Oon joka työpaikkassa, opiskeluissa tai ryhmissä jäänyt ulkopuoliseksi

Vierailija kirjoitti:

Jos monessa eri paikassa jää ulkopuoliseksi, niin sitten pitää katsoa peiliin. Sun täytyy muuttaa itseäsi, ei ympäristöä, mikäli haluat että tilanne muuttuu. 

Häh ? Minä huomasin että kyllä tulin toimeen työkavereiden kanssa, mutta kun tuli isompi kokous, niin huomasin jääväni yksin tupakkapaikalla, lähin työkaveri hakeutui toisen työkaverin seuraan, joka oli siis hänet kouluttanut töihin, ajattelin että tarvitsee tukea. 

Ihme laumasieluja ihmiset nykyään. Työpaikalla tehdään työt, itse olen sitä tyytyväisempi, mitä vähemmän siellä on turhaa sosialiseeraamista ja ryhmätöitä. Tietysti peruskohtelias täytyy olla, sanoa huomenet jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolema ei ole ratkaisu ongelmaasi vaan se että hakeudut sellaiseen porukkaan missä voit kertoa rehellisesti tunteistasi ja sen myötä myös oivallat että et ole yksin tämänkään tunteesi kanssa. 

Ei kannata olla missään luuseriporukassa missä kaikki voivottelee miten he ovat niin erilisia kun muut ja kaikki kiusaa.

En itse puhuisi mistään "luuseriporukasta" mutta on totta, että jaetun trauman pohjalle rakentuva ystävyys ei aina ole mitenkään terve. Joskus siitä yhteisestä traumasta pääsee muodostumaan salakavalasti yhteinen identiteetti ja silloin ollaan kyseenalaisilla vesillä. Ystävyyteen tarvitaan muutakin yhteistä kuin koetut vaikeudet ja jossain vaiheessa joku saattaa huomata, että traumaattisen taustan lisäksi heillä ei ole mitään muita yhdistäviä tekijöitä. Juuri sen koetun trauman, esimerkiksi kiusaamisen, takia irtipäästäminen ei ole niin yksinkertaista, koska se tuntuisi yhdeltä hylkäämiskokemukselta lisää. Lisäksi ainakin joissain vertaistukiryhmissä on esiintynyt sitä, että jonkun jäsenen alkaessa voida paremmin muut alkavat vetää häntä takaisin samaan kuoppaan, koska jotkut eivät kestä sitä ajatusta, että joku muu voi toipua ja mennä elämässään eteenpäin. 

Samantyyppinen tausta voi ilman myös lisätä ymmärrystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, kunhan omat haavat on hoidettu siinä määrin, etteivät ne enää vääristä esimerkiksi sosiaalista kanssakäymistä. Silloin ystävyyden voi rakentaa sille lähtökohdalle, että sen muodostavat aidosti toistensa seurassa viihtyvät ihmiset eivätkä toisistaan pakonomaisesti turvaa ja validointia etsivät.

Mä en edes kuvittele ikinä saavani ystäviä tai kuuluvani mihinkään ryhmään tai ryhmäytyväni. Pärjään oikein erinomaisen hyvin yksin ja itsekseni. Jos pääsen hyvään porukkaan, niin hyvä, mutta idareitten kanssa mulla ei ole edes tarvetta tutustua. Työ työnä, joskus on paremmat työkaverit, joskus huonommat. Kun seisoo omilla jaloillaan, niin ihmiset ovat kiinnostuneita seurastasi. Pari hyvää ystävää on, enempää en tarvitse. 

Vierailija kirjoitti:

Ootko autisti etkä tajua olevasi ihan erilainen kuin muut? 

Miksi erilaiset eivät voisi olla kavereita keskenään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos monessa eri paikassa jää ulkopuoliseksi, niin sitten pitää katsoa peiliin. Sun täytyy muuttaa itseäsi, ei ympäristöä, mikäli haluat että tilanne muuttuu. 

Häh ? Minä huomasin että kyllä tulin toimeen työkavereiden kanssa, mutta kun tuli isompi kokous, niin huomasin jääväni yksin tupakkapaikalla, lähin työkaveri hakeutui toisen työkaverin seuraan, joka oli siis hänet kouluttanut töihin, ajattelin että tarvitsee tukea. 

Mihin tarvitset koko ajan jotain viereen?

Älä käytä energiaa/aikaa niihin ihmiseen jotka eivät halua olla kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Mä en edes kuvittele ikinä saavani ystäviä tai kuuluvani mihinkään ryhmään tai ryhmäytyväni. Pärjään oikein erinomaisen hyvin yksin ja itsekseni. Jos pääsen hyvään porukkaan, niin hyvä, mutta idareitten kanssa mulla ei ole edes tarvetta tutustua. Työ työnä, joskus on paremmat työkaverit, joskus huonommat. Kun seisoo omilla jaloillaan, niin ihmiset ovat kiinnostuneita seurastasi. Pari hyvää ystävää on, enempää en tarvitse. 

Mä joskus ennen kaipasin kuulumista porukkaan, mutta en enää. Nyt en edes halua olla vapaa-ajalla työkavereiden kanssa ystäviä. Tottakai tervehdin ja voin puhua jotain yleistä, ei muuta.

Harvemmin ystävyys säilyy, jos vaihtaa työpaikkaa. Parempi pysyä etäällä kaikista työpaikan erimielisyyksistä ym. Aidoille ystäville kerron itsestäni, mutta työkaverit ei ole ystäviä. Henkilö pitää tuntea pidempään, ennenkuin luottamusta tulee.

Työtä tehdään palkkaa vastaan. Ei ole ystävien etsintä paikka. Mutta jos löytää ystävän työn kautta se on ok.

Autismin kirjossa yksi piirre on juuri ulkopuolisuuden tunne. Voisiko sinulla olla autismin kirjoa? Silloin et ehkä osaa eleitä ja ilmeitä tai small talkia? 

Minulla on muutama läheinen, joilla epäilen autismin kirjoa. He eivät välttämättä tervehdi minua (ellen minä ensin) tai kysy kuulumisiani (ei välttämättä edes vaikka minä kysyisin ensin). He saattavat kävellä ohitseni tai tulla kotiin huomioimatta minua tervehtimiselle ja minuun päin kääntymisellä ja katsomisella. Esim. saattavat vain tulla sisään ja mennä vaikka sohvalle istumaan kännykän kanssa.

Mutta asiaan. He ovat kaikki vuorollaan eri tilanteissa sanoneet, että eivät voi mennä jonnekin uuteen paikkaan, koska "ne katsoo mua" tai "ei ne oo musta kiinnostuneet". Olen aivan hämmennyksissä: itsehän niissä uusissa tilanteissa pitää mennä juttelemaan muille, tervehtiä, katsoa silmiin, jutella small talkia, kysellä muiden nimet ja esitellä itsensä. Sitten hiljalleen jatkaa keskustelua vuorotellen lauseita puhuen. Pitää itse osallistua ja nyökkäillä muiden puheelle, hymyillä, katsoa silmiin ja kommentoida jotakin mielenkiintoista. Pitää kehua muiden vaatteita, puheita, tekoja, kiittää jne. Tämähän on ihan helppoa, jos on aidosti kiinnostunut muista ihmisistä. 

Jos ei ole kiinnostunut muista, niin muut huomaavat sen ja kokevat torjuntana eivätkä välttämättä jaksa aina aloittaa keskustelua tai olla se, joka ensimmäisenä tervehtii tai kysyy mukaan. 

Ota siis aloite itsellesi: mene mukaan, katso silmiin, tervehdi, pyydä kaikkia tasapuolisesti mukaan. Älä jää taustalle negatiiviseksi murjottajaksi. Tai toisaalta älä ole aina äänessä vaan juttele vuorotellen lauseita.

Oletko tullut kiusatuksi, narsistin uhri, introvertti ja / tai syvällinen ihminen, joka karsastaa nykyistä pinnallista elämää eikä löydä kaltaistaan. Nämä ehkä yleisimmät syyt.

Jos tilanne toistuu useissa eri paikoissa silloin kyllä kannattaa katsoa peiliin, sillä sinä olet näiden tilanteiden yhteinen nimittäjä.

Kannattaa miettiä millaisista ihmisistä olisit itse kiinnostunut ja miettiä oletko sinä sellainen muille? Usein liiallinen takertuvuus ja epätoivo myös pelottaa ihmisiä pois. 

Ystävyyttä/ryhmäytymistä auttaa kun on ihmisistä positiivisella tavalla kiinnostunut. Keskustelemalla voi löytää yhteistä maaperää, onko työssä joku asia joka harmittaa tai toisaalta ilostuttaa? Onko yhteisiä mielenkiinnon kohteita? Jos tuntuu että olet ihan pihalla jutuista, ota selvää niistä ilmiöistä mistä muut ovat kiinnostuneita. 

Muista, että porukkaan kuuluminen vaatii sinulta myös vaivannäköä ja toisten huomioimista. Porukka on oikeasti vain sen osiensa summa eli ne ihmiset itse luovat sen porukan. Sinä voit olla osa sitä, jos näet vaivaa mutta kukaan ei tule siihe erikseen hakemaan etkä voi sysätä vastuuta siitä muille.

Vierailija kirjoitti:

Kenen sinä ajattelet päättävän kuka pääsee porukkaan ja kuka ei?

Onpa typerä läppä. Juuri sellaisen itseään täynnä olevan midwit-ryhmälampaan nk. ajatus.

Vertaistukena sanon, että sama täällä! Olen aina se tyyppi siinä ulkokehällä, joka kutsutaan mukaan isoihin bileisiin mutta ei kaveriporukan mökkiviikonloppuun. Olen ujo ja introvertti, siitä se varmasti kumpuaa, en tee itseäni tarpeeksi tykö ja yritykseni lähentyä nähdään "hyvänpäiväntuttuutena", koska muut ovat tiiviimmin yhteydessä koko ajan. Hankalaa on, ja yksinäistä.

Jos huokuu kivaa energiaa ja on vilpitön niin silloin jää automaattisesti ulos. 

Vierailija kirjoitti:

Jos huokuu kivaa energiaa ja on vilpitön niin silloin jää automaattisesti ulos. 

Tämä on muuten totta. Mitä enemmän erillään laumasta, sen aidompi ihminen.

Minulla oli tuota ongelmaa nuorena. Joskus 35 ikävuoden jälkeen tilanne alkoi helpottamaan ja ystäviä löytyä. Ajattelen sen johtuvan siitä, että muut kypsyivät. Itse olen ollut aina kiinnostunut eri asioita kuin ikätoverini. Ikä myöten muiden ihmisten kiinnotukset muutuivat, jolloin löytyi yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Ei toisten lasten kanssa voinut puhua psykologiasta, uskonnosta, politiikasta jne. Aikuisten kanssa voi. Minua ei ole koskaan kiinnostaneet meikit, musiikki, julkisuuden henkilöt yms. "pinnalliset asiat".

Kun on erilainen lapsi / nuori, se on vaikeaa ja yksinäistä. Keski-iässä helpottaa. Kaikille tulee lisää elämänkokemusta.

Samoin, suomessa syrjitään virolaisia vaikka suomessa tehty korkeakoulu tutkinto. Tylsää