Muistan, kuinka ollessani lapsi joskus 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa puhuttiin "namusedistä".
Jammu-setä kun tappoi ne 8-vuotiaat tytöt vuonna 1989. Jotenkin muistan, että kuulin puhuttavan tästä Jammusta, vaikka aikuiset eivät selvästikään tarkoittaneet niitä puheita meidän lasten kuultavaksi. Meitä lapsia sitten varoiteltiin "namusedillä", että heidän kyytiin ei saa lähteä ja ottaa heiltä karkkia. Mutta minä en saanut vanhemmilta tietää, että mitä ovat namusedät. Sain tietää sen isoveljeltä, jonka mukaan namusetä houkuttelee lapsia mukaan karkin avulla ja sitten pakottaa lapset seksiin. Isoveljen mukaan Jammu-setä oli tehnyt niin niille kahdelle kahdeksan vuotiaalle tytölle. Minä ihmettelin, että miksi poikiakin varoitettiin namusedillä, kun en ymmärtänyt, että poikakin voi joutua seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Luulin ainoastaan tytölle voivan käydä niin.