Mitä ajattelet tällaisesta?

Tietysti ihanne on ydinperhe, mutta jos siihen ei pystytä niin en näe mitään pahaa siinä että eroperheessä on kolme lasta kahden sijaan.

Meidän kaikki lapsemme ovat syntyneet rakkaudesta enkä osaa edes kuvitella, että haluaisin lasta ilman rakkautta lapsen isään. Sanotaan, että lasten koti on vanhempien välinen suhde. Aika kauhea kohtalo lapselle syntyä jo valmiiksi rakkaudettomaan perheeseen. Mieti tarkkaan miksi haluat lasta, jos et halua lapsen isää. Eiköhän sinulla olisi yksinhuoltajana jo ihan tarpeeksi huolehtimista kahdesta lapsestakin.

miksi ei? Minusta kuulostaa ihan ok jutulta.



Voihan olla, että tapaat uuden miehen, joka haluaa lapsia kanssasi tai jolla on lapsia entuudestaan ja lapsesi tulevat näin osallisiksi uusperhe- ja sisarpuolikuvioihin, mutta se on sen ajan murhe.

En muutenkaan tahdo uutta parisuhdetta pitkään aikaan, enkä suostu tekemään lisää lapsia uudelle miehelle. Olen sitten mieluummin vaikka yksin.

Vierailija:

En muutenkaan tahdo uutta parisuhdetta pitkään aikaan, enkä suostu tekemään lisää lapsia uudelle miehelle. Olen sitten mieluummin vaikka yksin.

Ei kannata tehdä lasta, ennen kuin suhteenne kriisi on ohi.



Lapsia voi hyvin tehdä useamman miehen kanssa. Silloin edes yhdellä lapsella olisi ehjä perhe.

sitä paitsi ainahan voi käydä niin, että miehesi saa lasten huoltajuuden...

meillä oli kaksi lasta ku huomasin että suhteemme on muuttunut, mies oli paljon poissa, työssä ja harrastuksissa, kotona ollessaankin oli poissaoleva. Lapsemme olivat pieniä 2v ja 10kk, mutta helppihoitoisia. Kaipasin jotakin, kun en saanut miestäni, halusin lapsen. Niinpä tulin raskaaksi, enkä edes kysynyt mieheltäni että haluaako hän sitä. Riitti että minä halusin. Lapsi syntyi, mies rakasti häntä kuin muitakin lapsia, mutta parisuhde oli ohi. Erosimme kun nuorin oli 9kk, minä tiesin eron koittavan jo paljon aikaisemmin. Nyt yh:na en kadu yhtään kolmannen lapsen tekoa. Lapsilukuni on täysi. Ja me olemme onnellisia nelistään.

Käytännössä mies ei voi olla yksinhuoltaja mm. työnsä takia, eikä hän edes tahdo olla yksin vastuussa lasten arjesta. (asiasta on keskusteltu)

Ja vaikka lapset olisivatkin paljon isällään, se ei mielestäni silti vähennä minun äitiyttäni tai rakkauttani heihin ja siitä huolimatta he olisivat aina minun lapsiani.



Minulle lapset eivät ole koskaan olleet " rakkauden hedelmiä" ts. en ole tehnyt heitä koska rakastan miestäni niin paljon, vaan koska rakastan lapsia ja tahdoin omia lapsia ja mies vaikutti hyvältä isältä.



Edelleen olen sitä mieltä, että lasten hankkiminen mieheni kanssa on oikea päätös meitä kaikkia kohtaan. Sen jälkeen me molemmat menemme laittamaan piuhat poikki. (tästäkin on keskusteltu)



Osaisiko joku vielä perustella tarkemmin, miksi olisi niin väärin tehdä lapsi tässä tilanteessa; molemmat vanhemmat tahtovat yhteisen lapsen ja ovat hyviä vanhempia. Mikä tässä voi olla väärin?

Olen samaa mieltä tuosta, että tekee lapset vain yhden ihmisen kanssa. Mutta jos teidän suhde on kuolemassa ihan piakkoin, tavallaan siinä riistetään lapselta isä. Ja vaikka isä ja lapsi näkisivätkin, niin kuitenkin lapsi on niin pieni kun ero tapahtuu, ettei heille kerkeä tulla yhteistä arkea (mitä lapsi muistaa) ja isä jää vähän vieraaksi. Eri asia on sitten, jos olet ajatellut elää vielä vuosia miehen kanssa ja sitten erota.

En ole eroamassa heti raskaustestin teon jälkeen, vaan annan ajan kulua. Voihan olla, että joku ihme tapahtuu ja meidän suhteemme saakin uuden käänteen! Olen mietiskellyt, että jatkaisin suhdetta (jos mies ei mitään muutoksia tee) niin kauan, että vauva pärjää jo yökylässä ilman äitiä ja että isän ja lapsen suhde on ehtinyt kehittyä. Mikä se aika sitten on, sitä on mahdoton määritellä etukäteen.

eroperheeseen on mielestäni ehdoin tahdoin turha tehdä lasta. Ero vie kuitenkin teidän molempien voimia, ja kun olette sen käyneet läpi, alkavat lapset reagoida.



Sitten voitkin nähdä, miten ne rakkaat pallerosi kärsivät.

miehellesi tunteistasi, eli haluat eron niin tuskin mies haluaa vielä yhtä lasta lisää (jo pelkkien elareiden takia). eihän miehellä ole mitään syytä haluta vielä yhtä lasta. jos päädyt lapsentekoon niin kerro miehelle tosi asiat ensin.

mitä järkeä on tehdä vielä yksi lapsi lisää rikkinäiseen perheeseen? jo olemassa olevat lapsenne tarvitsevat eron tullessa todella paljon huomiota joten eikö olis syytä keskittyä vain heihin?

" minä haluan" ei ole mikään järkevä peruste, kaikkea ei voi aina saada mitä haluaa.

haluavatko lapsesi vielä yhden sisarruksen lisää jakamaan vanhempien huomio? etenkin jos eroatte. onko sinulla varmasti riittävästi aikaa kaikille lapsille? nyt ehkä mutta miten on tulevaisuudessa kun alkaa harrastuksiin kuskaamiset ymv.

Peetämisistä ym. pääsee yli jos siihen panostaa. lasta ei kanata tehdä vain sen takia että " mä tahdon" . Ensin suhde kuntoon sitten mukulat.

Hirvittävää ajatellakin, että joku tekisi lapsen jostakin muusta syystä kuin omasta halustaan! Mikä muu voisi olla hyvä syy tehdä lapsi? Teenpä lapsen, koska niin on tapana? Tai koska vanhempani tahtovat lapsenlapsia? Tai koska olisi kiva että vanhana joku tulisi vanhainkotiin katsomaan minua? Tai koska tahdon todistaa rakkauteni puolisolleni? Tai koska uskon että lapsen saamisen jälkeen ongelmat ratkeavat ja me olemme ikuisesti yhdessä? VÄÄRIN!

Ainut oikea syy tehdä lapsi, on se, että TAHTOO tehdä lapsen ja hoitaa ja kasvattaa häntä!!!

PASKAAN SUHTEESEEN EI KANATA LAPSIA TEHDÄ VAIN SYYSTÄ " ETTÄ TAHTOO" EVSIN SUHDE KUNTOON SITTEN VOI TAHTO NIIN PALJON KUN VAAN TAHTOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO.

jos jokainen nainen tekisi lapsen koska tahtoo, taustoihin ja omiin resursseihin katsomatta on huostaanotettujen lasten määrä kohta huikean suuri. (päihderiippuvaiset, mielenterveysongelmaiset)



esim. tuttuni haluaisi vielä yhden lapsen mutta tietää että mies ei sitä halua joten hän ei sitä yhtä tee koska myös isällä on oikeus päättää tuleeko hän vielä yhden lapsen isäksi vai ei! ei pelkkä naisen tahto riitä syyksi!

Meillä oli myös pettäminen syy avioeroon. Joten tiedän tunteesi. Minäkään en voisi kuvitella tekeväni lapsia monen miehen kanssa (tämä on siis vain minun oma mielipiteeni enkä mitenkään katso kieroon niitä joiden lapsilla on eri isät!).

Olin itse valmis huolehtimaan lapsistani yksin ja niin teinkin noin vuoden ajan, ero teki meille hyvää, minä sain parantua rauhassa ja mies sai miettiä arvomaailmaansa!

Nyt ollaan oltu yhdessä jo jonkin aikaa ja rakkaus alkaa palaamaan minunkin sydämeeni =)



AP, se että asia onnistui meillä, ei tarkoita että se onnistuu teillä. Sinun pitää olla rehellinen tunteistasi miestäsi kohtaan. Juttele hänen kanssaan ja tehkää päätös yhdessä. Kyse ei ole vain siitä, että pärjäätkö sinä vaan myös miehesi isyydestä! Toiseksi elämä kolmen lapsen yksinhuoltajana ei ole mitään herkkua, ei ainakaan kun on kyseessä pieni vauva!

Jo esikoista odottaessani olimme miehen kanssa puhuneet, että yrittäisimme toista lasta melkein heti perään. Siinä vaiheessa, kun tuli aika ruveta sitä toista yrittämään, olimme siinä tilanteessa, että mieheni mietti, rakastaako minua enää. Halusimme kuitenkin molemmat vielä toisenkin lapsen ja nimenomaan pienellä ikäerolla.

Ihan kylmän rationaalisesti ajattelimme, että jos eroamme, menee vuosia (todennäköisesti) ennen kuin kumpikaan saisi lapsia jonkun toisen kanssa. Itse uusperheessä kasvaneena en myöskään ollut mitenkään ihastunut ajatukseen lapsista useammalle miehelle.

Päätimme siis antaa ajan kulua ja hankkia sen toisenkin lapsen, vaikka sitten mieheni ei sitä rakkautta minuun enää löytäisikään. Meille kävi kuitenkin niin onnellisesti, että rakkaus löytyi uudelleen. Tuosta pohdinnasta on nyt yli 2v. aikaa ja meillä on kaksi ihanaa lasta.

Päätös kolmannen lapsen tekemiseen pitäisi mielestäni olla yhteinen. Puhu miehellesi ajatuksistasi, voihan olla, että hän ajattelee samoin, ehkä hänkin haluaa nimenomaan sen lapsen. Minusta on outoa ajatella, että joku haluaisi lapsen vain sen perusteella, että rakastaa tämän äitiä tai isää. Minusta lapsia pitäisi ruveta tekemään vasta sitten, kun haluaa niitä lapsia ihan vaan koska haluaa lapsia. Tietysti on aina parempi, jos vanhemmat rakastavat toisiaan. Meidän lapsemme ovat kyllä ihan haluttuja omina itsenään, eivät minään " rakkauden ilmentyminä" .

Voihan se toki olla, että jotkut eivät koe sitä rakkautta koskaan... Se tuntuu tosi surulliselta ajatukselta. Äitini kertoi, että hänen 50-vuotias työkaverinsa (mies) oli sanonut, että hän ei ole koskaan rakastanut ketään eikä kukaan ole rakastanut häntä.