Yleistuki: Missä mennään nyt?
Lausuntokierros on käyty ja lausuntoja tuli puolesta ja vastaan runsaasti. Osa oli aika kärkkäitä, mutta tuskin niillä on vaikutusta, koska Kela asettui lakihankkeen taakse. Kelan on pyytänyt, että Yleistuen aloitusta lykätään toukokuuhun 2026. Vappuun siis, kun hallitus esittää helmikuun alkua. Lakialoite tulee eduskuntaan viikolla 39, eli tämän kuun 22. päivä alkavalla viikolla. Samaan härdelliin tulee eduskuntaan myös Kelan tiedonsaantioikeuksien automatisointi, toimeentulotuen leikkaukset ja uudet karenssimuutokset. Nämä saanevat palstatilaa enemmän kuin yleistuki, koska yleistuki on ovelasti jaettu vaiheisiin ja vaihe kaksi on jo valmistelussa. Uudistus on kokonaisuudessaan maalissa Huhtikuussa 2027. Kiva nyanssi on, että Purra ja Essayah olivat iloisia, ettei budjettiriihessä tehty leikkauksia sosiaaliturvaan. No ei tehty, kun edellisetkään eivät ole vielä lainvoimaisia. Pelkästään jo sovitut indeksijäädytykset noiden lausuntojen perusteella pudottavat sosiaaliturvan ostovoimakehitystä muuhun ansiotasoon nähden 10%. Nyt Suomen sosiaaliturva on aika tasan puolet EU:n suosittamasta tasosta. Se on 60-65€ päivässä.
Kommentit (43)
Tänään presidentti allekirjoittaa lait yleistuesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä. Olen yhden lapsen yh ja saamme tt tukea myös en pystyisi maksamaan asumistuella ja työmarkkinatuella kuin vuokran. Emmekö saisi enää toimeentulotukea lapsen kanssa?
Tuo ei ole mahdollista ellei sulla ole tonnin vuokra. Etsi halvempi asunto. Taidat olla trolli.
Vuokra on 890,eli Kelan rajoissa. Työmarkkinatuki on 580 e kk ja asumistuki 460 e kk. Pystyn maksamaan vuokran ja jäisi 150 e kk. Lapsesta maksetaan lapsilisää ja elatustukea mutta ne ovat lapselle ei minulle.
Työmarkkinatuki eli yleistuki on 630€ kuukaudessa netto. Asumistuki 460€, niin teille jää 200+lapsilisä ja elatusmaksut. Lapsilisä on tuki vanhemmille eikä mikään lapsen oma raha. Elareista maksetaan lapsen elämistä, eli ru
Asumista myös.
Työmarkkinatuki eli yleistuki on 630€ kuukaudessa netto. Asumistuki 460€, niin teille jää 200+lapsilisä ja elatusmaksut. Lapsilisä on tuki vanhemmille eikä mikään lapsen oma raha. Elareista maksetaan lapsen elämistä, eli ruokaa ja vaatteita.