Onko normaalia olla todella ahdistunut ja huonolla tuulella työpäivän päättyessä?

Tällaistako se on muillakin? Oma työni on fyysisesti raskasta ja myös hektistä. Joinain päivinä ehdin pitämään vain juuri ja juuri luonastauon, joka kestää sen verran, että ehdin kauhoa ruuat suuhuni, nousta ja jatkaa. 

Kun työpäivä lähenee loppuaan, askelia on kertynyt yleensä 15 tuhatta. Jalkoihin sattuu ja ajattelen vain, että pääsisipä istumaan. Mutta silloin se kiireisin aika työssäni on juuri meneillään. On oltava nopea.

Ja tämä loppurutistus saa olon kerta kaikkiaan niin lohduttomaksi, että tunnen palan kurkussa kun meinaa alkaa itkettää. Olen valmistunut aivan toiselta alalta maisteriksi jo vuosia sitten, mutta teen nyt tätä rankkaa työtä kun muutakaan ei ole. Tässä vaiheessa arvaatte varmaan, että olen siivooja (tai tarkemmin laitoshuoltaja). Olen silti tavallaan ylpeä työstäni, vaikka monet kohtelevat meitä laikkareita tosi huonosti. 

Etsin koko ajan muita tehtäviä aktiivisesti, ja yritän ajatella positiivisesti: ainakin on töitä. Se on totta, mutta päivät ovat kyllä aikamoista selviytymistä. Vertaistuki ainakin kelpaisi, jos sellaista on saatavilla.