sitten, mutta jos teet suuria uhrauksia sen takia, niin ei kannata. Minä olen nähnyt valtavan määrän miehiä, joista on paljastunut kaikenlaista. Viimeisimpäänkin kuvittelin tosissani voivani luottaa, kunnes aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta kaikki muuttui. Ja juuri sillä hetkellä kun sitä vähiten odotin. Enää en luota yhtään keneenkään. En, vaikka kuinka hyvältä tuntuisi. Ihmiset ovat kieroja.

Tiedän, mistä puhut. En minäkään ole koskaan voinut kehenkään luottaa, edes läheisiini. Tässä tapauksessa en ole mitenkään päättänyt luottaa, vaan se tunne on sisälläni.

Tiedän ja tiedostan, että elämäni voi muuttua koska tahansa, mutta tuo luottaminen tähän hetkeen on minulle täysin uutta. Ennen elin tavallaan koko ajan tulevassa.