Lue keskustelun säännöt.
HS: psykologin näkemys intiimiasioiden jakamisesta muille
20.09.2025 |
Referaatti jutusta (ei sisällä ap:n omia kommentteja)
Parisuhteen ja seksuaalisuuden käsittely ystävien kanssa on luonnollinen ja usein tarpeellinen osa arkea. Psykologi ja seksuaaliterapeutti Julia Rimmington painottaa, että vaikka suhde on kahden ihmisen välinen asia, kokemuksiaan on lupa jakaa myös sen ulkopuolelle. Samalla on kuitenkin muistettava kunnioittaa kumppanin oikeuksia ja yksityisyyttä.
Seksistä puhuminen ei ole tabu mutta harkinta on tärkeää
Perinteinen ajatus siitä, että seksielämä kuuluu vain makuuhuoneeseen, on Rimmingtonin mukaan vanhentunut. Seksuaalisuudesta puhuminen ystävien kanssa voi olla tärkeää tuen ja oivallusten saamiseksi. Esimerkiksi omista fantasioista, orgasmin vaikeudesta tai uusien asioiden kokeilun vaikutuksista suhteeseen on täysin hyväksyttävää keskustella. Tällöin puhe keskittyy omaan kokemukseen ei kumppanin yksityisyyden paljastamiseen.
Kumppanin yksityisyys on rajapyykki
Kumppanin suostumusta vaativat asiat kuten hänen kehoonsa, hygieniaansa, seksitaitoihinsa tai mieltymyksiinsä liittyvät yksityiskohdat eivät kuulu ystävien keskusteluihin ilman toisen lupaa. Vaikka tarkoitus olisi purkaa omia tunteita, toisen henkilökohtaisiin piirteisiin meneminen voi loukata hänen oikeuttaan yksityisyyteen. Erityisesti arkaluontoiset tiedot, kuten erektio-ongelmat tai fetissit, tulisi pitää luottamuksellisina.
Kenelläkään ei ole oikeutta kieltää kokemusten jakamista
Rimmington varoittaa myös toisesta ääripäästä: kumppani ei saa kieltää keskustelemasta suhteesta ulkopuolisten kanssa. Jokaisella on oikeus käsitellä kokemuksiaan ja saada niihin ulkopuolista näkökulmaa. Hälyttävää on, jos keskustelun tarve tukahdutetaan kokonaan. Tällöin kyse voi olla kontrolloivasta tai epäluottamukseen perustuvasta dynamiikasta.
Yhteenvetona Rimmington esittää selkeän linjan: omista tunteista, tarpeista ja haasteista on lupa puhua kunhan muistaa, ettei samalla tule paljastaneeksi asioita, joita toinen ei halua muiden tietoon. Ero henkilökohtaisen kokemuksen jakamisen ja toisen paljastamisen välillä on tärkeä tunnistaa.
Kysymys, jonka voi aina esittää itselleen ennen kuin avautuu ystäville: puhunko nyt itsestäni vai paljastanko jotain toista, johon hänellä on oikeus päättää itse?
Kommentit (59)
Seksi liittyy todella vahvasti omaan identiteettiin ja minäkuvaan. Se on useasti niin intiimi tilanne, että ihminen on henkisestikin alasti. Silloin kun ihminen on haavoittuvainen, niin myös defenssit ovat lähellä. Nämä menee ihan käsikädessä. Siksi asioista puhumattomuus on itseasiassa normaalia. Jos yrität purkaa näitä defenssejä, niin se hyvin helposti aiheuttaa vain vastareaktion. Tottakai avain on vahva keskinäinen luottamus. Että uskallat olla oma itsesi kumppanin edessä, uskallat näyttää ja kertoa asioista, jotka ovat sinulle herkkiä.
Valitettavasti aitoa keskinäistä luottamusta ei aina ole. Kumppani voi olla menestynyt, mukava, puoleensavetävä, vastuullinen, aikuinen, ja kaikkea tätä, mutta perimmäinen luottamus puuttuu. Itse veikkaan, että todella moni parisuhde kaatuu tuohon. Tiedostamatta tai tiedostaen ollaan epäterveessä suhteessa, niin pitkään kunnes on liian huono olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, nuo molemmat vastaukset voi olla totta yhtä aikaa ja sehän kerrottiin jo lainaamassasi tekstissä? Etkö lukenut sitä itse vai etkö ymmärtänyt lukemaasi?
Vastauksia tarkastellaan kysymyksen kontekstissa, ei pelkästään jutun sisällön. Eli kysymyksessä pyrittiin selvittämään kumpaan suuntaan asia painottuu.
Tottakai ihmiset vastaavat tuollaiseen kysymykseen omien pelkojensa kautta ja ettei saa kertoa intiimejä asioita. Vastaukset painottuu aina pelkoihin. Ihmismieli toimii niin. Seksistä voi silti vallan hyvin puhua, ilman että kumppanin yksityisyyttä loukataan.
Kysymyksen asettelu on johdatteleva.
Projisoit. Sinulle ihmisenä intiimiasioista puhuminen on rohkeaa ja uskaliasta, niistä puhumattomuus kertoo peloist
Ei, vaan tarkoitin että tässä keskustelussa ihmiset ensisijaisesti pelkäävät että heistä kerrotaan jotain liian intiimiä, ja ohittavat täysin sen, että seksistä voi (muttei ole pakko) puhua siten, ettei kumppanin intiimejä asioita kerrota.
Tämä keskustelu ei edes ole itsestäni kovin kiinnostava, enkä puhu omista seksikokemuksistani paljonkaan kenenkään kanssa. Lähinnä tämä keskustelu kiinnostaa itseäni yleisellä tasolla av:n keskusteluesimerkkinä, koska ihmiset on niin johdateltavissa saamaan tuollaisia reaktioita minkä johdosta tulee kauhean kärjistyneitä kommentteja.
Voisin helposti puhua vaikka mistä intiimiaiheesta avoimesti ja yleisellä tasolla. Kumppanin osuuden pois rajaten. Tämä vaatisi kuitenkin luottamusta ystävään. Ainoa ystävä, joka tuo omaa seksielämäänsä esiin ja haluaisi minunkin aiheesta puhuvan, ja vitsailee, että olen estynyt kun en puhu, on todella epäluotettava. Ihana ihminen monilta osin, mutta täysi lörppö, puhuu pahaa muista ystävistään minulle ja valehtelee välillä niin, että korvat heiluu. Luulee, etten tajua. Joten yllättävää kyllä, en puhu hänelle intiimielämästäni, edes yleisellä tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, nuo molemmat vastaukset voi olla totta yhtä aikaa ja sehän kerrottiin jo lainaamassasi tekstissä? Etkö lukenut sitä itse vai etkö ymmärtänyt lukemaasi?
Vastauksia tarkastellaan kysymyksen kontekstissa, ei pelkästään jutun sisällön. Eli kysymyksessä pyrittiin selvittämään kumpaan suuntaan asia painottuu.
Tottakai ihmiset vastaavat tuollaiseen kysymykseen omien pelkojensa kautta ja ettei saa kertoa intiimejä asioita. Vastaukset painottuu aina pelkoihin. Ihmismieli toimii niin. Seksistä voi silti vallan hyvin puhua, ilman että kumppanin yksityisyyttä loukataan.
Kysymyksen asettelu on johdatteleva.
Projisoit. Sinulle ihmisenä intiimiasioista puhuminen on rohkeaa
Ei, vaan tarkoitin että tässä keskustelussa ihmiset ensisijaisesti pelkäävät että heistä kerrotaan jotain liian intiimiä, ja ohittavat täysin sen, että seksistä voi (muttei ole pakko) puhua siten, ettei kumppanin intiimejä asioita kerrota.
Minä ja moni muu on todennut tässä keskustelussa, että aiheesta voisi puhua halutessaan yleisellä tasolla, mutta valitsemme toisin. Näin totean, ilman mitään voimakasta tunnetta.
Olen siis tavallaan samalla puolella kuin sinä, mutten näe tässä keskustelussa mustavalkoisuutta tai pelkoja. Yhtään. Siksi minun nähdäkseni projisoit jossakin määrin.
Vierailija kirjoitti:
Voisin helposti puhua vaikka mistä intiimiaiheesta avoimesti ja yleisellä tasolla. Kumppanin osuuden pois rajaten. Tämä vaatisi kuitenkin luottamusta ystävään. Ainoa ystävä, joka tuo omaa seksielämäänsä esiin ja haluaisi minunkin aiheesta puhuvan, ja vitsailee, että olen estynyt kun en puhu, on todella epäluotettava. Ihana ihminen monilta osin, mutta täysi lörppö, puhuu pahaa muista ystävistään minulle ja valehtelee välillä niin, että korvat heiluu. Luulee, etten tajua. Joten yllättävää kyllä, en puhu hänelle intiimielämästäni, edes yleisellä tasolla.
Nyt olet asian ytimessä. Kaverit lähtökohtaisesti aina haluaa näyttää parhaat puolensa ja osoittaa olevansa luottamuksen arvoisia. Todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Sen takia mieluummin avaudun vaikka nettiin, kuin parhaalle kaverilleni. Hän on loistava tyyppi, mutta tiedän kokemuksesta, että lörpöttelee muiden asioita mennen tullen. Varsinkin viihteellä, kun on pari lasillista otettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
36. Ilmeisesti sinulla ei ole tietoa siitä mitä psykoterapia erikoisaloineen on. Ihmisen mielen toiminnasta on paljon tutkimustietoa. Koulutettu terapia-alan ammattilainen on perehtynyt siihen sekä teorian että käytännön tasolla ja toimii jatkuvassa työnohjauksessa. Esimerkiksi perisuhteen eri dynamiikat tai erilaiset persoonallisuuden rakenteet, varhainen vuorovaikutus ja sen häiriöt eivät ole mitään elämänkatsomusta, vaan tutkittua, kovaa faktaa. Aivojen kehitys, psykiatriset diagnoosit ja niiden vaikutus parisuhteeseen, lapsen kehitykseen ja lapsen käytösongelmiin (perheterapia) ovat tietoa, jota ilman en itse kyllä uskaltaisi lähteä ketään terapoimaan.
Ihminen ei ole kovin yksilöllinen, mutta sen ehkä ymmärtää vasta sitten, kun on työskennellyt ihmisten kanssa pitempään. Tietyt mielen sairaudet ja persoonan rakenteet tai perhe-elämän dynamiikka tuppaavat menemään tietyllä tavalla. Ja auttamiseksi tarvitaan tutkittua tietoa siitä mistä on kyse ja mikä voisi auttaa.
Psykoterapian ammattilaista koskevat samat säännöt kuin lääkäriäkin mitä tulee psyykkisen tasapainoon, rikosten ehkäisyyn ja ilmoittamisvelvollisuuteen. Siinäkin on iso ero koulutetun ammattilaisen ja itseoppineen terapeutin välillä.
Psykologinen tutkimus ei ole aivan niin luotettavaa, kuin joskus annetaan ymmärtää. Vaikka se tarjoaa paljon tietoa, se on usein hyvin kontekstiriippuvaista ja perustuu tutkimuksiin, jotka eivät aina ole yleistettävissä kaikkiin ihmisiin tai tilanteisiin. Esimerkiksi persoonallisuushäiriöt tai perhesuhteet voivat ilmetä eri tavoin eri kulttuureissa tai elämäntilanteissa, mutta tutkimukset tekevät usein liian yleisiä johtopäätöksiä.
Psykologiset käsitteet voivat olla myös epätarkkoja, ja tutkimustulokset voivat muuttua nopeasti. Aivotutkimus ja psykiatriset diagnoosit kehittyvät koko ajan, joten se, mikä oli "faktaa" vielä muutama vuosi sitten, ei ole enää välttämättä oikeaa. Ja vaikka terapeutti on koulutettu, ihmismieli on niin monimutkainen, että yksittäinen tutkimus ei voi kattaa kaikkia muuttujia. Ihmisten kokemukset ja reaktiot voivat vaihdella paljon, ja tutkimus ei aina osaa ottaa tätä huomioon.
Lisäksi psykoterapian teho voi olla hyvin subjektiivinen, eikä aina perustu pelkästään tutkimukseen. Joskus se, mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle, ja parantuminen voi tulla enemmän inhimillisen yhteyden ja luottamuksen kautta kuin sen, että noudatetaan pelkästään "tutkittuja" menetelmiä.
Eli vaikka tutkimus on tärkeää, ei psykologian kenttä ole täysin mustavalkoinen, ja monimutkainen inhimillinen kokemus ei aina mene tutkimuksen kaavoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumppaniin ei voi luottaa, nettiin ei voi luottaa, kavereihin ei voi luottaa, psykologeihin ei voi luottaa, itseenikö tässä voi vain yrittää luottaa? Voihan rähmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumppaniin ei voi luottaa, nettiin ei voi luottaa, kavereihin ei voi luottaa, psykologeihin ei voi luottaa, itseenikö tässä voi vain yrittää luottaa? Voihan rähmä.
Voi luottaa muihinkin, täytyy vain ottaa riski, että käy huonosti. Sekin on parempi kuin olisit vain sulkeutunut itseesi. Joskus elämässä tulee haavereita. Tämä on yhtä nopanheittoa. Täytyy vain yrittää tehdä omasta mielestä parhaat ratkaisut ja pelata niillä korteilla.
Ystäväni alkoivat kiinnostua miehestäni, kun kerroin hieman meidän seksiasioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykologinen tutkimus ei ole aivan niin luotettavaa, kuin joskus annetaan ymmärtää. Vaikka se tarjoaa paljon tietoa, se on usein hyvin kontekstiriippuvaista ja perustuu tutkimuksiin, jotka eivät aina ole yleistettävissä kaikkiin ihmisiin tai tilanteisiin. Esimerkiksi persoonallisuushäiriöt tai perhesuhteet voivat ilmetä eri tavoin eri kulttuureissa tai elämäntilanteissa, mutta tutkimukset tekevät usein liian yleisiä johtopäätöksiä.
Psykologiset käsitteet voivat olla myös epätarkkoja, ja tutkimustulokset voivat muuttua nopeasti. Aivotutkimus ja psykiatriset diagnoosit kehittyvät koko ajan, joten se, mikä oli "faktaa" vielä muutama vuosi sitten, ei ole enää välttämättä oikeaa. Ja vaikka terapeutti on koulutettu, ihmismieli on niin monimutkainen, että yksittäinen tutkimus ei voi kattaa kaikkia muuttujia. Ihmisten kokemukset ja reaktiot voivat vaihdella paljon, ja tutkimus ei aina osaa ottaa tätä huomioon.
Lisäksi psykoterapian teho
Myös lääketiede kehittyy koko ajan, joten et varmaan luota lääkäriinkään. Mikään tiede ei pidä itseään erehtymättömänä eikä muuttumattomana.
Psykoterapiaan liittyvä tutkimus ei ole psykologista tutkimusta. Enemmän se liittyy psykiatriaan ja lääketieteeseen kuin psykologiaan. Psykoterapiatutkimuksen juuret ovat psykiatriassa ja sosiaali- ja kasvatustieteissä, eivät niinkään psykologiassa. En oikein tiedä mistä se on saanut alkunsa, että psykologia ja psykoterapia ovat monen mielessä samaa asiaa. Psykoterapian ja perheterapia kehitys tutkimusalana linkittyy psykiatrian avohoidon kehittymiseen, lasten kaltoinkohtelun tutkimiseen lääketieteen/psykiatrian näkökulmasta ym. muihin aika käytännöllisiin asioihin, joista kuitenkin oli saatavilla edustavia tutkimusryhmiä helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumppaniin ei voi luottaa, nettiin ei voi luottaa, kavereihin ei voi luottaa, psykologeihin ei voi luottaa, itseenikö tässä voi vain yrittää luottaa? Voihan rähmä.
Voi luottaa muihinkin, täytyy vain ottaa riski, että käy huonosti. Sekin on parempi kuin olisit vain sulkeutunut itseesi. Joskus elämässä tulee haavereita. Tämä on yhtä nopanheittoa. Täytyy vain yrittää tehdä omasta mielestä parhaat ratkaisut ja pelata niillä korteilla.
Jos tiedän ihmisen epäluotettavaksi, en kerro hänelle avoimesti asioitani. Jos hän on älykäs, päättelee nopeasti, miksen avaudu. Mitä edes hyötyisin riskistä?
Avaudun halutessani toiselle ihmiselle. Ei sitä tarvitse sulkeutua kokonaan. Eikä tarvitse olla sulkeutunut ihminen, jos ei jaa intiimiasioitaan muille. Niistä kun voi puhua sen kumppaninsa kanssa. Vai eikö sitä lasketa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
....48. viesti on sitä paitsi selkeästi tekoälyn ympäripyöreä vastaus.
Tekoäly on hyvä apuri, mutta kysymyksesi oli väärä. Kysyit psykologian tutkimuksesta, etkä psykoterapiatutkimuksesta. Kaksi eri asiaa. Psykologian tutkimusasetelmat ovat hyvin usein ryhmä opiskelijoita, joilla tutkitaan jotain yksittäistä asiaa tai reaktioita tai sitten koetetaan etsiä jotain normaalia reaktiotapaa vaikkapa lapsen kehitykseen liittyen. Varhainen vuorovaikutus on se ala, jossa psykologian tutkimuksilla on jalansijaa.
Mulla oli ystävätär, joka raportoi intiimistä avioelämästään häiritsevyyteen asti.
Kerran kysyin, mitä miehensä sanoisi, jos tietäisi hänen kertovan näitä heidän välisiään asioita. Myönsi, että "ei se kyllä tykkäisi".
Katsokaas ympärileikattu ja kun ne jakaaaaa Google ilmaiset pornovideot , sulttaanit jakaa haaremeissa .
Olen parhaillaan lukemassa teosta Detecting Malingering and Deception - forensic distortion analysis (FDA-5) (Hall & Poirier, kolmas painos) ja yksi luku siitä käsittelee kulttuurisia eroja liittyen valehteluun ja sepittelyyn.
Ihminen on tässäkin asiassa suhteellisen samanlainen, vaikka kulttuurit poikkeaisivat huomattavasti toisistaan. Alkuperäiskansan saarella elänyt heimo reagoi täsmälleen samoin kuin ryhmä amerikkalaisia opiskelijoita. Sen sijaan tulkinnat vaihtelevat sen mukaan onko tulkittava etnisesti samaa alkuperää. Poliisi tulkitsi tummaihoisen kuulusteltavan valehtelevan merkittävästi useammin kuin valkoihoisen kuulusteltavan. Ts. kulttuuriset ennakkoluulot vaikuttavat siihen ketä pidetään luotettavana.
Ihmisen käyttäytyminen ja siihen liittyvät persoonan rakenteet ovat hyvin samanlaisia riippumatta kulttuurista, jossa hän elää. Skitsofrenia on aivan samanlainen tauti eri puolilla maailmaa, samoin ihmisen reaktiot siihen miten hänen aivonsa ja tunne-elämänsä reagoivat kaltoinkohteluun. Tämä johtuu siitä, että olemme apinoita pohjimmiltaan, siis ihmisapinoita. Kulttuuri ei muovaa meitä läheskään niin paljon kuin monesti luulemme. Toki yksittäistä tutkimusta sen todistamiseksi ei voi olla olemassa.
Tämä, oletettavasti tekoälyltä peräisin oleva kommentin osa ei siis pidä paikkansa tieteen valossa: "Esimerkiksi persoonallisuushäiriöt tai perhesuhteet voivat ilmetä eri tavoin eri kulttuureissa tai elämäntilanteissa, mutta tutkimukset tekevät usein liian yleisiä johtopäätöksiä."
Tuo viimeinen lause on lisäksi aika sekopäinen, eihän siinä ole mitään järkeä. Perhesuhteiden ilmeneminen eri maailmankolkissa toimii samanlaisten periaatteiden mukaan, vaikka nykyisin eksotisoidaan kulttuurieroja. Se että eri maissa on erilaiset tavat ei muuta ihmisapinan persoonan rakennetta. Näkisin, että tällaisessa ajattelussa piilee aika suuria vaaroja yhteiskunnan turvallisuutta ajatellen. Se on jo näkyvissä, kun rikollisuutta koetetaan selittää yksinomaan köyhyydellä ja syrjäytymisellä.
Haluaisinko, että kumppani kertoisi intiimiasioitamme ystävilleen. En.
Haluaisinko kuunnella, kun ystäväni kertoisi oman parisuhteessa intiimiasioita. En.
Projisoit. Sinulle ihmisenä intiimiasioista puhuminen on rohkeaa ja uskaliasta, niistä puhumattomuus kertoo peloistasi ja estoistasi.