Miten päästä yli parisuhteen traumoista?

Olen hiljattain tajunnut miksi nykyään parisuhteeni eivät toimi. Ne johtuu aiempien suhteiden traumoista ja häpeästä.

Ensimmäinen vakava suhde: Olin opiskelija ja poikaystäväni töissä. Minulla ei ollut rahaa paljoa, poikaystävällä oli niin hyvin että sai säästöön. Hän oli aina minun luonani koska siitä hänellä oli lyhyempi matka töihin. Hän osti lähes aina ruuat meille koska minulle ei jäänyt vuokran jälkeen rahaa. Hänelläkin meni myös omaan vuokraan että sinällään ymmärrän että häntä harmitti ostaa aina ruuat mutta! Hän ei koskaan sanonut minulle että hän ei olisi halunnut maksaa ruokia. Hän ei koskaan mitenkään viitannut siihen että asia häiritsee tai pyytänyt voinko minä joskus ostaa. En tiennyt siis mitään ja luulin että kaikki oli hyvin. Enkä osannut sen ikäisenä ajatella että voikohan tässä joku olla väärin. Lisäksi ehkä ajattelin että ollaan loppuelämä yhdessä ja ns meillä on kaikki yhteistä ja kunhan opiskelun jälkeen pääsen töihin niin minäkin osallistun enemmän. Noh mies petti minkä kerkesi ja kun jäi kiinni, jätin hänet ja hänen kaverit kertoivat että tämä ex poikaystävä oli aina valittanut että elän hänen rahoilla ja hän joutuu maksamaan kaiken. Oli useasti siis valittanut aiheesta ja minulle oli tullut "lokki" maine hänen kavereiden kesken. 

No arvaatte vaan että tästä tuli traumat jotka olen tajunnut vasta hiljattain. En ole sen jälkeen ottanut keneltäkään mitään vastaan. En rahaa, ruokaa tai apuja. Pelkään jotenkin olevani vaivaksi enkä usko että kukaan haluaa oikeasti auttaa vaan on sitten vailla jotain tai haukkuu seläntakana. Tästä on tullut uusissa suhteissa ongelmia koska miehet suuttuu jos ei saa auttaa ja minä suutun jos yrittää vakuttaa että haluaa auttaa hyvästä tahdosta. Ja lopulta miehet luulee että minä en ole tosissaan koska en halua jakaa mitään menoja yhdessä.

Toinen trauma on toisesta pitkästä suhteesta. Kun kävin kakalla mies alkoi halveksumaan ja haukkumaan että tuo ei ole naisellista ja ei kyllä tee mieli seks1ä pitkään aikaan. Ymmärrän että todella lapsellinen ja oksettava ajatusmaailma mieheltä mutta tästä silti jäi sellaiset traumat että sen jälkeen suhteissa en vaan pysty käymään kakalla jos mies on kotona. Pahimmillaan pidättelin 4päivää yhden miehen kanssa. Haluaisin eroon tästä traumasta mutta en pääse mitenkään vaikka olen yrittänyt ajatella että on normaalia käydä kakalla ja että kyllä tämä mies sen ymmärtää. Mutta en uskalla. 

Kolmas trauma tuli kun lapset olivat 0v ja 1v ja olin kotona heidän kanssaan. En jaksanut laittautua jos ei ollut käyntiä missään. Miksi tarvitsisi? Olin kotivaatteissa ja hiukset sekaisin useasti aamusta iltaan, ulos lähtiessä vaan pipo päähän tms. Noh lasten isä (ex tämäkin jo onneksi) sitten haukkui laiskaksi että koko päivän olen kotona tekemättä mitään🙄 ja en saa edes itsenäni laitettua ihmisen näköiseksi ja ruokakin on aina jotain pahaa nopeaa kotiruokaa. Tästä jäi traumat etten halua miesten nähden olla kotivaatteissa vaan aina herätessä menen heti suihkuun ja alan laittautua. Sinällään tästä ei haittaa ole mutta siinä mielessä on että kun ei jaksa aina. Rakastan jos saa olla kotona koko päivän ja olla kotivaatteissa hiukset sekaisin. Ja sen jälkeen jos ollut miehiä niin väsyn ja stressaannun kun pitää väkisin laittautua ja en jaksa sitten useinkaan miestä nähdä ja tästä tulee tietysti ongelmia. Ja oikeasti ei tarvitsisi laittautua mutta omassa päässä se on pakko. Tuskin kukaan mies tästä oikeasti välittäisi.

Miten käsitellä tällaisia traumoja?