JUURI NYT: Tere Sammallahti Iltalehdessä: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok) vaatii kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa Suomeen eli sosiaaliturvan rajaamista koskemaan vain Suomen kansalaisia.
Sammallahti sanoo tiedotteessaan olevansa erittäin huolestunut vieraskielisten yliedustuksesta toimeentulotuen saajista.
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muodostavat jo 29,5 prosenttia toimeentulotuen saajista, 25,7 prosenttia työmarkkinatuen saajista ja 20,3 prosenttia peruspäivärahan saajista ja että työmarkkinatuessa Espoossa ja Vantaalla osuus ylitti viime vuonna jo 50 prosenttia.
Kun vieraskielisten osuus koko väestöstä on noin 11 prosenttia, voidaan tilanne todeta täysin kestämättömäksi. Rajusti velkaantuvalla Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa eikä velvollisuutta maksaa ulkomaiden kansalaisille sosiaaliturvaa. Suomen on siirryttävä pikaisesti kansalaisuusperusteiseen sosiaaliturvaan EU-sopimusten sallimissa puitteissa, Sammallahti linjaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3079f853-3ab2-4c03-a448-791e5906b…
Kommentit (469)
Jokos ne demarit on ärähtäneet? Vihreet ja vasemmisto taitavat olla jo shokissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tere on oikeassa. Kiva, että joku muukin on perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Itse kannatan ehdottomasti ja ihmettelen, miksi tätä ei olla jo toteutettu.
Ehkäpä kun muun maan kansalaiset maksavat kuitenkin ihan samat verot ja sosiaaliturvamaksut. Jos eivät saa sosiaaliturvaa niin kai heidän veroprosenttinsa sitten lasketaan vastaavasti?
niinhän siinä uutisessa mainittiin, onko sitä laskettu paljonko verotulot laskisi sen myötä? Suomessa on kuitenkin aika reippaasti myös työssäkäyviä ja veroja maksavia ulkomaalaisia, joita ei mitenkään erota katukuvasta. Toinen ongelma on se että että ilman sosiaaliturvaan kuulumista ei saa esim. yksityistä terveysvakuutusta, mikä on sinänsä ihan hölmöä kun kela-korvaukset ovat kohtuu naurettavia. Kyllä monelle varmaan kelpaisi enemmän palkkaa käteen ja mitä tapahtuu tähän mennessä maksetuille veroille ja maksuille. Pelkkä eläke, työttömyys-ja sairausvakuutusmaksusta vapauttaminen ei mielestäni riittäisi, kyllä siinä kokonaisveroprosenttikin pitäisi laskeaenemmän koska siitä kustannetaan mm. julkisen terveydenhuollon yksiköiden toimintaa, joita ei olisi oikeutta käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän 30 vuotta täällä majailleilla somalimammoilla ole kansalaisuus, vaikkeivät osaa ollenkaan kieltä. Minusta kansalaisuuden lisäksi henkilön pitäisi osata itse hakea tuet suomeksi.
Näin. Muropaketistahan sen kansalaisuuden on saanut jo pitkään ettei kenellekään tule paha mieli.
Nyt et kyllä tiedä tästä asiasta mitään. Jo ainakin tällä vuosituhannella on vaadittu kielitutkinnon suorittaminen ja tietty taso. Tietämättömyys loistaa taas, huhupuheita maahanmuuttoon liittyen on valtavasti ja moni tyhmä niitä jopa uskookin. Mitähän perustuslaki sanoo aiheesta. Sen mukaanhan on viime kädessä toimittava.
Ei sitä kaikilta v
aadita, maahan saapuva vuohikirurgi voi esim. ilmoittaa olevansa lukutaidoton vaikkei olisikaan:
Kielitaitoedellytyksestä saatetaan poiketa esimerkiksi seuraavista syistä:
- et voi oppia kieltä terveydentilasi takia
- olit Suomeen saapuessasi täysi-ikäinen ja luku- ja kirjoitustaidoton
- sinulla on jokin muu erittäin painavan syyn edellytyksestä poikkeamiselle.
Jokin muu erittäin painava syy edellytyksistä poikkeamiselle: Muslimikulttuuri jossa mies kieltää naista oppimasta Suomea koska muuten nainen voi oppia vääräuskoisilta pahoja ajatuksia ja tapoja tai pystyisi toimimaan yksin suomalaisessa yhteiskunnassa ilman miehensä tulkkausta ja vahtimista.
Vierailija kirjoitti:
"Pidetään ennen kaikkea omista huolta!" Lisäys tähän: Eli siirrytään yleisemmin Rkp:n linjoille!
RKP on sen verran sivistynyt puolue että saatettaisiin ihan oikeasti pitääkin kaikista omista huolta. Siihen en taas kyllä nykyhallituksen politiikan jälkeen ihan jaksa uskoa että kaikilla puolueilla olisi halua huolehtia edes kaikista omista kansalaisista, ainakaan hyvin. Sen verran kovaa kieltä siellä on ollut mm. työttömiä kohtaan.
Mua eniten ärsyttää ettei tulijoiden tarvitse edes osata suomenkieltä, mutta tuet laukkaa. Ne muutamat jotka osaa auttavat niitä ummikkoja tekemään hakemukset. Pitäisi olla kielitaitotesti ennen mitään kansalaisuuden antamista tai Kelan korttia.
Maahanmuuton kustannukset 30 miljardia vuodessa maksaa veronmaksaja.
Hyödyn halpatyövoimasta saa yritysten omistajat.
Eikö tämä ole ihan reilua?
Vierailija kirjoitti:
Asumisperusteisen sosiaaliturvan ujuttaminen aikoinaan perustuslakiin vuoden 2000 uudistuksessa on hyvä osoitus pitkäjänteisestä vasemman laidan mädätyksestä. Scheinin ja muut ihmisoikeustalibanit tiesivät aivan tarkalleen, mitä tekivät ja mitä siitä seuraa.
Tuo on usein toisteltu ankka. Tuossa uudistuksessa ei sellaisia lisäyksiä tehty.
Entä jos ei halua tehdä töitä, miten sitten suu pannaan.Minun kaltasiani hulluja ei enää ole,jotka tekevät kahta työtä 15 vuotta yhtä mittaa. Koska se oli ainoa tapa, miten sai rahat riittämään. Koska ei ollut koulutusta, Äidillä ei ollut varaa, kouluttaa meitä 3 lasta, isä oli kuollut. Kukaan ei auttanut. Joten tämä tuntuu uskomattomalta, että rahaa saa loisimalla.
Vierailija kirjoitti:
Maahanmuuton kustannukset 30 miljardia vuodessa maksaa veronmaksaja.
Hyödyn halpatyövoimasta saa yritysten omistajat.
Eikö tämä ole ihan reilua?
Ongelma on juurikin se, että nämä kyseiset ihmiset eivät ole töissä eikä useimmalla heistä ole edes mitään edellytyksiä työllistyä.
Siksi on ihan turha puhua "halpatyövoimasta".
Hienoa, että kokoomuksessakin alkaa järjen valo tuikkia hivenen!
Vierailija kirjoitti:
Maahanmuuton kustannukset 30 miljardia vuodessa maksaa veronmaksaja.
Hyödyn halpatyövoimasta saa yritysten omistajat.
Eikö tämä ole ihan reilua?
Kannattaa sijoittaa kotimaisten yritysten osakkeisiin niin saa omansa maahanmuuton voitoista.
Vierailija kirjoitti:
Tere on oikeassa. Kiva, että joku muukin on perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Itse kannatan ehdottomasti ja ihmettelen, miksi tätä ei olla jo toteutettu.
Miksi Venäjältä saa muuttaa vapaasti tänne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Pidetään ennen kaikkea omista huolta!" Lisäys tähän: Eli siirrytään yleisemmin Rkp:n linjoille!
RKP on sen verran sivistynyt puolue että saatettaisiin ihan oikeasti pitääkin kaikista omista huolta. Siihen en taas kyllä nykyhallituksen politiikan jälkeen ihan jaksa uskoa että kaikilla puolueilla olisi halua huolehtia edes kaikista omista kansalaisista, ainakaan hyvin. Sen verran kovaa kieltä siellä on ollut mm. työttömiä kohtaan.
RKP:n omat = Ruåtsalaiset jotka asuvat Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuleeko joku vi tun hölmö oikeasti että Italiaan veneillä meren yli saapuville sadoille tuhansille,
annetaan ilmaiset asunnot, kielikylvyt ja elatus?
Heille ei anneta Italiassa mitään.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Annetaan. Siksi Italiassa on nykyään jopa fasistitpuolue olemassa kun ovat kyllästyneet tähän tilanteeseen täysin.
Italiassa maahan tulijat eivät saa mitään. Puolaan heitä ei edes oteta. Suomi on maailman sosiaalitoimisto.
Onko tuo PS:n seuraavien vaalien mantra?
Viime vaaleissa oli köyhyys, sähkökortit. Seuraavissa taas rasismi.
Tämä puolue on niiiiiin kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Jees, kyllä Suomi tarvitsee lisää peukkukauppiaita ja muita lain ulkopuolella toimivia vieraskielisiä. Ja sitten kun jäävät kiinni, suomalaisiin hotelleihin, joita vankiloiksi tavataan kutsua, yhteiskunnan elätettäviksi.
Jos asiasta haluttaisiin realistisesti keskustella, niin pitäisi pohtia, miten pitää huoli, ettei heitä tule lisää ja toisaalta, miksei suomalaiset yritykset palkkaa vieraskielisiä. Tai siitä, maksetaanko sosiaaliturvaa mieluummin vain kotimaisille ja jos niin miksi.
Miksi pitäisi palkata vieraskielinen, kun on valtava määrä suomenkielisiä työttömiä.
Kävin juuri ravintolassa. Olipa kiusallista, kun tarjoilija ei puhunut suomea. On työskennellyt toisessakin ravintolassa, joten on varmuudella asunut täällä jo useamman vuoden.
Ystävä kävi lääkärissä ja valitti kieliongelmaa. Lääkäri ei oikein ymmärtänyt tai osannut puhua suomea.
Miksi tämä sallitaan? Ensin kielikurssille!
Vierailija kirjoitti:
"Ne tulee tänne paikkaamaan työvoimapulaa ja emme pärjää ilman niitä? Kuka ajaisi bussia ja pyyhkisi perseemne ilman niitä?"
Siihen että saavuttavat tuon tason menee monta vuotta ja muutama miljoona. Kielitaito, asunto, linja-autokortti jne tarvitaan ensin että voi edes päästä kurssille. Lähihoitajan koulutus on kaksi vuotta mutta siinäkin tarvitaan kielitaitoa että saa tutkinnon.
Sen sijaan virolaisia oli meidän äidin hoivakodissa paljonkin, osaavat valmiiksi suomen kieltä ja ovat ahkeria. Harmi että Viro mennyt Suomen ohi heittämällä mitä tulee taloudelliseen hyvinvointiin eikä Sieltä enää saa väkeä töihin.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, että kokoomuksessakin alkaa järjen valo tuikkia hivenen!
EKhan on maahanmuuton hyötyjä. Kokoomus vaan tuo lisää maahanmuuttajia Suomeen.
Vierailija kirjoitti:
No mitäs ne sitten tekee, elää toimeentulotuella?
No eivät tule tänne ollenkaan, kun tietävät, että rahaa ei tule tyhjästä. Nythän tänne tullaan, koska tiedetään, että täällä pystyy elämään, vaikka ei tee mitään sen eteen. Nostaa vain kaikki mahdolliset tuet.
"Ongelma on juurikin se, että nämä kyseiset ihmiset eivät ole töissä eikä useimmalla heistä ole edes mitään edellytyksiä työllistyä."
Sinun ongelmasi on se että et tiedä ollenkaan keitä tänne tulee. Jo vuosia valtava enemmistö tulijoista on ollut muita kuin turvaa hakevia.
Italiassa ei ole kansalaispalkkaa.