Naiset usein kertovat kuinka ns. potkivat miestä munille tarvittaessa. Oletko ikinä nähnyt kenenkään niin tekevän?
En ole ikinä nähnyt kenenkään onnistuvan siinä, muutaman yrityksen näjnyt
Kommentit (68)
Minua(miestä) on potkaistu, ja vieläpä onnistuneesti, munille. Siksi muistan sen.
Joskus 2000-luvun alussa totesin baarin mentyä kiinni klo 04.00 kauniissa kesäyössä tytölle, että "tikittääkö biologinen kello?". Ja hän oli varmaan max. 25 v.. En päässyt panemaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen potkaissut naista sukuelimille kun se ei muuten osannut lopettaa käpälöintiä. En ole ylpeä teostani vaikka mielestäni hän sen ansaitsi.
Luulitko, että se on naisen arin paikka? Voi voi.
Ala-asteen diskossa vedin poikaa polvella munille kun liiutti kätensä vyötäröltä minun pepulle. Sain nuhteet siitä vaikka mielestäni minulla oli täysi oikeus puolustautua. Vitsillä poika sen varmasti teki mutta se ei ole naisten mielestä yhtään kivaa.
Olen nähnyt ainoastaan seuraukset. Kerran ala-asteella näin, kun eräs poika meni itkien ja jalkoväliään pidellen kouluhoitajalle.
Kun olin kahdeksanvuotias, eräs poika pyysi minua vahtimaan polkupyöräänsä ja neuvoi potkaisemaan varasta jalkoväliin. Myöhemmin tajusin, miten tyhmä neuvo tämä oli.
Suhakza
Vierailija kirjoitti:
Minua(miestä) on potkaistu, ja vieläpä onnistuneesti, munille. Siksi muistan sen.
Joskus 2000-luvun alussa totesin baarin mentyä kiinni klo 04.00 kauniissa kesäyössä tytölle, että "tikittääkö biologinen kello?". Ja hän oli varmaan max. 25 v.. En päässyt panemaan.
😂
Se olin minä.
Muistaakseni potkaisin nuorena jotain jätkää haaruksiin ihan kengällä, mutta en ilman syytä tietenkään. . Hämärä muistikuva vaan, alkoholilla oli osuutta asiaan. Muistaakseni letkukoipi yritti potkia takasin, siinä vaiheessa taisin ruiskia naamaa päin käsisaippualla tms. Ei kaikkea voi muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Ala-asteen diskossa vedin poikaa polvella munille kun liiutti kätensä vyötäröltä minun pepulle. Sain nuhteet siitä vaikka mielestäni minulla oli täysi oikeus puolustautua. Vitsillä poika sen varmasti teki mutta se ei ole naisten mielestä yhtään kivaa.
Tottakai sinulla oli täysi oikeus puloustautua, mutta olisitko voinut tehdä sen jollain muulla tavalla?
Suhakza
Kerran näin naisen yrittävän sitä. Seuraavassa hetkessä näin kun sama nainen syljeskeli hampaitaan ja itki.