NYT!!! Saanko ottaa 3-vuotiasta niskatukasta, kun MIKAAN muu ei toimi keiltona sohvalla, sangylla hyppimiseen, jossa nukkuu/on vauvasisarus!? V*ttu menee hermo!!!!!!!!

Ne lapset jotka saa jäähyjä laittaa kaverit jäähylle? Edelleen, on kyse KASVATUSsuhteesta.

ootteko te supermammat oikeesti nyt tota mieltä että tukkapöllyn ja luunapin antaminen on väkivaltaa..... HEI HERÄTKÄÄ TÄHÄN MAAILMAAN ÄLYKÄÄPIÖT.



MÄ EN JAKSA USKOA ETTÄ TÄÄLLÄ ON YHTÄÄN AIKUISTA JOLLE EI OLE NUOREMPANA ANNETTU TUKKAPÖLLYJÄ TAI LUUNAPPEJA... tai jos on niin kyllä olette pumpulissa kasvaneet ettekä oikeesti ymmärrä miten tässä maailmassa pärjää.....

kun ei ole saanut luunappeja eikä tukkapöllyä?

Siis sellaista käytöstä, jota varmaan ihan yleismaailmallisesti pidetään hyvänä: kohteliaisuutta, toisten huomioon ottamista, tottelevaisuutta, kaveruutta, ystävällisyyttä. Siihen ei kuulu toisten kiusaaminen, mummojen potkiminen, koulusta lintsaaminen, paikkojen rikkominen ja sotkeminen, kaduilla tai missään muuallakaan kaljottelu ym. Kuri ei tarkoita meillä väkivaltaa. - 36

.

Selvähän se on, että lapset oppivat myös esimerkistä. Eli jos kotona käyttäydytään hyvin, lapset yleensä myös käyttäytyvät hyvin. Toisaalta on myös toisenlaisia tapauksia, ja heidän kohdallaan nimenomaan on vanhempien laiskuutta jos kuritus jätetään hoitamatta ja joskus jopa se vitsa käyttämättä. Jos lapsi saa kasvaa kuin pellossa, eli niin että tärkein " kasvatustapa" on muun tekemisen keksiminen silloin kun pitäisi kurittaa ja selittää, niin eihän se opi ottamaan toisia huomioon ikinä. Minulle ihan sama miten hyvä käytös saavutetaan, pääasia että se saavutetaan.

joka näitä nippailuja ja luunappeja olisi harrastanut/harrastaa. Äitini ei ole koskaan kiroillut, itse muutaman kerran. Ja todella ihmettelen tätä kiroilevaa äiti joukkoa täällä, jotka satuttavat lapsiaan ties millä tekosyyllä. Väkivallalla ei mitään saavuteta.

Mutta olen muutaman kerran ITSE nipannut, tukistanut kevyesti. Olen niiiiiiiiiiin huono äiti, ANTEEKSI nyt vaan.



Meillä ei mitkään jäähyt toimi.

Vierailija:

Mutta olen muutaman kerran ITSE nipannut, tukistanut kevyesti. Olen niiiiiiiiiiin huono äiti, ANTEEKSI nyt vaan.

Meillä ei mitkään jäähyt toimi.

No joo, av:llä nyt voi odottaa mitä vain, siksihän täällä jaksaakin roikkua.



Henkinen väkivalta voi joskus olla fyysistä väkivaltaa pahempaa.

Ja ne " hyvin käyttäytyvät lapset" , joille ollaan kotona ankaria (myös ilman fyysistä kuritusta) rajojen vuoksi, kohtelevat usein muita lapsia samoin kuin heidän vanhempansa kohtelevat heitä. Eli antavat määräyksiä, joita muiden täytyy noudattaa, jos haluavat olla leikissä mukan, päättävät asiat muiden puolesta, eivät kysy mielipidettää jne.



Kasvatus voi olla taitolaji, mutta turha luulla itsestään liikoja lastensa perusteella. Lapset ovat hyvin erilaisia ja toiset vaativat paljon enemmän kuin toiset (ja tähän kaikki äidit, joiden lapset eivät oikeasti vaadi paljoa, sanovat: kyllä meidänkin lapsi o´n vaativa, mutta minä olen niin johdonmukainen ja kärsivällinen, ettei meillä ole ole samanlaisia ongelmia kuin eräillä" ).

Ei nämä ole ainoat vaihtoehdot.

Itselläni on kaksi lasta. Esikoinen mukautuvainen, rauhallinen, helppo voisin sanoa. Hänen kanssaan on helppoa olla hyvä kasvattaja. Hänelle on helppo selittää, perustella, keskustella, koska hän kuuntelee, ymmärtää ja tottelee. Toki hän uhmaa välillä, kiukuttelee ja näyttää mieltään.



Kuopukseni nyt 4v on erittäin kovaluonteinen. Hän ei ole ikinä saanut kiukuttelulla tahtoaan läpi ja hänen kanssaan on aina oltu erityisen johdonmukaisia ja päättäväisiä. Kyllä on kyllä ja ei on ei. Kuitenkin tyttö kiukuttelee päivittäin, uhmaa, uhmaa ja uhmaa. Hän on hienosti kehittynyt, sosiaalinen, suloinen tyttö, mutta todella voimakastahtoinen. Hänen kasvattamisensa vaatii erittäin paljon pinnaa, kärsivällisyyttä, puhetta, keskustelua jne. Siis TODELLA paljon. Tarvitaan myös kekseliäisyyttä ja mielikuvitusta, miten selvitä sosiaalisista tilanteista, kasvattaa hänestä toisia kunnioittava ja huomioonottava ihminen, miten keksiä hänelle rangaistuksia, jotka ovat kasvattavia, mutta myös rakentavia jne.

Ruumiillista kuritusta emme hyväksy.



Mutta varsinaiseen aiheeseen... Uskon ettei maailmasta löydy lasta, jonka kasvatus ei onnistuisi ilman ruumiillista kuritusta. Kuitenkin, maailmasta löytyy paljon VANHEMPIA, jotka eivät PYSTY kasvattamaan kuopukseni kaltaista lasta hyväkäytöksiseksi, toiset huomioon ottavaksi aikuiseksi ilman jonkinlaista ruumiillista kuritusta. Tämä on fakta. Mielelläni ajattelisin idealistisesti, että lapsella on oikeus tulla kasvatetuksi toisin, mutta kun fakta on, että kaikilla vanhemmilla vain ei ole niitä henkisiä ja fyysisiä voimavaroja jota haastavan lapsen kasvatus vaatisi. Okei, joku sanoo siellä että mitä sitten tekee lapsia, antakoon lapsensa jollekin toiselle tms. Enpä usko että niitä täysin esimerkillisiä vanhempia niin paljon löytyisi että niillä kaikki nämä huostaanotetut lapset hoidettaisiin.

Onko se että lapsi saa lapsuutensa aikana muutaman kerran tukkapöllyä ja pari nipsua, mutta muuten koti on rakastava ja kannustava, pahempi kuin se että lapsi kasvaa täysin ilman rajoja ja ehkä näin lapsen tulevaisuus on pilalla?

jos ei aseta rajoja niin lapsen tulevaisuus on pilalla?

Voiko sellaisella ihmisellä olla HYVÄ tulevaisuus?

Kiitos ansiokkaasta kirjoituksesta nro 50.



Mun mielestä tässä mennään vähän äärilaidasta toiseen.

Eli tuomitaan tukkapöllyn perusteella vanhemman kasvatustaidot huonoiksi. Niin huonoiksi ettei lasta olis tarvinnut edes tehdä.



Luulen että täällä kirjoittaa aika moni sellainen kuka ei oikeasti ole käynyt missään äärirajoilla.



Ja itse olen samaa mieltä, että enempi lapsi traumatisoituu siitä että ei ole rajoja kuin siitä että saa kaksi kertaa elämässään tukkapöllöä.



Jos joku ei tiennyt, että rajat ovat lapselle rakkautta niin kannattaisi ennen kuin avaa suunsa tutustua asiaan.

Rajaton lapsuus on lapselle yhtä kuin henkinen heitteillejättö.



Toivon, että te arvon kasvattajat rajattomat ja muut tulette samalla lailla rinta rottingilla 20 vuoden päästä kertomaan miten mukavasti menee.

usein nämä asiat nähdään niiiin kovin mustavalkoisina. Mutta kun elämä ei sitä ole. Jokin asia voi itsessään olla väärin, mutta kun elämä on toisinaan sitä, että kahdesta väärästä on valittava se vähemmän huono...

50

reilusti yli 20v, menty ylä ja alamäkiä, ja ihania ihmisiä on lapseni. Nuorimmaiset alta kouluikäisiä, ja keskimmäiset siinä välillä. Olen ollut niin hyvä ihminen ja koittanut kasvattaa omalla esimerkilläni, tehkää niinkuin minä teen. Ja kyllä se on kannattanut. Kun alkaa pinna katketa , mene ulos, ja polta vaikka tupakka ja mieti miksi lapsella on paha olo. Kyllä se syy sieltä helpommin löytyy kun luuleekaan. Ja aina kannattaa halia ja pusia lapsia, ja sanoa että olet pieni ihani, kaikilla on känkkäränkkäpäiviä, mutta hymyllä saa ihmeitä aikaan, ja aina voi kysyä pieneltä että lähetäänkö kahville, vaikka lähikahvilaan, ja syököön jäätelöä, se parantaa ihmeen monta kurjaa oloa. Ikinä en ole pysynyt tiukkana siksi että pitää pysyä eikä saa antaa periksi, vaan keksin jotain muuta, tehdään jotain muuta. Ja ihania lapsia on kasvanut.

Onko se että lapsi saa lapsuutensa aikana muutaman kerran tukkapöllyä ja pari nipsua, mutta muuten koti on rakastava ja kannustava, pahempi kuin se että lapsi kasvaa täysin ilman rajoja ja ehkä näin lapsen tulevaisuus on pilalla?

hirveä hinku on aikuisilla puolustella lapsen ruumillista kuritusta, joka on ollut laissa kiellettyä jo 1980-luvulta lähtien?

Jos kerran hyväksyy tukkapöllyn ja luunapit, onko niin, että niitä käyttää lapsen kasvuaikana vain sen pari kertaa kuten kirjoitatte? Siis 2 tukkapöllyä tai 2 luunappia lapsuuden aikana, ja sillä sitä kasvaa hyvä aikuinen?

Minä en tuohon oikein usko.

Minä uskon, että jos ihminen hyväksyy nämä keinot kasvatustavoiksi, niin hän käyttää niitä sitten aina hikeentyessään. Helppoahan se on. Läimäistä tai tarttua tukasta kiinni. Lapsikin on sen jälkeen varmaan kiltti aika pitkän aikaa. Mutta mitä se opettaa? Sitä että toisen satuttaminen on sallittua. Että aikuinen saa hikeentyessään purkaa turhautumisensa lapseen.

Niin helppoa.

Minun mielestäni tällaisen aikuisen kannattaisi kasvattaa ensiksi itseään. Oppia hillitsemään omia raivon ja riittämättömyyden tunteita. Tunnustaa se, että arki on joskus aikamoista tasapainoilua ja taisteluakin, väsymyksen ja muun kanssa. Lapsen ei tarvitse olla aina kiltti ja hiljainen. Jos hän meuhkaa, on siihen olemassa jokin syy. Ja siihen syyhyn pitää puuttua, ei siihen lapsen ulkoiseen käytökseen. Rajoja hakeva ja uhmaava lapsi haluaa, että hänelle laitetaan ne rajat, koska silloin hän tuntee että hänestä välitetään ja häntä rakastetaan, mutta viisas aikuinen asettaa rajat muuten kuin väkivallalla.

Keksi lapselle muuta puuhaa.