JUURI NYT: Tere Sammallahti Iltalehdessä: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok) vaatii kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa Suomeen eli sosiaaliturvan rajaamista koskemaan vain Suomen kansalaisia.
Sammallahti sanoo tiedotteessaan olevansa erittäin huolestunut vieraskielisten yliedustuksesta toimeentulotuen saajista.
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muodostavat jo 29,5 prosenttia toimeentulotuen saajista, 25,7 prosenttia työmarkkinatuen saajista ja 20,3 prosenttia peruspäivärahan saajista ja että työmarkkinatuessa Espoossa ja Vantaalla osuus ylitti viime vuonna jo 50 prosenttia.
Kun vieraskielisten osuus koko väestöstä on noin 11 prosenttia, voidaan tilanne todeta täysin kestämättömäksi. Rajusti velkaantuvalla Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa eikä velvollisuutta maksaa ulkomaiden kansalaisille sosiaaliturvaa. Suomen on siirryttävä pikaisesti kansalaisuusperusteiseen sosiaaliturvaan EU-sopimusten sallimissa puitteissa, Sammallahti linjaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3079f853-3ab2-4c03-a448-791e5906b…
Kommentit (466)
Koska persuhullu tulee tänne kommentoimaan?
Vierailija kirjoitti:
NO NYT ON KUNNOLLISTA!
Lukeeko Tere palstaa?
Tätä minäkin epäilen.
No mitäs ne sitten tekee, elää toimeentulotuella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tere on oikeassa. Kiva, että joku muukin on perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Itse kannatan ehdottomasti ja ihmettelen, miksi tätä ei olla jo toteutettu.
Tere, Atte Kaleva ja Heikki Vestman saisi heti kenkää Kokoomuksesta ellei vetäisi heille persujen äänestäjiä.
Oikea Kokoomuksen linja on Orpon ja Valtosen linja eli heti taivutaan, kun joku pahoittaa mielensä "ihmisoikeuksien puolesta".
Voi olla. Tai sitten siellä on alkaneet muutoksen tuulet puhaltaa ja intersektionaalinen siipi kuihtuu sielläkin, ken tietää...
Olisi kiva tietää kuinka paljon näistä on työssäkäyviä ja ylipäätään työperäistä maahanmuuttoa?
Jos heitä on, niin niiden osalta elinkeinoelämä voisi ottaa koppia ja maksaa palkkaa jolla tulee toimeen ilman tukia.
Eihän se Tere vieraskielisten sosiaaliturvaa vastusta, vaan niiden, joilla ei ole kansalaisuutta!
Vierailija kirjoitti:
Koska persuhullu tulee tänne kommentoimaan?
Kunhan se nyt ensin herää humalastaan, niin sitten.
Minä aion muuttaa etunimeni muotoon Moro. Olen Tampereelta kotoisin.
Samalla vähenisi tulkkien käyttö (vaikka tuskin loppuisi, kun rikosoikeudellisessa mielessä vierakieliset ovat yliedustettuna).
Vierailija kirjoitti:
"Ne tulee tänne paikkaamaan työvoimapulaa ja emme pärjää ilman niitä? Kuka ajaisi bussia ja pyyhkisi perseemne ilman niitä?"
Tätä johtajien perseen pyyhkimistä tekevät jo jotkut suomalaiset. "On se Mikko kyllä ammattimies!"
Vierailija kirjoitti:
No mitäs ne sitten tekee, elää toimeentulotuella?
Emme tiedä. Menevät kenties töihin tai sitten takaisin kotimaihinsa. Ehkä rantautuvat Britteihin.
Vierailija kirjoitti:
Tere on oikeassa. Kiva, että joku muukin on perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Itse kannatan ehdottomasti ja ihmettelen, miksi tätä ei olla jo toteutettu.
Tere on Kokoomuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AUTA ARMIAS, jos persu olisi tämän taas sanonut...
Aika moni persu onkin tämän sanonut. Tokikaan siihen ei samalla tavalla ole kiinnitetty huomiota, paitsi rasistiksi huudeltu.
Siksi kirjoitin olisi TAAS sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tere on oikeassa. Kiva, että joku muukin on perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Itse kannatan ehdottomasti ja ihmettelen, miksi tätä ei olla jo toteutettu.
Tere on Kokoomuksesta.
Niin?
Ennen kuin joku tulee hohkaamaan rasismista niin virallisesti maan oman kansalaisten edelle laittaminen ei ole syrjintää :)
Vierailija kirjoitti:
No mitäs ne sitten tekee, elää toimeentulotuella?
Jos koko turva viedään, niin mitäs sitten. Rikollisuudella eläminen? Jos ei ole töitä, niin miten ihmeessä hekään voivat itsensä elättää? Tässä meidän alueella pörrää varmasti yli 12h Woltin työntekijä. Siis aivan koko ajan. Naapuri ajaa Boltilla. Toinen on opettaja. Yksi nainen opiskelee sairaanhoitajaksi. En tiedä onko tämä talo idässä jonkinlainen poikkeus, mutta tässä ei suolalaistaustaiset ovat kyllä pääosin töissä. Ainakin tässä meidän rapussa.
Vierailija kirjoitti:
Tere on oikeassa. Kiva, että joku muukin on perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla. Itse kannatan ehdottomasti ja ihmettelen, miksi tätä ei olla jo toteutettu.
Tere on typerys ja hänen kannattajansa myös.
NO NYT ON KUNNOLLISTA!
Lukeeko Tere palstaa?