Suomi velkaantuu ensi vuonna vähintään 8,7 miljardilla lisää ja Orpon hallitus ottaa enemmän velkaa kuin Rinne&Marin yhteensä!
Hallituksen budjettiesitys on 8,7 miljardia alijäämäinen, joten sen verran vähintäänkin joudutaan ottamaan lisää velkaa.
Orpon hallitus ottaa kaudellaan jo enemmän velkaa kuin Rinne ja Marin yhteensä. Samalla Suomessa on EU:n korkein työttömyys ja konkursseissa tehdään ennätyksiä. Orpon mukaan talouskasvu on kuitenkin aivan nurkan takana ja hallituksen jakamat tuhansien eurojen veroalennukset 10-20k€/kk tienaaville tulevat heijastumaan positiivisesti Suomen talouteen, vaikka valtio saakin nyt vähemmän verotuloja ja joutuu kasvattamaan velkaa lisää.
Kommentit (147)
Mark Zuckerberg ja kumppanit tietävät, että huonot ajat ovat tulossa. He ovat hankkineet pakopaikkoja Havaijilta ja Uudesta-Seelannista.
En pidä todennäköisenä, että Mark Zuckerberg on täysin moraaliton superrikas, mutta hänestä huolimatta pelkästään Yhdysvalloissa on lukuisia moraalittomia superrikkaita, kuten veljekset Koch.
Ketä kiinnostaa valtion velan otto
Mulle riittää että palkka tulee tilille
Esim Tanska verottaa rikkaita ja yrityksiä kovemmalla kädellä kuin Suomi. Siellä on myös paremmat tuet. Tanska myös kielsi halpatyön maahanpääsyn alkuvuodesta kokonaan, nyt ei pääse enää sinne koko maahan töihin ja sisään, jos ala ei ole selkeästi pulainen ja tulijoille maksettava palkka ei vastaa tanskalaisten keskiansiotasoa.
Silti Tanskalla menee paljon paremmin kuin Suomella.
Vierailija kirjoitti:

Trumpin tukijoiden lista on varmaan aika hyvä vinkki siitä, keitä Yhdysvaltojen moraalittomat superrikkaat ovat. 😂
Vierailija kirjoitti:
Esim Tanska verottaa rikkaita ja yrityksiä kovemmalla kädellä kuin Suomi. Siellä on myös paremmat tuet. Tanska myös kielsi halpatyön maahanpääsyn alkuvuodesta kokonaan, nyt ei pääse enää sinne koko maahan töihin ja sisään, jos ala ei ole selkeästi pulainen ja tulijoille maksettava palkka ei vastaa tanskalaisten keskiansiotasoa.
Silti Tanskalla menee paljon paremmin kuin Suomella.
Tanskan hallitus ymmärtää talouden dynaamisia eli kerrannaisvaikutuksia, joita Orpon hallitus ei ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sitä persujen talousosaamista, velkaa, velkaa ja lisää velkaa
Todellinen ongelma on verotus, joka on johtanut yhteiskunnan kahtiajakautumiseen.
Suomessa oli vuonna 2023 yli 100 000 kotitaloutta, joiden nettovarallisuus on vähintään miljoona euroa. 1980-luvun lopusta määrä on lähes 28-kertaistunut.
Suomessa on Euroopan vähiten miljonäärejä suhteessa väkilukuun. Kansa on niin perkeleen köyhää.
Ja tyhmää,

Leikkaukset aiheuttavat negatiivisia kerrannaisvaikutuksia, investoinnit positiivisia. Pitkällä aikavälillä vaikutukset ovat suurempia kuin lyhyellä.
Orpo-Purran leikkauksia maksetaan vielä vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa valtion velan otto
Mulle riittää että palkka tulee tilille
Sama. 2 kertaa kuukaudessa tulee 2000 e ei paljoa mut pärjää kun katsoo mitä ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämän hallituksen piti laittaa velka kuriin. Porvaripuolueet ottavat lisää velkaa.
Kehitysavut ja asumistuet pitää lakkauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim Tanska verottaa rikkaita ja yrityksiä kovemmalla kädellä kuin Suomi. Siellä on myös paremmat tuet. Tanska myös kielsi halpatyön maahanpääsyn alkuvuodesta kokonaan, nyt ei pääse enää sinne koko maahan töihin ja sisään, jos ala ei ole selkeästi pulainen ja tulijoille maksettava palkka ei vastaa tanskalaisten keskiansiotasoa.
Silti Tanskalla menee paljon paremmin kuin Suomella.
Tanskan hallitus ymmärtää talouden dynaamisia eli kerrannaisvaikutuksia, joita Orpon hallitus ei ymmärrä.
Leikkaukset aiheuttavat negatiivisia kerrannaisvaikutuksia, investoinnit positiivisia. Pitkällä aikavälillä vaikutukset ovat suurempia kuin lyhyellä.
Orpo-Purran leikkauksia maksetaan vielä vuosia.
Et sinä jankuttaja mitään maksa.olet tuki pelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Sanna tästä, että otit niin paljon TURHAA velkaa, että niitä joutuu nyt sitten paikkailla jälkikäteen. Toki toinen vaihtoehto on viedä tuet, mutta se tuskin vasemmistolle maistuu. Sitten valitettais toisesta asiasta
Jos katsot lukuja, numeroita ja tilastoja Suomen velkaantumisesta, niin Marin otti vähemmän velkaa kuin Orpo. Marinin kaudella sentään oli globaali pandemia ja energiakriisi ja yrityksiä oli pakko tukea.
Mikä on Orpon hallituksen kriisi, paitsi Orpon hallitus?
Marin antoi koronatukea jopa pöytälaatikkofirmoille!
Tuet jakoi Business Finland:
Johtaja Juha Kivikoski muistuttaa, että maaliskuussa 2020 oli täysin mahdotonta arvioida koronan vaikutuksia pidemmällä aikavälillä.
Tilanne oli yrityksille erittäin vaikea ja on selvää, että myös suoraa kustannustukea tarvittiin. Me voimme kuitenkin myöntää vain kehittämistukea.
Business Finlandin haut käynnistyivät tilanteessa lähes välittömästi.
- Vaikeasta tilanteesta huolimatta moni yritys pystyi koronan aikana käyttämään aikaa nimenomaan kehittämistyöhön, mikä on pidemmällä aikavälillä erittäin tärkeää yritysten menestyksen kannalta. Oli myös tärkeää, että työaikaa voitiin käyttää kehittämiseen. Se tarkoitti myös pienempää määrää lomautuksia, hän arvioi.
Osa tuista myös perittiin myöhemmin takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sitä persujen talousosaamista, velkaa, velkaa ja lisää velkaa
Todellinen ongelma on verotus, joka on johtanut yhteiskunnan kahtiajakautumiseen.
Suomessa oli vuonna 2023 yli 100 000 kotitaloutta, joiden nettovarallisuus on vähintään miljoona euroa. 1980-luvun lopusta määrä on lähes 28-kertaistunut.
Suomessa on Euroopan vähiten miljonäärejä suhteessa väkilukuun. Kansa on niin perkeleen köyhää.
Ja tyhmää,
Minusta kansa ei ole Suomessa sen tyhmempää kuin muuallakaan, mutta kokoomuksen propaganda on ollut vahvaa koko 2000-luvun ajan. Kokoomus on saanut propagandaansa tukea siitä, että 90-luvulta alkaen ajan henki on ollut oikeistolaista talouspolitiikkaa suosiva ja on edelleen.
Esimerkiksi Ranskassa vastaavaa oikeistolaista hurmosta ei käsittääkseni ole ollut ainakaan yhtä pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa valtion velan otto
Mulle riittää että palkka tulee tilille
Riittääkö palkkasi yksityiseen terveydenhoitoon, lastesi koulutukseen ja muihin kuluihin, jotka valtio maksaa tällä hetkellä sinun puolestasi?
Valtion taloustilanne näyttää todella huolestuttavalta ja kukaan ei tiedä miten velkaantuminen pysäytetään. Tämä velkaantuminen ei tähän jää vaan tulee kiihtymään, oli hallituskokoonpano mikä tahansa. Suomen ongelma on, että nykyiseen elintasoon ei ole enää varaa ja ei olisi ollut vuosiin. Pahin skenaario on se kuuluisa Kreikan tie, että Suomi ei voi enää itse päättää minkä verran leikataan vaan se tullaan sanomaan meille ulkoa päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä kiinnostaa valtion velan otto
Mulle riittää että palkka tulee tilille
Riittääkö palkkasi yksityiseen terveydenhoitoon, lastesi koulutukseen ja muihin kuluihin, jotka valtio maksaa tällä hetkellä sinun puolestasi?
Mites sun tuet riittää jos niitä ei tule tilille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän hallituksen piti laittaa velka kuriin. Porvaripuolueet ottavat lisää velkaa.
Joo, asumistuen lakkautus olisi hyvä juttu,
Siinä olisi se hyvää, että ainakin sinimustat elämäntapatyöttömät joutuisivat kadulle, eivätkä olisi enää täällä muiden riesana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sitä persujen talousosaamista, velkaa, velkaa ja lisää velkaa
Todellinen ongelma on verotus, joka on johtanut yhteiskunnan kahtiajakautumiseen.
Suomessa oli vuonna 2023 yli 100 000 kotitaloutta, joiden nettovarallisuus on vähintään miljoona euroa. 1980-luvun lopusta määrä on lähes 28-kertaistunut.
Suomessa on Euroopan vähiten miljonäärejä suhteessa väkilukuun. Kansa on niin perkeleen köyhää.
Ja tyhmää,
Minusta kansa ei ole Suomessa sen tyhmempää kuin muuallakaan, mutta kokoomuksen propaganda on ollut vahvaa koko 2000-luvun ajan. Kokoomus on saanut propagandaansa tukea siitä, ett
Ranskassa on perinteisesti alkanut päitä putoilemaan, jos rikkaiden pröystäily ja ahneus menee liian pitkälle. Ei ne uskalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärioikeistolainen populismi on harhautus, jonka takana on todennäköisesti joukko moraalittomia superrikkaita.
Ihmiset ovat tyytymättömiä talouden surkeaan tilanteeseen ja tyytymättömyys täytyy kanavoida jonnekin. Joukko superrikkaita haluaa kanavoida tyytymättömyyden mieluummin ulkomaalaisia vastaan kuin itseään vastaan.
Tämä. Samalla nämä superrikkaat itse vie työpaikat kolmansiin maihin ja Aasian halpatyömaihin ja tuo tänne halpatyövoimaa, ujeltaen työvoimapulaa ja osaajapulaa.
Eivät halua maksaa suomalaisille palkkaa työstä.
Suomessa on huutava työvoimapula.
Kokoomuksen EK Satonen vetoaakin työpaikkoihin, jotta niissä suhtauduttaisiin inhimillisesti ja kannustavasti vierasperäisiin työntekijöihin. Kotiutuminen ja viihtyminen sekä kotouttaminen ovat ratkaisevia seikkoja työvoiman pysyvyyden turvaamisessa.
- Työyhteisöillä on oltava vastaanottohalua ja -kykyä. Uskon, kun firmoissa saadaan pää auki, niin niissä on aina helpompaa ja jouhevampaa palkata seuraava ulkomaalainen työntekijä, Satonen miettii.
ExTYÖMINISTERI Arto Satonen odottaa konkreettisia tuloksia hallituksen kohdemaamallilta, jolla Suomi alkaa tuoda työvoimaa neljästä kohdemaasta eli Brasiliasta, Filippiineiltä, Intiasta sekä Vietnamista.
Satonen teroittaa, että kysymyksessä on valtiotason sopimus.
- Valitut maat ovat luontevia yhteistyökumppaneita. Niissä on paljon ihmisiä, jotka haluavat siirtyä työn perässä uuteen asuinmaahan, Satonen perustelee.
Satonen tarkentaa, että Intiasta odotetaan nimenomaan korkeasti koulutettuja modernien alojen eksperttejä. Filippiineiltä ja Vietnamista puolestaan löytyy motivoituneita tekijöitä sote-alalle ja maatalouteen sekä kaupan piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim Tanska verottaa rikkaita ja yrityksiä kovemmalla kädellä kuin Suomi. Siellä on myös paremmat tuet. Tanska myös kielsi halpatyön maahanpääsyn alkuvuodesta kokonaan, nyt ei pääse enää sinne koko maahan töihin ja sisään, jos ala ei ole selkeästi pulainen ja tulijoille maksettava palkka ei vastaa tanskalaisten keskiansiotasoa.
Silti Tanskalla menee paljon paremmin kuin Suomella.
Tanskan hallitus ymmärtää talouden dynaamisia eli kerrannaisvaikutuksia, joita Orpon hallitus ei ymmärrä.
Leikkaukset aiheuttavat negatiivisia kerrannaisvaikutuksia, investoinnit positiivisia. Pitkällä aikavälillä vaikutukset ovat suurempia kuin lyhyellä.
Orpo-Purran leikkauksia maksetaan vielä vuosia.
Et sinä jankuttaja mitään maksa.olet tuki pelle.
Ainoa tuki, jota olen koskaan saanut, on opintotuki.
Jos Marin olisi korona-aikana 2020 leikannut kansalta ja yrityksiltä, voi vaan kuvitella mikä katastrofi siitä olisi tullut (työttömyys ja konkurssit olisivat kasvaneet). Kasvutoimet eivät valitettavasti päässeet vauhtiin kun Putin aloitti sodan ja koko Eurooppa joutui inflaation ja työttömyyden kouriin.
Orpon katastrofihallitus leikkasi köyhiltä ja keskituloisilta, suosien rikkaita. Eihän tuolla logiikalla päästä muun Euroopan tahtiin.