Parisuhdemotivaatiota á la "bileristeily"
Olipa valaiseva ja mielenkiintoinen (ehkä lainausmerkeissä) juttu Hesarissa koskien pieniä 4 tunnin ns bileristeilyjä. Siinä siis käsiteltiin keski-ikäisten käyttäytymistä tällaisella yleensä työporukan virkistysmatkalla vesibussi-tyyppisellä aluksella tyypillisenä perjantai-iltana. Näin pitkään naimisissa olleena, keski-ikäisenä perheenisänä, joka väistämättä joskus miettii millaista elämä olisi ollut jos ei olisi mennyt naimisiin, voin kiittää Hesaria tämän jutun tekemisestä. Ei kyllä TIPPAAKAAN enää tarvitse miettiä olisiko elämä mahdollisesti jotenkin jännittävämpää ja mukavampaa sinkkuna =D
Siis herrajumala tuota menoa. Niin käsittämättömän white trash, halpaa junttikamaa että oikein teki pahaa. Alkoholin kittaamista paikallisjunassa (selvästi puhtaasti humalahakuista teinimeinikiä), halvan oloista laariruokaa (josta kuitenkin todetaan että "täällä saa syödä hyvin"), halpaa pukeutumista (josta kuitenkin lesoillaan), työväentaustaista porukkaa, kännistä "mukana laulamista" tahmaisella tanssilattialla, itkeviä känniläisiä jotka eivät edes tiedä missä laiva on, kuvitelma tästä kokonaisuudesta "onnellisuuskuplana"..
Tätäkö keski-ikäisten juhliminen tosiaankin on? Itse kaipaisin siistiä pianobaaria, tyylikkäitä ja hillittyjä ihmisiä, hyvää ruokaa ja viiniä, puhtaita paikkoja. Nyt siis voin turvallisesti jatkaa omakotialue-elämääni, tietäen etten jää mistään paitsi =D
Kommentit (108)
hyvin tyypillinen hs-lehden mädätysuutinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta, AP kiittää kommenteista, selvää siis on että tuollaiselle mitä suurimmassa määrin on kysyntää. Itse koin lapsuudessa isän alkoholiongelmat haastavina, joten suhtautuminen ns örveltämiseen ainakin opiskeluajan jälkeen on hieman kielteinen.
Tuo Hesarin juttu muuten mainitsi, että risteilyt ovat lähes aina loppuunmyytyjä, eli selvästikin asiakaskuntaa kyllä löytyy.
No niin, tämä selvittikin koko jutun juonen. Olisit maininnut jo aloituksessa.
Useimmiten se muiden hauskanpidosta uhriutuva ilonpilaaja jossain vaiheessa kertoo olevansa alkoholistivanhempien traumatisoima. Uhrihattu päässä sitten kytätään etenkin läheisimpien ihmisten juomista ja bailausta naama rutussa. Vingutaan että eikö yksi olut riiiiitä, eiiiiköööö, miksi eeeiii, älä ota enempää kuin yhden, minulle tu
Viisi tuntia ruokapöydässä ja sitten nukkumaan? No jo on oikein fiestat. Ihan porttia kuitenkin 😂 Ehkä on ihan hyvä, että noille risteilyille pääsevät ihmiset, jotka todella haluavat juhlia. Ap ei halua.
"Viisi tuntia ruokapöydässä ja sitten nukkumaan? No jo on oikein fiestat. Ihan porttia kuitenkin 😂 Ehkä on ihan hyvä, että noille risteilyille pääsevät ihmiset, jotka todella haluavat juhlia. Ap ei halua."
Voin rehellisesti myöntää että minulle tuo on suurta juhlaa, kyllä. Sellaisen jälkeen ei tee enää mieli lähteä minnekään juomaan lisää.

No miksi sinua häiritsee muiden juhliminen? Kaikesta kirjoittamastasi paistaa kuinka paljon parempi luulet olevasi kuin he, jotka haluavat juhlia esimerkiksi tuollaisella risteilyllä. Ja kuten sanoit, ne ovat loppuunmyytyjä. Sinun ikuisuusillallisillesi ei halua kukaan. Tosin aloituksessahan kaipasit Hillittyjä ja Tyylikkäitä ihmisiä. En minäkään lähtisi mihinkään ihmisen kanssa joka on noin kategorisoiva ja tuomitseva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arveletko ap, ettei niitä pianobaareja jossain ole? Ei ole mikään pakko mennä örveltämään yhtään minnekään. Ettekö käy puolison kanssa yhdessä ulkona?
Joo ei ole pakko tietenkään mennä, ja siksi tämä on jäänyt minulta hieman hämärän peittoon, että tuollaista meno muka yleisemmin olisi. Mutta pidän Hesaria kutienkin luotettavana mediana, joten uskon artikkeliin kyllä.
Käydään syömässä kyllä, joko kaksistaan vaimon kanssa tai koko perheen kesken, mutta cocktailbaareissa ei tule juuri käytyä. Tai noh, ei ollenkaan. Sitä voisi hieman välillä kokeilla, mutta vaimo ei oikein sellaisesta piittaa, joten on jäänyt.
Tässähän se tuli. Vaimo ei päästä aloittajaa baariin joten katkeruus purkautuu kiukkuna uutisesta, missä joku muu pääsikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta, AP kiittää kommenteista, selvää siis on että tuollaiselle mitä suurimmassa määrin on kysyntää. Itse koin lapsuudessa isän alkoholiongelmat haastavina, joten suhtautuminen ns örveltämiseen ainakin opiskeluajan jälkeen on hieman kielteinen.
Tuo Hesarin juttu muuten mainitsi, että risteilyt ovat lähes aina loppuunmyytyjä, eli selvästikin asiakaskuntaa kyllä löytyy.
No niin, tämä selvittikin koko jutun juonen. Olisit maininnut jo aloituksessa.
Useimmiten se muiden hauskanpidosta uhriutuva ilonpilaaja jossain vaiheessa kertoo olevansa alkoholistivanhempien traumatisoima. Uhrihattu päässä sitten kytätään etenkin läheisimpien ihmisten juomista ja bailausta naama rutussa. Vingutaan että eikö yksi olut riiiiitä, eiiiiköööö, miksi eeeiii, älä ota enempää kuin yhden, minulle tu
Ymmärrän katkeruutesi. Kaikkia ei haluta tanssilattialle eikä varsinkaan jatkoille. Voisit koittaa olla vähän mukavampi ja helpommin lähestyttävä, niin ehkä seurasi kelpaisi muillekin kuin vaimollesi silloin tällöin.
En kylläkään ymmärrä miksi sinun pitäisi siellä risteilyllä ördätä, itkeä ja käyttäytyä huonosti, mutta kukin juhlii tavallaan. Hauskaa nuo tuossa hesarin juttussa näyttivät pitävän.
Vierailija kirjoitti:
hyvin tyypillinen hs-lehden mädätysuutinen
Mitä tässä nyt taas mädätetään? Onko wokea myös mukana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viinin litkiminen jossain pianobaarissa kuulostaa hemmetin tylsältä, mutta onneksi sellainen vaihtoehto on olemassa niille jotka sellaisesta pitävät.
Muakin nauratti tää. No, meidän perheessä soitetaan pianoa itse (konservatoriot käytynä) niin ehkä tuo olisi puolestaan hieman juntihkoa meille.
Juu, kyllä konservatorion käyneelle muiden pianonsoitto on auttamatta junttia.
Pianobaarista oli kyse. Kyllä me oikeissa konserteissa käydään.
Tuskin pianobaari on tarkoitettu miksikään taide-elämykseksi/konsertiksi. Lähinnä taustamusiikkia.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lukiolainen käy soittamassa näissä "pianobaareissa".
Huomaan että näistä pianobaareista tuli palstan halveksunnan kohde. Tuskin sinne kukaan meneekän kuin konserttiin, mutta ainakin itselleni rauhallinen pianomusiikki on mieluisampi taustaääni kuin kovaääninen bilemusiikki. Meitä illanviettäjiä on moneen lähtöön, turha on alkaa nokitella niille, jota tykkäävät erilaisesta kuin itse.
Ja varmaan se teidänkin lukiolainen on iloinen, kun saa käydä jossakin soittamassa pientä palkkiota vastaan? Ei noita lukiolaispimputtajiakaan tarvita, jos kaikki hilluvat diskobilepaikoissa.
Supisuomalaista menoa läpikotaisin. Junttikansa saapuu kehä kolmosen takaa iän ikuiselle vanhalle rötisköpaatille, vetää shotteja naama vihreänä, nuolee työkaverin korvaa ja tekee noloja muuveja tahmealla tanssilattialla. Tuosta paskaläävästä puuttuu enää vain karaoke ja epävireessä vinkuva venla. Voin nähdä sieluni silmin kun Harri on tullut Orimattilasta. Kammannut rintakarvansa esiin v-aukkoisen t-paidan kauluksesta, josta myös joku mauton kultaketju tai leijonariipus pilkottaa. Leena taas Nastolasta on vetänyt aivan ylitiukan tekonahkaisen minihameen valtavan kokoisen ahterinsa suojaksi ja levitellyt glitteriä silmien ympärille.
Nyt vejetään perseet olalle!!
Mä olen 45v ja käyn joskus paikkakunnan ainoassa baarissa missä käy monen ikäistä väkeä. En örvellä, itke, laula tms. Menen vain viettämään iltaa kavereiden kanssa ja sen jälkeen kiltisti kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Supisuomalaista menoa läpikotaisin. Junttikansa saapuu kehä kolmosen takaa iän ikuiselle vanhalle rötisköpaatille, vetää shotteja naama vihreänä, nuolee työkaverin korvaa ja tekee noloja muuveja tahmealla tanssilattialla. Tuosta paskaläävästä puuttuu enää vain karaoke ja epävireessä vinkuva venla. Voin nähdä sieluni silmin kun Harri on tullut Orimattilasta. Kammannut rintakarvansa esiin v-aukkoisen t-paidan kauluksesta, josta myös joku mauton kultaketju tai leijonariipus pilkottaa. Leena taas Nastolasta on vetänyt aivan ylitiukan tekonahkaisen minihameen valtavan kokoisen ahterinsa suojaksi ja levitellyt glitteriä silmien ympärille.
Nyt vejetään perseet olalle!!
Kannattaisi ehkä sinunkin joskus käydä jossain. Uskon että se tekisi hyvää.
Arvaan että seura puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin juurikin luullut, että pianobaarien soittajat ovat näitä konservatorion käyneitä musiikin harrastajia, tuskin siellä pimputetaan Sibelius Akatemian voimin?
No niin onkin harrastajia, ei siellä yleensä mitään ammattilaisia ole, siksi tuntuisi hassulta mennä sinne "nauttimaan pianomusiikkia" kun samaa kuulee konservatorion tai musiikkioppilaitoksen oppilasilloissa.
Noh... kuunellaanko sitä Popedaa autossa, baarissa vai livenä festareilla. Jokaisessa paikassa vähän eri tunnelma 😌
Ensinäkin tulkinta siitä että olisin "parempi" on sinusta lähtöisin. Haluat ajatella että minä ajattelisin niin. Itse toteaisin vaan että olen erilainen. Alkuperäisen viestini ydin oli oikeastaan lauseessa "tätäkö keski-ikäisten juhliminen on?". Luettuani jutun (jossa tosiaankin todettiin että tämä on lähes aina loppuunmyyty tapahtuma) yllätyin siitä. Ei siis siitä että näinkin juhlitaan (opiskeluaikana näki vaikka mitä, jokainen sen tietää), vaan että tämä olisi tai on normaalia myös pk-seudun työssä käyvien keski-ikäisten keskuudessa. Ikään kuin ei oltaisi kasvettu henkisesti lainkaan ikävuosina 20 -> 40. Mikäs siinä, tehkää mitä haluatte, mutta minut tämä kyllä yllätti. Tämä ketjun perusteella voin todeta että Hesarin juttu ei selvästi ollut yksittäistapaus, vaan minulla on yksinkertaisesti ollut kovin, kovin erilainen käsitys siitä mikä on ns normaalia juhlimista kansan syvissä riveissä. Myönnän eläneeni virheellisessä käsityksessä, ehkä jossain kuplassa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Ensinäkin tulkinta siitä että olisin "parempi" on sinusta lähtöisin. Haluat ajatella että minä ajattelisin niin. Itse toteaisin vaan että olen erilainen. Alkuperäisen viestini ydin oli oikeastaan lauseessa "tätäkö keski-ikäisten juhliminen on?". Luettuani jutun (jossa tosiaankin todettiin että tämä on lähes aina loppuunmyyty tapahtuma) yllätyin siitä. Ei siis siitä että näinkin juhlitaan (opiskeluaikana näki vaikka mitä, jokainen sen tietää), vaan että tämä olisi tai on normaalia myös pk-seudun työssä käyvien keski-ikäisten keskuudessa. Ikään kuin ei oltaisi kasvettu henkisesti lainkaan ikävuosina 20 -> 40. Mikäs siinä, tehkää mitä haluatte, mutta minut tämä kyllä yllätti. Tämä ketjun perusteella voin todeta että Hesarin juttu ei selvästi ollut yksittäistapaus, vaan minulla on yksinkertaisesti ollut kovin, kovin erilainen käsitys siitä mikä on ns normaalia juhlimista kansan syvissä riveissä. Myönnän eläneeni virheellisess
Oikeastiko ajattelet että tietynlainen juhliminen kertoo henkisestä kasvusta? :D
Nauroin ääneen, ja se on harvinaista nykypäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Supisuomalaista menoa läpikotaisin. Junttikansa saapuu kehä kolmosen takaa iän ikuiselle vanhalle rötisköpaatille, vetää shotteja naama vihreänä, nuolee työkaverin korvaa ja tekee noloja muuveja tahmealla tanssilattialla. Tuosta paskaläävästä puuttuu enää vain karaoke ja epävireessä vinkuva venla. Voin nähdä sieluni silmin kun Harri on tullut Orimattilasta. Kammannut rintakarvansa esiin v-aukkoisen t-paidan kauluksesta, josta myös joku mauton kultaketju tai leijonariipus pilkottaa. Leena taas Nastolasta on vetänyt aivan ylitiukan tekonahkaisen minihameen valtavan kokoisen ahterinsa suojaksi ja levitellyt glitteriä silmien ympärille.
Nyt vejetään perseet olalle!!
Naulan kantaan!
Vierailija kirjoitti:
Ensinäkin tulkinta siitä että olisin "parempi" on sinusta lähtöisin. Haluat ajatella että minä ajattelisin niin. Itse toteaisin vaan että olen erilainen. Alkuperäisen viestini ydin oli oikeastaan lauseessa "tätäkö keski-ikäisten juhliminen on?". Luettuani jutun (jossa tosiaankin todettiin että tämä on lähes aina loppuunmyyty tapahtuma) yllätyin siitä. Ei siis siitä että näinkin juhlitaan (opiskeluaikana näki vaikka mitä, jokainen sen tietää), vaan että tämä olisi tai on normaalia myös pk-seudun työssä käyvien keski-ikäisten keskuudessa. Ikään kuin ei oltaisi kasvettu henkisesti lainkaan ikävuosina 20 -> 40. Mikäs siinä, tehkää mitä haluatte, mutta minut tämä kyllä yllätti. Tämä ketjun perusteella voin todeta että Hesarin juttu ei selvästi ollut yksittäistapaus, vaan minulla on yksinkertaisesti ollut kovin, kovin erilainen käsitys siitä mikä on ns normaalia juhlimista kansan syvissä riveissä. Myönnän eläneeni virheellisess
Käännös; Kerron edelleen kuinka paljon parempi olen kuin te muut, sillä järkytyin siitä, että keski-ikäisetkin juhlivat joskus ja jopa käyvät anniskeluravintoloissa. Voin kuitenkin alentua tasollenne ja esittää ymmärtävää, vaikka en.
En tiedä kenelle viestisi oli tarkoitettu, mutta vastasin silti.
"Oikeastiko ajattelet että tietynlainen juhliminen kertoo henkisestä kasvusta? :D"
Jep, ajattelen mitä suurimmissa määrin että tuollainen "Nyt vejetään perseet olalle" -asenne (kiitos siitä, kuka ikinä sen tähän toi :) kertoo henkisen kasvun puutteesta.
Paljon hyviä vastauksia :D Ap:n kannattaa myös kerrata ranskan kielioppia ennen kuin yrittää käyttää kyseisestä kielestä peräisin olevia ilmaisuja vaikuttaakseen hienommalta...
Meidän lukiolainen käy soittamassa näissä "pianobaareissa".