Uusi suhde ja lapsihaaveet
Olen seurustellut puoli vuotta saman ikäisen miehen kanssa. Olemme molemmat 40 vuotiaita. Olemme heti alussa keskustelleet että haluaisimme perheen jos se on vielä mahdollista. Kummallakaan ei ennestään lapsia.
Vaikka olemme olleet yhdessä vasta vähän aikaa mielestäni meidän tulisi jo aloittaa yritys jos lapsen haluamme. Olen yrittänyt selittää tätä miehelle mutta mies ei ole vielä valmis. Hänestä meidän tulisi vielä tutustua paremmin. Olen koko ajan enemmän ja enemmän ahdistunut asiasta kun tuntuu että jokainen tuhlattu kuukausi voi vähentää mahdollisuuksiani enää raskauteen. Ymmärrän täysin että jos olisimme nuorempia niin en vielä puolen vuoden jälkeen ehdottaisi lapsen tekoa.
Miten ihmeessä saan miehen ymmärtämään että asialla olisi kova kiire? Tiedostan hyvin sen että emme välttämättä enää edes onnistuisi ja yrittämisessä voisi mennä kauankin, voisi tulla keskenmenoja ja muuta..
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
Jättäisin ehkäisyn pois ja antaisin luonnon hoitaa loput. Kun halusin itse lasta, mies empi ja empi. Ajattelin mielessäni, että mikäli hänestä ei ole isäksi, olkoot sitten niin. Nyt, kun poika on eskari-ikäinen, mies viettää likipitäen jokaisen vapaahetkensä hänen kanssaan ja tuumailee minulle tyytyväisenä, että joskus on parasta jättää päätökset naisen käsiin:D
En itse käytä ehkäisyä mutta mies käyttää kondomia. Se onkin vaikeampi rasti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kummastuttaa missä tynnyrissä tai perähikiällä nämä asuvat jotka pitävät nelikymppisenä lapsen saamista niin kovin hirveänä asiana. Täällä kaupungissa etenkin korkeakoulutetuissa piireissä tuo on täysin arkipäivää. Tottakai mahdollisuudet heikkenee ja riskit lisääntyy, mutta ei todellakaan ole mitenkään outoa tai harvinaista saada lapsia tuossa iässä. En silti suosittele ap:ta vitkuttelemaan vaan selkeä aikaraja ja jos mies ei ole valmis jatkat kohti tavoitteitasi ilman häntä vaikka yksin.
Mietin samaa. Ilmeisesti täällä palstalla on monia amiksia tai työttömiä jotka ovat ryhtyneet lapsen tekoon heti parikymppisenä ensimmäisen miehen kanssa joka vastaan tullut. Varmaankin löytyy lapsia vielä useamman miehen kanssa.
Menin pian lukion jälkeen ammattikorkeakouluun ja myöhemmin vielä yliopistoon. Ns. oikeissa töissä olin 23-vuotiaana jo. Tein töitä ja vietin railakasta elämää ikävuodet 23-30. Sitten perustin perheen. Nyt harmittaa, etten perustanut perhettä jo hieman aiemmin. Jaksan oikeasti ihmetellä, että mitä ihmiset ovat tehneet vuodet 20-40 jos vasta 40-vuotiaana herää siihen, että se lapsikin olisi kiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuolla menolla asia ei jää sinun päätettäväksesi vaan mies jättää sinut. Ei tuollaista rankuttamista jaksa kukaan kuunnella. Olisit tehnyt asian eteen jo aikaisemmin jotain niin nyt ei olisi tuollainen hätä ja kiire.
Ette edes tunne toisianne vielä kunnolla ja lapsi pitäisi saada nyt heti? Mistä sitä voi varmaksi sanoa millainen mies sieltä paljastuu lapsen jälkeen. Voi tehdä elämästäsi hyvinkin hankalaa jos haluaa.
Kiitos empatiasta.
Ap
Joillakin on katsos empatiaa sitä syntymätöntä lasta kohtaan, sulla ei, minä minä minä. Viis siitä millaiseen tilanteeseen lapsi syntyy, kunhan SINÄ saat mitä haluat.
Kuulostat itse lähes empatian huipulta. Harmi, että äitisi ei miettinyt tarkemmin ennen tekemistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan 40-vuotias ole noin typerä, että suunnittelee lasten hankintaa?
Sinä olet tehnyt jo valintasi. Älä haihattele typeryyksiä.
Ei kai kukaan ole noin typerä että kuvittelee että kaikkien elämä noudattelee samaa kaavaa. Osoitat kommentillasi oman typeryytesi ja tietämättömyytesi.
Osa aikuisuutta on hyväksyä että tietyt ovet sulkeutuu, oli syynä sitten omat valinnat tai olosuhteet. Kenelläkään ei ole hyvää syytä tehdä lapsia enää noin vanhana, se on puhdasta narsistista itsekkyyttä.
Minun isoisoisäni syntyi 45-vuotiaalle äidille ja vielä vanhemmalle isälle. Vanhempia sisaruksia oli runsaasti, suurin osa kyllä kuoli jo lapsina.
Ehkä olet vain vähän pihalla elämästä? Ehkä et ymmärrä muusta kuin toisten kiusaamisesta yhtikäs mitään. Miksi vanhempasi hankkivat sinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättäisin ehkäisyn pois ja antaisin luonnon hoitaa loput. Kun halusin itse lasta, mies empi ja empi. Ajattelin mielessäni, että mikäli hänestä ei ole isäksi, olkoot sitten niin. Nyt, kun poika on eskari-ikäinen, mies viettää likipitäen jokaisen vapaahetkensä hänen kanssaan ja tuumailee minulle tyytyväisenä, että joskus on parasta jättää päätökset naisen käsiin:D
En itse käytä ehkäisyä mutta mies käyttää kondomia. Se onkin vaikeampi rasti.
Ap
Vai että vaikeampi rasti. Miten inhottava ja itsekäs voi ihminen olla?? Jos hän ei halua niin ei halua joten älä yritä painostaa ja pakottaa. Eroa ja keksi jotain muuta mutta älä ylläty jos muutkaan eivät halua tuosta vain tekaista lasta lähes tuntemattoman kanssa. Joku resupekka siihenkin toki varmasti suostuu.
Vierailija kirjoitti:
Jättäkää lapsi haaveet nuoremmille. Elämä on muutakin kuin lapsi, kestääkö suhteenne vauva-lapsi vuodet, kannattaa miettiä tarkkaan.
Mitä väliä kestääkö, eiköhän se oma lapsi ole tärkeimpi kuin suhde jonkun random äijän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Itse tulin raskaaksi luomuna 42 vuotiaana. Nyt poika 7 kuukautta. Me tavattiin miehen kanssa myös 40 hujakoilla. Päätettiin jättää ehkäisy pois vuoden seurustelun jälkeen ajatuksella vauva tulee jos on tullakseen... Ja tulihan se.
Mutta jos et yh halua olla niin puhukaa ja panostakaa myös parisuhteeseen. Omaan hyvinvointiin ja toisiinne niin ettei kaikki ole vaan vauva, vauva, vauva. Stressaaminen nyt ei ainakaan auta raskautumiseen. Ja puhukaa myös, että mitä jos vauvaa ei tulekaan.
Tsemppiä.
Lottovoittaja kertomassa vinkkejä oikeisiin numeroihin. Tässä tapauksessa geenilottovoittaja. Onko vinkkisi se että ap:n kannattaa hakkea samat perintöainekset mitä sinulla on? Jo 35+ ensisimmäistä yrittävillä on usein vaikeuksia toistuvien keskenmenojen kanssa ja tarvitsevat hedelmällisyyshoitoja. Kaikki tuntemani 40+ vuotiaat synnyttyjät jotka luomuna tulleet raskaaksi olivat saaneet 2-5 lasta aikaisemmin. Tällöin heidän kehonsa olivat jo oppineet kuinka tullaan raskaaksi joten keskenmenojen todennäköisyys pienenee. Silti kehityspoikkeamien todennäköisyys nousee iän funktiona. Jos 42-vuotiaana tulee luomuna ensikertaa raskaaksi ja synnyttää terveen lapsen on varmasti harvinaisempaa kuin aidot lottovoitot. Mutta tämähän on vauvapalsta, tänne saa satuilla mitä haluaa.
Kohta onneksi tulee niitä tabletteja jolla ampuu räkäpäitä. Voi sitten joskus kun naisella ei ole mahdollisuutta enää saada lasta niin taputtaa päähän ja sanoa "Voi, voi". :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä ehkäisy pois. Luonto hoitaa loput.
Mies käyttää kumia.
Ap
Fiksu mies.
Vierailija kirjoitti:
No jos lapsen haluat niin yrittäminen olisi pitänyt aloittaa jo eilen. Tuskin tulet kovin äkkiä raskaaksi joten ehdota nyt vaan tosissasi että ehkäisy jää pois. Jos ei käy miehelle niin tuskin haluaa lapsia vaan vedättää sinua. Miehellä kun ei ole kiire.
Onpas, jos lapsia haluaa. Tulee pian eteen se hetki ettei mies saa enää hedelmällistä kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättäisin ehkäisyn pois ja antaisin luonnon hoitaa loput. Kun halusin itse lasta, mies empi ja empi. Ajattelin mielessäni, että mikäli hänestä ei ole isäksi, olkoot sitten niin. Nyt, kun poika on eskari-ikäinen, mies viettää likipitäen jokaisen vapaahetkensä hänen kanssaan ja tuumailee minulle tyytyväisenä, että joskus on parasta jättää päätökset naisen käsiin:D
En itse käytä ehkäisyä mutta mies käyttää kondomia. Se onkin vaikeampi rasti.
Ap
Mies käyttää sinua vain välipysäkkinä. Haluaisi p*nna paljaalla jos olisi oikeasti rakastunut. Sori tästä kommentista, mutta se on totta.
Vierailija kirjoitti:
Kohta onneksi tulee niitä tabletteja jolla ampuu räkäpäitä. Voi sitten joskus kun naisella ei ole mahdollisuutta enää saada lasta niin taputtaa päähän ja sanoa "Voi, voi". :D
Täh?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mies ei ole sinulle oikea. Se oikea mies sinulle tähän tilanteeseen voisi aloittaa sen yrityksen kanssasi nyt.
Ai puolessa vuodessa? Armeijakin kestää pidempään. Miten voit tuntea edes toista tuossa ajassa niin hyvin että lapsia pitäisi jo tehdä

Siis voi huijata naista sillä että muka haluaa lapsen mutta sitten vetelee noita tabletteja ennen nautintoa. :D
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/miesten-ehkaisypilleri-voi-olla-pia…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mies ei ole sinulle oikea. Se oikea mies sinulle tähän tilanteeseen voisi aloittaa sen yrityksen kanssasi nyt.
Ai puolessa vuodessa? Armeijakin kestää pidempään. Miten voit tuntea edes toista tuossa ajassa niin hyvin että lapsia pitäisi jo tehdä
Tuossa ajassa ehtii jo rakastua toiseen ihmiseen. Realiteetit ovat tiedossa. Se on nyt tai koskaan. Mies ei taida vain olla kovin rakastunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa neuvoa ap:tä. Nuorempaa itseäni neuvoisin, että hanki lapsi yksin viimeistään 35-vuotiaana, jos siihen mennessä ei ole lapsia. Koska noissa ajolähtösuhteissa käy juuri noin.
Ehkä ap:n kannattaa painostaa miestä, kunnes tämä lähtee, ja sitten hakeutua yksin hoitoihin.
Nuorempana minä ja pari ystävääni olimme päättäneet juuri näin. 35 vuotta oli takaraja. Oli valmiiksi sovittu jonkun tutun miehen kanssa, että jos kumppania ei ole löytynyt takarajaan asti, niin nuo miehet voivat auttaa asiassa. Eikä ole vaatimuksia heitä kohtaan.
Kuinka hullu mies lähtee tuohon? Kelpaakohan oikeudessa edes kirjallinen sopimus vastuuvapaudesta, jos äiti päättääkin vastuuttaa isää jotenkin? Lapsi saa muutenkin paskat geenit, jos siittäjä ei ol
Täästä kannattaa olla tarkkana. Itse olen auttanut naisparia. Lapsella on kaksi vanhempaa myös juridisesti eikä siten minua siten edes teoriassa pystyttäisi vastuuttamaan. Itsellistä naista en uskaltaisi auttaa. Ehkä jotkut kumppanuusvanhempikuviot sopivat jollekin lapsettomalle miehelle jos hän haluaa ottaa isän roolin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän kummastuttaa missä tynnyrissä tai perähikiällä nämä asuvat jotka pitävät nelikymppisenä lapsen saamista niin kovin hirveänä asiana. Täällä kaupungissa etenkin korkeakoulutetuissa piireissä tuo on täysin arkipäivää. Tottakai mahdollisuudet heikkenee ja riskit lisääntyy, mutta ei todellakaan ole mitenkään outoa tai harvinaista saada lapsia tuossa iässä. En silti suosittele ap:ta vitkuttelemaan vaan selkeä aikaraja ja jos mies ei ole valmis jatkat kohti tavoitteitasi ilman häntä vaikka yksin.
Mietin samaa. Ilmeisesti täällä palstalla on monia amiksia tai työttömiä jotka ovat ryhtyneet lapsen tekoon heti parikymppisenä ensimmäisen miehen kanssa joka vastaan tullut. Varmaankin löytyy lapsia vielä useamman miehen kanssa.
Menin pian lukion jälkeen ammattikorkeakouluun ja myöhemmin vielä yl
Eihän se jos nelikymppisenä haluaa lapsen tarkoita sitä, että vasta silloin olisi asiaan herännyt, voi hyvänen aika. Onhan toive lapsesta ja joskus yritystäkin voinut olla jo aiemmin, mutta syystä tai toisesta elämä vain on mennyt toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tulin raskaaksi luomuna 42 vuotiaana. Nyt poika 7 kuukautta. Me tavattiin miehen kanssa myös 40 hujakoilla. Päätettiin jättää ehkäisy pois vuoden seurustelun jälkeen ajatuksella vauva tulee jos on tullakseen... Ja tulihan se.
Mutta jos et yh halua olla niin puhukaa ja panostakaa myös parisuhteeseen. Omaan hyvinvointiin ja toisiinne niin ettei kaikki ole vaan vauva, vauva, vauva. Stressaaminen nyt ei ainakaan auta raskautumiseen. Ja puhukaa myös, että mitä jos vauvaa ei tulekaan.
Tsemppiä.
Lottovoittaja kertomassa vinkkejä oikeisiin numeroihin. Tässä tapauksessa geenilottovoittaja. Onko vinkkisi se että ap:n kannattaa hakkea samat perintöainekset mitä sinulla on? Jo 35+ ensisimmäistä yrittävillä on usein vaikeuksia toistuvien keskenmenojen kanssa ja tarvitsevat hedelmällisyyshoitoja. Kaikki tuntemani 40+ vuotiaat synnyttyjät jotka luomuna tulleet
Se ei todellakaan ole mikään lottovoittoon verrattavissa oleva harvinaisuus. Tai sitten se lottovoitto onkin yleisempää kun kuvittelisi, nimittäin minun suvustani ja kavereistani näitä löytyy useita.
Ilmoittaisin että hakeudut itsellisenä äitinä lapsettomuushoitoihin, mutta voitte jatkaa parisuhdetta ohessa miehen halutessa niin.
Se vielä, että toivon ettei ketään nuorena lapsensa saanut tule ilkkumaan tällaisessa tilanteessa ap:lle tai muillekaan. Ette tiedä miltä tuntuu katsoa kypsyvää munasolua ja tietää, että aika tulee loppumaan kesken.