KaksPlus: Orpon hallituksen leikkaukset sysäsivät 27 000 lapsiperhettä köyhyyteen, ei ole varaa ruokaan ja koulukuviin
KaksPlus on tehnyt tutkivaa journalismia kasvaneesta lapsiperheiden köyhyydestä. Kuluva syksy on monissa lapsiperheissä ja avustusjärjestöissä vaikea.
Samalla ollaan saatu lukea ministerien ja kansanedustajien palkkioiden korotuksista ja tuhansien eurojen veronkevennyksistä varakkaille.
"Menossa ennenkuulumaton syksy
THL:n tuoreen laskelman mukaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan sysäävät 27 000 lapsiperhettä köyhyyteen. Luku on kaksi kertaa suurempi, kun aiemmin on arvioitu.
Unicefin mukaan tämän vuoden tammikuussa noin 123 000 suomalaislasta eli jo pienituloisissa perheissä.
Hope ry:n Eveliina Hostilan mukaan menossa on syksy, jollaista järjestön yli 15 vuotisessa historiassa ei muisteta aiemmin olleen.
Järjestön elokuun alussa avaama perinteinen avunpyyntölomake ehti olla Helsingissä ja Tampereella auki vain muutaman päivän ennen kuin se oli tilapäisesti suljettava ruuhkautumisen vuoksi.
Hallituksen tekemät leikkaukset sosiaaliturvaan ja työttömyyden kasvu näkyvät meillä asiakasmäärissä. Jos järjestökenttään on tulossa leikkauksia, en tiedä kuka lapsista sitten huolehtii, sillä me olemme usein niitä viimeisiä auttajia sosiaaliturvan lisäksi, Hostila painottaa."
Yhä useampi perhe joutuu valitsemaan ruoan ja koulukuvien välillä Harmittaa, ettei voi edes kummeille antaa muistoja
https://kaksplus.fi/perhe-elama/tyo-ja-raha/yha-useampi-perhe-joutuu-va…
Kommentit (348)
"Vaikka olemme kaksi ok tuloista vanhempaa, emme halua tukea riistohintaista kuvausfirmaa."
Niin sairasta, mutta valitettavan tyypillistä käytöstä. "Meille kyllä pitää maksaa hyvää palkkaa, mutta valokuvaajan pitäisi tyytyä almuihin.
Vierailija kirjoitti:
Niin, ei osteta mitään muuta kuin halpaa ruokaa ja saippuaa. Hiukset leikataan itse ja laitetaan nutturalle, letille tai ponnarille myös silloin kun saadaan pätkätöitä.
Ollaan aina kotona kaikki vapaa-aika. Uusi komero sukupolvi.

Siivotaan omaa komeroa aamusta iltaan.
Ei tätä voi käsittää. Omille lapsiperheille ei ole varaa, mutta samaan aikaan Suomi maksaa ulkomaalaisille sosiaaliturvaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksei köyhät lapsiperheet tuota sisältöjä Only Fanssiin?
Jaahas, Pedo- Persu Pervolainen Rutsavaaran Persukylältä fantasioi taas lapsiperheköyhyydestä kiihottuneena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ei osteta mitään muuta kuin halpaa ruokaa ja saippuaa. Hiukset leikataan itse ja laitetaan nutturalle, letille tai ponnarille myös silloin kun saadaan pätkätöitä.
Ollaan aina kotona kaikki vapaa-aika. Uusi komero sukupolvi.
Eläkeläiset käyvät mökillä, uimahallissa, Tampere antoi eläkeläisille uimahallikortit ja matkustelevat ulkomailla.
Työttömät on kotona sisällä eivätkä mene ulos. Nukkuminen on ilmaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankinta ei pitäisi olla perusoikeus joka kuuluu kaikille.
Luetko uutisia? Syntyvyys on jo romahtanut, ei ihmiset tee enää lapsia kun ei ole varaa.
Nämä köyhät elätithän ne lisääntyy. Värillä ei väliä.
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankinta ei pitäisi olla perusoikeus joka kuuluu kaikille.
Mistä rikkaat saavat työvoimansa, jos köyhät eivät enää tee lapsia?
Naiset ei tee enää lapsia. Mies voi pettää ja jättää. Työt on pätkätyötä ja ansiosidonnainen on romutettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei köyhät lapsiperheet tuota sisältöjä Only Fanssiin?
Jaahas, Pedo- Persu Pervolainen Rutsavaaran Persukylältä fantasioi taas lapsiperheköyhyydestä kiihottuneena.
Persuloidin pää heiluu holtittomasti, lima valuu sieraimistä ja huohotus kiihtyy vemputuksen tahdissa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ei osteta mitään muuta kuin halpaa ruokaa ja saippuaa. Hiukset leikataan itse ja laitetaan nutturalle, letille tai ponnarille myös silloin kun saadaan pätkätöitä.
Ollaan aina kotona kaikki vapaa-aika. Uusi komero sukupolvi.
Eläkeläiset käyvät mökillä, uimahallissa, Tampere antoi eläkeläisille uimahallikortit ja matkustelevat ulkomailla.
Työttömät on kotona sisällä eivätkä mene ulos. Nukkuminen on ilmaista.
Oho, työttömällä on tukielin vaivoja. Ei voi tehdä enää kuin toimistotöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Syntyvyys vähenee. Nykyiset maksut eivät riitä kattamaan tulevaisuuden eläkkeitä."
Jankuttajilta leikataan joutuuvat asumaan kohta kimppa kämpässä narkin kanssa.
Itse asut Arabianrannassa peukku kerrostalossa.
En asu kun omakotitalossa oulussa noi slummi paska narkki jutut on sinun juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei köyhät lapsiperheet tuota sisältöjä Only Fanssiin?
Jaahas, Pedo- Persu Pervolainen Rutsavaaran Persukylältä fantasioi taas lapsiperheköyhyydestä kiihottuneena.
Ulkomaalaisille opiskelijoille voisi sanoa tuon. Muuttavat tänne muka opiskelemaan, mutta sitten ei olekaan rahaa, tekevät vähän jotain siivoustyötä, 2 kk, kunnes saavat viisumin vaihdetuksi työperustaiseksi, ja sitten alkaakin tukien nosto. Sen jälkeen kutsuvat muitakin perheenjäseniään, ja saavat lisää tukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Syntyvyys vähenee. Nykyiset maksut eivät riitä kattamaan tulevaisuuden eläkkeitä."
Jankuttajilta leikataan joutuuvat asumaan kohta kimppa kämpässä narkin kanssa.
Itse asut Arabianrannassa peukku kerrostalossa.
En asu kun omakotitalossa oulussa noi slummi paska narkki jutut on sinun juttuja.
Jossain rumassa 1960-luvun rapatussa talossa. Yök
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankinta ei pitäisi olla perusoikeus joka kuuluu kaikille.
Mistä rikkaat saavat työvoimansa, jos köyhät eivät enää tee lapsia?
Ei Suomessa tarvita enää työvoimaa. Entisillekään ei ole töitä. Työttömä on jo yli 300 000, ja lisää tulee koko ajan. Tekoäly vie työt.
Somaleita ei näy ruokajonoissa ja ilmeisesti heillä on myös varaa ostella koulukuvat ja tietysti kärryt täyteen ruokaa. Heille kaikki on ilmaista ja saavat tuhansia euroja tukirahoja.
Niin, ei osteta mitään muuta kuin halpaa ruokaa ja saippuaa. Hiukset leikataan itse ja laitetaan nutturalle, letille tai ponnarille myös silloin kun saadaan pätkätöitä.