Mikä on ärsyttävin neuvo mikä sinulle on annettu?
Kun olet halunnut puhua ongelmista tai pyytänyt apua?
Siis minulle sanotaan aina IHAN aina kun vähänkään kerron olevani ahdistunut kun ei ole rahaa.
"Lähde lenkille" tai " Lähde ulos." "Sinun pitää vaan nousta ja lähteä lenkille."
Tämä ärsyttää niin suunnattoman paljon että katkeaa kaikki verisuonet päästä. Koska ensinäkin tämä neuvo tulee yleensä lihavilta ihmisiltä jotka eivät liiku itse kuin pari kertaa vuodessa ja hehkuttaa siitä yhdestä lenkistä somessa. Toisekseen itse urheilen ja liikun päivittäin. Lenkkeilen, pyöräilen, käyn ulkokuntosaleilla, käyn vaeltamassa monta kertaa vuodessa, uin pitkiä matkoja, talvisin hiihdän ja luistelen, kesäisin rullaluistelen. Mutta vähintään lenkkeilen päivittäin kolme kertaa koska minulla on koira. Koira jota on pakko käyttää lenkillä koska asun kerrostalossa. En omakotitalossa jossa voisi mussuttaa munkkia ja laskea koiran ulos tarpeilleen.
Silti niin moni ihminen on saanut minusta kuvan että en tee muuta kuin istun kotona tekemättä mitään. En vi**u ymmärrä miten voi edes tuollaisen kuvan saada?! Ärsyttää oikeasti niin paljon. Tekisi mieli vaan vastata että käytkö sinä läski lenkillä useinkin? Eikä minua oikeasti haittaa toisen ihmisen ulkonäkö mutta minua ärsyttää tämä neuvo niin paljon että tekee mieli haukkua. Kun olet juuri käynyt tunnin aamulenkin koiran kanssa ja haluat vähän jutella raha ahdistuksesta ja sinulle vastataan että "sinun pitäisi mennä lenkille niin se auttaa." Ja nämä neuvot tulevat läheisiltä jotka todellakin tietää minun elämästä. Johtuuko tämä siitä että en jokapäivä laita some päivitystä että nyt olen aamulenkillä, nyt päivä lenkillä, nyt iltalenkillä.?
Mikä on sun mielestä ärsyttävin neuvo minkä oot saanut?
Kommentit (40)
Sairastuin parantumattomaan syöpään, ja eräs puolituttu sanoi etten kuole, kunhan vain päätän olla kuolematta.
Vierailija kirjoitti:
"Älä ole moksiskaan."
Joo tämä on myös.🤬
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin parantumattomaan syöpään, ja eräs puolituttu sanoi etten kuole, kunhan vain päätän olla kuolematta.
Joo, et kuole kun vaan päätät niin. Huhhuh miten tökeröjä ihmiset on. Vähän kuin raha asioissa myös olen saanut neuvon, kun tuli hylätty toimeentulotuki päätös. " Soitat vaan sinne ja sanot että SINUN on PAKKO saada nyt rahaa." Kyllähän se niin menee että sitten sitä rahaa tulee kun vaan soittaa että minä nyt vaan tarviin niin teidän pitää antaa.
Minua neuvoo tuttava, jolla ei ole tyylitajua. Hänellä siis baariin lähtiessä pyöräilyhousut (mainosti vielä, että urheilumallia) ja sitten joku hyvin antava tissipaita. Itse olin lähdössä kauniissa mekossa, josta olen saanut muiltakin hyvää palautetta. Tämä muotiguru sanoi, eikö sulla ole mitään muuta mekkoa? Tai sitten toinen on, lähetkö sä tossa asussa? Kun laittaudumme baariin, hän tupeeraa tukkansa aidosti ysärityyliin ja vihjailee minulle: katso, mä nostelen mun hiuksia näin. Kesällä terassille pitäisi kuulemma silmiin laittaa sotamaalaus, kun ne luomivärit ei näy pimeässä baarissa. Mutta kun olimme terassille menossa.
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin parantumattomaan syöpään, ja eräs puolituttu sanoi etten kuole, kunhan vain päätän olla kuolematta.
Tähän samaan kategoriaan menee omani eli kun sairastuin vuosi sitten vakavasti ja vammauduin pysyvästi, saan edelleen jatkuvasti kuulla, kuinka mun pitää olla onnellinen siitä, että olen elossa. Olen totta kai, mutta ei se poista sitä faktaa, että olen vaikeasti vammautunut lopun elämääni.
Eron jälkeen jaksoin nippa-nappa laittaa ravitsevaa ruokaa, huolehtia välipaloista, hommata sopivan kokoset vuodenaikaan kuuluvat vaatteet, lähtee puistoon, säätää leikkitreffejä, opettaa pyöräilyä / luistelua ja mitä näitä on. Eksän sisko ehdotti että opiskelisin lapsen isän äidinkielen, hankkisin heidän maansa koulumateriaalin käsiini ja opettaisin vapaa-ajalla lapselle myös tämän toisen maan oppivelvollisuuden sisällön. Lapsi voisi sitten teininä saada päättötodistuksen paitsi Suomen peruskoulusta, niin tämän toisen maan koulusysteemistä. Oli pitkä ulkomaanpuhelu, en saanut suunvuoroa sanoa että ei nyt tässä jaksa / pysty / kiinnosta.
Lopeta jo työnteko!
Vaikuttaa häiritsevän ympäristöä. Minun oma valinta.
"Liity Tinderiin ja sieltä OTAT itsellesi naisen"
"Mene baariin ja OTAT sieltä emännän"
"Mene tansseihin ja OTAT itsellesi tyttöystävän"
Jne
Yksikään ihminen ei ole otettavissa.
Jos naiset eivät kiinnostu, asialle ei voi mitään.
10- vihaan kanssa tuota, laitat vaan Tinderin "tulille".
Olin muuttanut nuorena uudelle paikkakunnalle, kärsin yksinäisyydestä ja masennuksesta. Olin tutustunut yhteen tyyppiin, ja kerran sitten avauduin hänelle, kuinka paha minun on olla. Hän ihmetteli, että eihän minulla voi olla mitään ongelmia, kun olen niin kaunis. No, se tuttavuus päättyi siihen. En edes ole pitänyt itseäni koskaan kauniina, koska ihmiset ovat haukkuneet minua niin eri tavoin ja itsetuntoni on nollissa. Enkä ole oikein kenellekään avautunut enää ongelmistani.
Toisesta korvasta sisään toisesta ulos, myös itsekin käyttänyt tuota hokemaa:3
Jokainen pyytämättä annettu neuvo on ärsyttävä. On ihmisiä, joilla on kummallinen tarve päteä ja jaella neuvoja silloin, kun niitä ei halua eikä ole kysynyt.
Syöpäsairaalle sanottu (viesti 2) on järkyttävin ja typerin ja halveksuttavin näistä kaikista.
Vierailija kirjoitti:
"Liity Tinderiin ja sieltä OTAT itsellesi naisen"
"Mene baariin ja OTAT sieltä emännän"
"Mene tansseihin ja OTAT itsellesi tyttöystävän"
Jne
Yksikään ihminen ei ole otettavissa.
Jos naiset eivät kiinnostu, asialle ei voi mitään.
Sama juttu miesten kohdalla eipä ole mulla miehiä jonon takana. Ketään ihmistä ei voi pakottaa tykkäämään toisesta parisuhdemielessä, jos miehet eivät ole kiinnostuneet niin en voi sille mitään.
Pahoihin vammasta johtuviin selkäkipuihin: Oletko kokeillut joogaa?
Sairastumisen ja työttömyyden aiheuttamaan akuuttiin rahapulaan: No mutta jos budjetoisit niin voitais lähteä reissuun.
Ja ehkä paras, lellitty perheensä ainoa lapsi, kun ihan aikuisena kieltäydyin jostain menosta rahan puutteen takia: Pyydä sun vanhemmilta rahaa.
Traumaperäisen stressihäiriön aiheuttamiin oireisiin: Lakkaa vellomasta.
Tosiaan olen siis aina itsestäni pitänyt huolen taloudellisesti ja muutenkin. Liikun ja osaan laittaa edullista ja terveellistä ruokaa ja mielenterveyttänikin hoidan ammattilaisilla ja terveillä elämäntavoilla.
Osa neuvojista ei kuulu enää lähipiiriin, osa on ns. käsivarren mitan päässä. Muutama on keskustelujen kautta oivaltanut kuinka tökeröitä neuvoja ovat antaneet ja heistä on tullut entistä läheisempiä ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
"Älä ole moksiskaan."
Mitä tarkoittaa moksis? Minkälainen on jos "on moksiskin"?
Mua ärsyttää sellaisten itsestään selvien neuvojen antaminen. Tyyliin sanon että haluisin uuden työpaikan, niin saan neuvoksi hakea töitä - ihan kun en niin olisi tehnyt. Tai sanon, että olen yksinäinen, niin neuvoksi tulee jutella ihmisille enemmän - juttelen jo ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Älä ole moksiskaan."
Mitä tarkoittaa moksis? Minkälainen on jos "on moksiskin"?
Kuka on paikalla jos paikalla on ristin sielu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Älä ole moksiskaan."
Joo tämä on myös.🤬
"Rakkaudesta se hevonenkin potkii" Kun koulukiusaajapojat muiluttivat, tönivät, heittivät kiviä päin, piilottivat tavaroitani, kamppasivat yms yms.
"Älä ole moksiskaan."