Milloin kävit viimeksi elokuvissa?
Ja minkä elokuvan kävit katsomassa?
Itse oon käynyt viimeksi varmaan 10 vuotta sitten, elokuva oli Luokkakokous ja seurana miesystävä.
Kommentit (25)
Kuninkaan paluu joskus yli 20 vuotta sitten. Elokuvia en muutenkaan ole katsonut yli viiteen vuoteen.
Myrskyluodon Maija taitaa olla viimeisin minkä näin.
Varmaan joku 6-7 vuotta sitten. En muista leffaa, mutta luultavasti joku Pixarin tms. lastenleffa, jonka kävin lapsen kanssa katsomassa.
V.2011, Pirates of Caribbean 5. 3-D versio.
Tuijotin kelloa koko ajan että millon tää loppuu?!
Ex-gimmakaveri halus ihan välttämättä nähdä tämän "taide-elämyksen"
Sitä elokuvaa toljottaessani kyselin itseltäni oonko ihan pölö kun ihan maksoin tämän sotkun näkemisestä?!
Tällä viikolla, Oman elämänsä Jane Austen. Oli ihan söpö elokuva, ei maata järisyttävä kokemus, mutta kaikin puolin kiva.
Suunnilleen 2002. En muista mikä elokuva oli kyseessä.
M52
Siitä on varmaan 27 vuotta ainakin aikaa.
Viime viikon keskiviikkona. En muista enää elokuvan nimeä...en tykännyt, mummo revittiin kappaleiksi lopussa:D
Jurassic Maailman Uudelleensynnytyksen kävin katsomassa kesällä. Ei tosin ollut hääppöien hirviöleffa vaikka koittaa kovasti olla King Kong / Godzilla elokuva.
Olisiko ollut viimeisin Tähtien sota elokuva vai Valerian? Kumpi niistä nyt sitten oli uudempi, joka tapauksessa ne on kaksi viimeisintä mitä olen käynyt katsomassa.
2004 kävin katsomassa Manaaja Alku elokuvan.
Vime viikolla käytiin miehen kanssa katsomassa se uusi Mies ja alaston ase.
Heinäkuussa. 28 vuotta myöhemmin. Aina olisi pari kolme leffaa listalla.
Vierailija kirjoitti:
Vime viikolla käytiin miehen kanssa katsomassa se uusi Mies ja alaston ase.
Oliko hyvä?
Heinäkuussa, F1 elokuva. Ja nyt tarttis mennä katsomaan The Roses ja Downton Abbey 3.
En käy elokuvissa ollenkan
an, koska en pysty kuuntelemaan täysille viritettyä järkyttävää äänentoistoa. Miksi ne ämyrit huutavat nupit kaakossa ikään kuin ihmiset olisivat kuuroja?
Mäkin meinasin lopettaa leffassa käymisen tuon nimenomaisen leffan jälkeen.. onneksi en kuitenkaan lopettanut, paljon hyviä elokuvia tuon jälkeen tehty.
Jurassic World ehkä kuukausi sitten. En ole koskaan ollut elokuvien ystävä, mutta parina viime vuonna olen huomannut sen oivalliseksi maadoittumiskeinoksi. Puhelin pois, hyvä asento, vähän snacksejä viereen ja pelkkää ohjelman seuraamista. Sillä hetkellä en ole henkisestikään missään muualla. Kai se on vähän surullistakin, että elämä on mennyt kiireeksi ja tavoitettavissa olemiseksi, mutta tuo on oma keinoni hetken irtiottoon.
Harmi, etteivät enää ole niin suosiossa. Juuri kun itse olen löytänyt viehätyksen.
Viime viikonloppuna. Eddington. Oli ihan paska, mutta tulipahan katsottua loppuun asti.