Opiskeleva tytär kysyi miten sanoa ihastuneelle opiskelukaverille nätisti ettei kiinnosta
Haluaisi pysyä kaverina kuitenkin kun samaa pääainetta opiskelevat ja törmäävät jatkossakin.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Pari vuotta sitten edesmennyt mummoni oli synnynnäinen diplomaatti. Hän hoiti tyylikkäästi ja ketään nolaamatta monenlaiset hankalat tilanteet. Ehkä hienoin esimerkki on tapaus, joka hänelle sattui jo lapsena. Siitä voisi ap:n tytärkin ottaa oppia.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mi
Juuri tuolla tavalla tyttäresikin kannattaa toimia, ap. Hienotunteisesti, mutta samalla määrätietoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten 10 vuoden päästä itkee, kun ei löydä akateemista miestä 🙄
Senkö takia tytön pitäisi pakottaa itsensä seurustelemaan kelvottoman pölvästin kanssa, josta ei ole kiinnostunut? Koska Akateemisuus?
Mistä päättelit, että kyseessä on kelvoton pölvästi? Hyvin moni nainen antaa pakit hyville miehille ja sitten yli kolmikymppisenä iskee paniikki.
Ap:n tyttärelle pikku vinkki: kannattaa nyt napata itselleen se akateeminen mies. Ei niitä reilun 10 vuoden päästä juurikaan ole deittimarkkinoilla.
Ei nää ole akateemisessa koulutuksessa pahvi.
Sano että kysyy jätkän horoskooppimerkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Onko opiskelija tytär sellainen menevä biletyttö? 😳
On. Mistäs nysämuna sulle bilekaveri löydettäisiin?
Mun mielestä hyvä vastaus on että sori mutta olen ihastunut toiseen tyyppiin.
Se on aika ymmärrettävä selkeä vastaus eikä mitenkään loukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten 10 vuoden päästä itkee, kun ei löydä akateemista miestä 🙄
Senkö takia tytön pitäisi pakottaa itsensä seurustelemaan kelvottoman pölvästin kanssa, josta ei ole kiinnostunut? Koska Akateemisuus?
Mistä päättelit, että kyseessä on kelvoton pölvästi? Hyvin moni nainen antaa pakit hyville miehille ja sitten yli kolmikymppisenä iskee paniikki.
Ap:n tyttärelle pikku vinkki: kannattaa nyt napata itselleen se akateeminen mies. Ei niitä reilun 10 vuoden päästä juurikaan ole deittimarkkinoilla.
Ei nää ole akateemisessa koulutuksessa pahvi.
Ahaa. No missä muualla on pääaineita kuin akateemisessa koulutuksessa, tollo?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä hyvä vastaus on että sori mutta olen ihastunut toiseen tyyppiin.
Se on aika ymmärrettävä selkeä vastaus eikä mitenkään loukkaa.
Ei noin.
Mun seurustelukumppani Matti sanoi, että katsomme illalla leffan heillä tai meillä. Mitä sinä teet illalla?
Turha kuvitella, että kaveruus jatkuu. Ei mies halua olla kaveri. Hän haluaa olla enemmän. Naisilla on naiiveja ajatuksia, että voitaisiin olla tunnejuttujen jälkeen kavereita. Ei voida olla. Asialliset välit toki voi olla ja opiskelijaporukassa hoitaa asiat asiallisesti.
Mitä nopeammin sanoo asian selkeästi, sen parempi. Ei mitään "en halua vakiintua tässä vaiheessa" -tyyppisiä juttuja, koska niistä helposti jää ihastuneelle takaportti, että kiinnostaisi, muttei nyt just halua olla kenenkään kanssa yms. Mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti pakit. Kannattaa muistaa, että ihastuneena haluaa kuvitella, että hommassa olisi jotain mahkuja, jos torjunta on liian epämääräinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten 10 vuoden päästä itkee, kun ei löydä akateemista miestä 🙄
Senkö takia tytön pitäisi pakottaa itsensä seurustelemaan kelvottoman pölvästin kanssa, josta ei ole kiinnostunut? Koska Akateemisuus?
Mistä päättelit, että kyseessä on kelvoton pölvästi? Hyvin moni nainen antaa pakit hyville miehille ja sitten yli kolmikymppisenä iskee paniikki.
Ap:n tyttärelle pikku vinkki: kannattaa nyt napata itselleen se akateeminen mies. Ei niitä reilun 10 vuoden päästä juurikaan ole deittimarkkinoilla.
Ei nää ole akateemisessa koulutuksessa pahvi.
Ahaa. No missä muualla on pääaineita kuin akateemisessa koulutuksessa, tollo?
Amiksessa pahvi.
Käsittääkseni ovat siis kuitenkin tekemisissä ja juttelevat kaikenlaista, mutta suoraan ihastuksesta ei ole puhuttu? En ehkä lähtisi kumppanista valehtelemaan, vaan livauttaisin aina johonkin väliin tiedon vaikka tulevista deiteistä tai ihastuksesta. Miksei vaikka kysyisi neuvoakin. Se antaa toiselle sujuvan mahdollisuuden ymmärtää tilanne ilman, että tarvitsee niin suoraan tyrmätä.
Jos hän taas kysyy jotakin romantiikkaan viittaavaa, on tietysti hyvä vastata suoremmin ettei tunne samoin.
Sori. Mä oon lesbo. Miehet ällöttää mua oksetukseen asti seksuaalisessa mielessä ja kaikki sai alkunsa siitä, kun mun somalialainen poikkis koski mua ensimmäisen kerran.
No eikä ole amiksessa tai amk:ssa mitään pää- ja sivuaineita.
Onko tämä ihastunut kaveri suoraan sanonut olevansa kiinnostunut? Jos ei, niin käyttäytymällä asiallisen viileästi oikeissa tilanteissa voi ihastus mennä ohi ilman välien rikkoutumista.
Vierailija kirjoitti:
A) kiltti ja ystävällinen nainen sanoo miehelle: "olet mukava, mutta en ole kiinnostunut sinusta seurustelukumppanina. Voisimmeko olla vain ystäviä?"
Lopputulos: Mies luulee, että roikkumalla naisen ympärillä, jahtaamalla, jankuttamalla ja tekemällä palveluksia nainen lopulta muuttaa mielensä ja suostuu miehelle.
B) jämäkkä ja määrätietoinen nainen sanoo miehelle: "et kelpaa minulle, häivy silmistäni!"
Lopputulos: Mies alkaa aggressiivisesti haukkua hänet torjunutta naista, tap paa naisen ja haukkuu nettipalstoilla kaikki naiset.
Eli täytyy olla jämäkästi ystävällinen. Arvostan elettäsi mutten ole kiinnnostunut sinusta romanttisesti eikä meidän välillemme voi tulla siten mitään. Tunteeni eivät tule muuttumaan mutta toivon että voimme olla opiskelukavereita ilman romanttisia ajatuksia. Onnistuuhan tämä myös sinulta?
Vierailija kirjoitti:
Viestillä, miehet voi torjutuksi tullessaan t*ppaa.
Jännä että harva nainen taitaa edes tuota taitolajia. Ghostataan vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten 10 vuoden päästä itkee, kun ei löydä akateemista miestä 🙄
Senkö takia tytön pitäisi pakottaa itsensä seurustelemaan kelvottoman pölvästin kanssa, josta ei ole kiinnostunut? Koska Akateemisuus?
Mistä päättelit, että kyseessä on kelvoton pölvästi? Hyvin moni nainen antaa pakit hyville miehille ja sitten yli kolmikymppisenä iskee paniikki.
Ap:n tyttärelle pikku vinkki: kannattaa nyt napata itselleen se akateeminen mies. Ei niitä reilun 10 vuoden päästä juurikaan ole deittimarkkinoilla.
Ei nää ole akateemisessa koulutuksessa pahvi.
Ahaa. No missä muualla on pääaineita kuin
No eikä ole, vaan osaamisaloja, tollo.
Vierailija kirjoitti:
Olet kiva kaveri, en vain ole kiinnostunut sinusta sillä tavalla.
kannattaa just kehua näitä erikoisheppuja kivoiksi kavereiksi ja haluta olla heidän kanssaan tekemisissä kavereina. Tulee onnistumaan ja seuraukset pelkästään positiivisia. Yläpeukku!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten 10 vuoden päästä itkee, kun ei löydä akateemista miestä 🙄
Senkö takia tytön pitäisi pakottaa itsensä seurustelemaan kelvottoman pölvästin kanssa, josta ei ole kiinnostunut? Koska Akateemisuus?
Mistä päättelit, että kyseessä on kelvoton pölvästi? Hyvin moni nainen antaa pakit hyville miehille ja sitten yli kolmikymppisenä iskee paniikki.
Ap:n tyttärelle pikku vinkki: kannattaa nyt napata itselleen se akateeminen mies. Ei niitä reilun 10 vuoden päästä juurikaan ole deittimarkkinoilla.
Ei nää ole akateemisessa koulutuksessa pahvi.
Menkää muualle kinastelemaan. Kyvyttömät ja kokemattomat pikkulapsen tasolle jääneet finninaamat riitelevät kuin kuusivuotiaat hiekkalaatikolla.
No esim. linja-autonkuljettajakoulutuksessa opiskelijan pääaineena on ohjauspyörän kääntely.
Onko opiskelija tytär sellainen menevä biletyttö? 😳