JUURI NYT: Tere Sammallahti Iltalehdessä: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Kansanedustaja Tere Sammallahti (kok) vaatii kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa Suomeen eli sosiaaliturvan rajaamista koskemaan vain Suomen kansalaisia.
Sammallahti sanoo tiedotteessaan olevansa erittäin huolestunut vieraskielisten yliedustuksesta toimeentulotuen saajista.
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muodostavat jo 29,5 prosenttia toimeentulotuen saajista, 25,7 prosenttia työmarkkinatuen saajista ja 20,3 prosenttia peruspäivärahan saajista ja että työmarkkinatuessa Espoossa ja Vantaalla osuus ylitti viime vuonna jo 50 prosenttia.
Kun vieraskielisten osuus koko väestöstä on noin 11 prosenttia, voidaan tilanne todeta täysin kestämättömäksi. Rajusti velkaantuvalla Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa eikä velvollisuutta maksaa ulkomaiden kansalaisille sosiaaliturvaa. Suomen on siirryttävä pikaisesti kansalaisuusperusteiseen sosiaaliturvaan EU-sopimusten sallimissa puitteissa, Sammallahti linjaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3079f853-3ab2-4c03-a448-791e5906b…
Kommentit (403)
"Niin, sanot että minä noteeraan kolme kertaa enemmän tulijaa kuin sinä. Minä mainitsin kuusi erilaista"
Et vaan neljä: 1) Opiskelijat 2) työperäiset 3) perhe- ja avioliittoperäiset 4) humanitääriset.
"joten sinä noteeraat 6/3=2 erilaista,"
Sanoin selvästi:"kolme ENEMMÄN kuin tavallisesti" eli 3+1=4
"mutta silti puhut monenlaisista koska riippuen mitä yrität argumentoida, niitä on sinulle joko kaksi erilaista tai "monta" erilaista."
Missään en ole puhunut kahdesta.
"Vihervasemmisto haluaa ottaa resursseja kiintiöistä ja työntää ne islamistien hyysäämiseen ja karkotuslentojen häiriköintiin. "
Missä kiitiöistä ottamista on ehdotettu? Linkki tai ei ole totta.
"Vastaatko kysymykseeni? Onko sinulla pokkaa sanoa leirille murhanhimoisten islamistien takia ajetulle naiselle että hänen täytyy nyt virua siellä koska sinä haluat hyysätä mielummin sitä islamistia?"
Minä en ole muuten kertaakaan sanonut kenet haluan tännen mieluiten. Mutta mielestäni siis kiintiöiden kokokoa pitäisi nostaa nykyisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työpaikkojen määrällä ei ole merkitystä,"
Ehkä kokoomuslaisen matematiikan mukaan. Kymmeneen avoimeen työpaikkaan saadaan helposti sopimaan sata työtöntä.
"niitä on auki vaikka millä mitalla, eikä sohvalla lorviva vihervasemmistolainen niitä hae."
Minkään tilastojen mukaan näin ei kyllä ole. Mutta ei anneta faktojen pilata hyvää öyhötystä.
Sinä et ole yksikään niistä sadasta hakijasta. Työpaikkoja voi olla auki tuhat kertaa enemmän kuin hakijoita, mutta sinua ei saa niitä hakemaan ensimmäistäkään.
No en tietenkään ole yksikään noista koska olen töissä. Nyt toki hyvin ansaitulla vuosilomalla tämän viikon.
Etkä nyt kertonut millä matematiikalla saadaan kymmeneen avoimeen paikkaan sopimaan sata työtöntä. Koska tuo on aika lailla se suhde joka meillä on.
"En puhunut naisista vaan Vihreistä."
Puhuimme koulutetuista ihmisistä ja sinusta ne ovat vain jotain naistutkijoita (huom. et sanonut vihreitä naistutkijoita) ja turhia asiantuntijoita (ja jälleen et puhunut vihreistä mitään).
"Opetettiinko sinun korkeakoulussasi lukemaan? "
Sinä olet valmistunut vain jostain trollikorkeakoulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mulla on sukulaisia, jotka muuttajia. Naimalla tulleet sukuun. Hekin aika nopeasti kun saavat selville tukisysteemin ja oikeutensa, niin työhanskat putoaa justiinsa, kun mahdollista."
Jos nuo suomalaiset sukulaisesi eivät ole myös työttömiä laiskottelijoita niin aika pieniä tukia heidän puolisonsa saavat kun se puoliso kuitenkin ansaitsee.
No eipä nuo sukulaisetkaan mitään erityisahkeria ole. Tavallisia duunareita, joilla välillä on töitä ja välillä ei. Tarvitseeko edes mainita, että erokin jo tuli.
Mutta muijat piti hakea ulkomailta silti? Eikö se silloin ole vähän niinkuin sinun sukulaistesi vika jos noita vaimoja pitää nyt elättää?
Väärä arvaus. Oli mies aurinkorannalta.
Ihan sama. Sukulaistesi vika silti. Syytä heitä.
Vierailija kirjoitti:
"Niin, sanot että minä noteeraan kolme kertaa enemmän tulijaa kuin sinä. Minä mainitsin kuusi erilaista"
Et vaan neljä: 1) Opiskelijat 2) työperäiset 3) perhe- ja avioliittoperäiset 4) humanitääriset.
"joten sinä noteeraat 6/3=2 erilaista,"
Sanoin selvästi:"kolme ENEMMÄN kuin tavallisesti" eli 3+1=4
"mutta silti puhut monenlaisista koska riippuen mitä yrität argumentoida, niitä on sinulle joko kaksi erilaista tai "monta" erilaista."
Missään en ole puhunut kahdesta.
"Vihervasemmisto haluaa ottaa resursseja kiintiöistä ja työntää ne islamistien hyysäämiseen ja karkotuslentojen häiriköintiin. "
Missä kiitiöistä ottamista on ehdotettu? Linkki tai ei ole totta.
"Vastaatko kysymykseeni? Onko sinulla pokkaa sanoa leirille murhanhimoisten islamistien takia ajetulle naiselle että hänen täytyy nyt virua siellä ko
Eli argumenttisi on, että kaikki muut puhuvat jostain ja sinä puhutjostain muusta. Selvä. Mistä siis sinä puhut?
Tarvitsetko siis linkin siihen että rajallisia resursseja jaettaessa kaikki mitä laitetaan johonkin on pois jostain muualta? Toimitetaan: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Energian_s%C3%A4ilymislaki
Eikä nämä kulutaakat liity vain tukiin. Monet tulijaryhmät ovat edustettuina rikostilastoissa. Siihen menee rahaa. Sen jälkeen maksetaan vuosikausia vankien hoidosta. Kouluissa tarvitaan yhä enemmän lisäresurssia, joka on taas kaikki ylimääräistä rahanmenoa. Tulkit vievät kelposiivun. Peruskoulussa oman äidinkielen opetus myös. Sekin tarjotaan verovaroista.
Kaikki tämä, jotta saamme lisää wolt-kuskeja, taksikuskeja jne? Millä yhtälöllä tämä on kannattavaa? Näihin löytyy kyllä suomalainen tekijä kun vaihtoehtoja ei ole.
Pohjoismaissa on maailman paras sosiaaliturva ei-kansalaisille! Miksi Suomi ei voisi vaatia kansalaisuutta perusteeksi tietyille etuuksille, kun suurin osa maailmasta tekee niin!!? Varsinkin, kun velanotto on hieman eri luokkaa kuin Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Maksakoon ne, jotka pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Työpaikkojen määrällä ei ole merkitystä,"
Ehkä kokoomuslaisen matematiikan mukaan. Kymmeneen avoimeen työpaikkaan saadaan helposti sopimaan sata työtöntä.
"niitä on auki vaikka millä mitalla, eikä sohvalla lorviva vihervasemmistolainen niitä hae."
Minkään tilastojen mukaan näin ei kyllä ole. Mutta ei anneta faktojen pilata hyvää öyhötystä.
Sinä et ole yksikään niistä sadasta hakijasta. Työpaikkoja voi olla auki tuhat kertaa enemmän kuin hakijoita, mutta sinua ei saa niitä hakemaan ensimmäistäkään.
No en tietenkään ole yksikään noista koska olen töissä. Nyt toki hyvin ansaitulla vuosilomalla tämän viikon.
Etkä nyt kertonut millä matematiikalla saadaan kymmeneen avoimeen paikkaan sopimaan sata työtöntä. Koska tuo
Yhteen työpaikkaan on teoreettisesti sata hakijaa työpaikkaa kohden. Sata työtöntä vihervasemmistolaista hakee tasan nollaa työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
"En puhunut naisista vaan Vihreistä."
Puhuimme koulutetuista ihmisistä ja sinusta ne ovat vain jotain naistutkijoita (huom. et sanonut vihreitä naistutkijoita) ja turhia asiantuntijoita (ja jälleen et puhunut vihreistä mitään).
"Opetettiinko sinun korkeakoulussasi lukemaan? "
Sinä olet valmistunut vain jostain trollikorkeakoulusta.
Lue kommentti mihin vastasin. Siinä puhuttiin Vihreistä.
Koska konteksti on lukutaitosi ulkopuolella, on selvää että et osaa lukea. Hauskana ajatusleikkinä, jos joku kysyy "Osaatko uida vedessä?" Ja sinä vastaat: "Osaan uida." Ei se tarkoita että puhut uimisesta esimerkiksi ulkoavaruudessa koska konteksti käsittelee selkeästi vedessä uimista.
Kannattaa reklamoida se sinun korkeakoulutodistuksesi kun opit tässä kommentissa enemmän kuin koko opiskelija-aikanasi.
Ja vanhuksilla ei rahaa lääkkeisiin mut nää saa maksusitoumuksells kaiken terveyteen liittyvän.
Optikko, lasit, lääkkeet, lääkärit , päiväkodit ja tietty tulkit pitää olla mukana keloissa ja sossuissa
Sähkölaskut,vuokrat jne maksaa sossu/kela myös.
"Eli argumenttisi on, että kaikki muut puhuvat jostain ja sinä puhutjostain muusta. Selvä. Mistä siis sinä puhut?"
No siitä että tulijoita on monia erilaisia. Niitä on siis juuri ne neljä tyyppiä jotka sinäkin mainitsit. Silti näissä keskusteluissa usein unohdetaan useimmat noista ja puhutaan vain humanitäärisisistä ikäänkuin he olisivat ainoa tyyppi ihmisiä joita tänne tulee. Menikö nyt jakeluun?
"Tarvitsetko siis linkin siihen että rajallisia resursseja jaettaessa kaikki mitä laitetaan johonkin on pois jostain muualta?"
Pois jostain mutta ei automaattisesti pois juuri siitä asiasta josta sinä sen väitit olevan. Esim. noita nyt puheena olevia kiintiöitä on jopa nostettu samaan aikaan kun itse tänne tulijoidenkin määrä on noussut. Raha on toki pois jostain muusta mutta se on sitten poliittinen päätös että mistä.
Vierailija kirjoitti:
Tulee olemaan kiva nähdä miten persut alkaa päntätä suomea ja ruotsia saadakseen jatkaa loisimistaan.
??? Onko sulla kaikki muumit kanootissa?
Vierailija kirjoitti:
Ei tule ikinä onnistumaan Hölmölässä, koska perustuslain muuttaminen yhden vaalikauden aikana vaatii 5/6 enemmistön eduskunnassa. Jatketaan siis kelaperusteisen muuttoliikkeen suurvaltana entiseen malliin.
Valitettavasti näin ja tähän esteenä ovat erityisesti vasemmisto ja vihreät
"Yhteen työpaikkaan on teoreettisesti sata hakijaa työpaikkaa kohden. Sata työtöntä vihervasemmistolaista hakee tasan nollaa työpaikkaa."
Juuri oli uutinen miten moni firma ei halua enää laittaa avointa työpaikkailmoitusta koska hakemuksia tulee niin paljon että he ovat pulassa niiden kanssa.
Lisäksi meillä on jo pitkään ollut työttömällä velvoite hakea vähintään neljää työpaikkaa kuussa.
Vierailija kirjoitti:
"Eli argumenttisi on, että kaikki muut puhuvat jostain ja sinä puhutjostain muusta. Selvä. Mistä siis sinä puhut?"
No siitä että tulijoita on monia erilaisia. Niitä on siis juuri ne neljä tyyppiä jotka sinäkin mainitsit. Silti näissä keskusteluissa usein unohdetaan useimmat noista ja puhutaan vain humanitäärisisistä ikäänkuin he olisivat ainoa tyyppi ihmisiä joita tänne tulee. Menikö nyt jakeluun?
"Tarvitsetko siis linkin siihen että rajallisia resursseja jaettaessa kaikki mitä laitetaan johonkin on pois jostain muualta?"
Pois jostain mutta ei automaattisesti pois juuri siitä asiasta josta sinä sen väitit olevan. Esim. noita nyt puheena olevia kiintiöitä on jopa nostettu samaan aikaan kun itse tänne tulijoidenkin määrä on noussut. Raha on toki pois jostain muusta mutta se on sitten poliittinen päätös että mistä.
Miksi puhut siitä mitä kuvitteelliset ihmiset puhuvat? Neljä erilaista tulijaa ei ole "monta" erilaista.
Luitko artikkelin energian säilymislaista? Haluan että ymmärrät tuon luonnontieteiden perusasian koska vaikutat juuri sellaiselta typerykseltä joka luulee sähkön tulevan töpselistä ja ruoan tulevan kaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Pohjoismaissa on maailman paras sosiaaliturva ei-kansalaisille! Miksi Suomi ei voisi vaatia kansalaisuutta perusteeksi tietyille etuuksille, kun suurin osa maailmasta tekee niin!!? Varsinkin, kun velanotto on hieman eri luokkaa kuin Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa. Maksakoon ne, jotka pystyy.
Suomi on ihan yksinään tässä tarjoamassa asumisperustaisia etuisuuksia ties kelle, joka viitsii vaan hankkia osoitteen Suomesta
Vierailija kirjoitti:
Pistänyt kieltämättä silmään aina miten näillä arab ja somppu miehillä on aina viimeisenpäälle merkkikledjut lapsia myöden, mutta Suomalaisilla köyhillä tyyliin kirppikseltä ostetut rikkinäiset vastteet.
Pistää vihaksi suorastaan 👿
Uli uli🦧olen persu
"Lue kommentti mihin vastasin. Siinä puhuttiin Vihreistä."
Eli siis kun puhuit seuraavassa viestissäsi naistutkijoista niin oletat jokaisen naistutkijan olevan vihreä?
"Koska konteksti on lukutaitosi ulkopuolella, on selvää että et osaa lukea. Hauskana ajatusleikkinä, jos joku kysyy "Osaatko uida vedessä?" Ja sinä vastaat: "Osaan uida." Ei se tarkoita että puhut uimisesta esimerkiksi ulkoavaruudessa koska konteksti käsittelee selkeästi vedessä uimista."
Kaltaisesi saivartelija on tuskin kovin tehokas työntekijä.
"Kannattaa reklamoida se sinun korkeakoulutodistuksesi kun opit tässä kommentissa enemmän kuin koko opiskelija-aikanasi."
Sinä taas kyllä valmistuit trollikorkeakoulusta hyvin arvosanoin. Sen huomaa siitä että et halua keskustella itse asiasta vaan vängätä epäolennaisuuksista.
Halauatko nyt palata keskustelemaan itse aiheesta vai myönnätkö vain trollaavasi?
Vierailija kirjoitti:
"Ne tulee tänne paikkaamaan työvoimapulaa ja emme pärjää ilman niitä? Kuka ajaisi bussia ja pyyhkisi perseemne ilman niitä?"
No tulkoon! Siitä ei nyt tässä puhuta, vaan siitä isosta joukosta, joka elää Suomalaisen sosiaaliturvan varassa! Tottakai Suomen sosiaaliturva pitäisi kohdentaa vain ja ainoastaan Suomen kansalaisille!
Miksi se ei olisi kivaa?