Kerro rehellisesti oleko jäänyt koukkuun temuun?
Itse olen käyttänyt jo useamman tonnin tuohon puljuun.
Kommentit (27)
En. En ole tilannut sieltä. Mutta monilla kotimainen firma taisi viedä rahat.
En. Tilasin sieltä alkuvuodesta ensimmäistä kertaa ikinä, ja sorruin kyllä tekemään sen jälkeen pari pientä tilausta lisää, mutta alkoi jotenkin ahdistaa ja ällöttää se markkinointitapa ja loputon tavaramäärä. Lisäksi olin jo tilannut ne mitä olin tarvinnut ja vähän extraa, niin ei tehnyt yhtään enää mieli ostaa.
En ole koska en ole sieltä mitään tilannut enkä tilaa. En ymmärrä ap:n kaltaisia ihmisiä jotka tilaa pakkomielteisesti kaikkea halpaa ja tuskin tarvitsee edes suurinta osaa tavaroista tai vaatteista. Kunhan tilaa tilaamisen ilosta.
Eipä ole tullut kertaakaan kokeiltua. Mut ne saavat karkotettua jo mainoksillaan, tulee ähky.
En. Olin tilaamssa sieltä, mutta ostinkin suomalaiselta firmalta melkein viisinkertaiseen hintaan.
Muutaman kerran tilannut tarpeellista tavaraa ja tulen tilaamaan jatkossakin.
En ole ikinä tilannut Temusta mitään, enkä tilaa. En kaipaa kiinakrääsää kotiini. Ei jatkoon!
En ole koskaan tilannut, enkä tilaa. En ole jäänyt koukkuun yhtään mistään tilaamisesta. En tarvitse enempää tavaraa, enkä muutakaan.
Samaa tavaraa kuin suomalaisilla jälleenmyyjillä. Vain se jälleen myyjän koura jää tyhjäksi. 59 eurolla 10 vaatekappaletta jotka olisivat maksaneet halvimmillaan 250€. Köyhällä ei ole varaa ruokkia kotimaisia kauppiaita.
En ole ikinä tilannut mitään temusta enkä tilaa ellei se ole ainut paikka, josta saan sen, mitä ehdottomasti tarvitsen.
En ole, tilaan välillä myös aliexpressistä. Mikään sivusto ei koukuta, vaan tilaan vain tarpeeseen, lähinnä harrastustarvikeita mitä ei Suomesta saa.
Kaksi kertaa tilasin jotain ihan tarpeellista, tuotteet olivat ok ja edullisia, mutta sitten kyllästyin niihin naurettaviin jatkuvasti tuleviin sähköposteihin, naurettaviin houkutuspeleihin ja typeriin muutaman sentin alennuksiin. Tuohon niiden pelipelleilyyn ei kukaan järkevä mene mukaan.
Tilasin vuoden ajan silloin tällöin, mutta sitten lopetin. Eihän sille olisi tullut muuten loppua, kun kaikki illat tuli tutkittua valikoimaa.
Vierailija kirjoitti:
En. Tilasin sieltä alkuvuodesta ensimmäistä kertaa ikinä, ja sorruin kyllä tekemään sen jälkeen pari pientä tilausta lisää, mutta alkoi jotenkin ahdistaa ja ällöttää se markkinointitapa ja loputon tavaramäärä. Lisäksi olin jo tilannut ne mitä olin tarvinnut ja vähän extraa, niin ei tehnyt yhtään enää mieli ostaa.
Sittenhän se meni niin kuin pitää, vain tarpeeseen! Sama täällä...
Vierailija kirjoitti:
En. Olin tilaamssa sieltä, mutta ostinkin suomalaiselta firmalta melkein viisinkertaiseen hintaan.
Täkäläisessä Cittarissa kerroin on 5-10...Eläke on tosi pieni, voit arvata kummasta ostelen, mutta vain tarpeeseen!
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tilannut Temusta mitään, enkä tilaa. En kaipaa kiinakrääsää kotiini. Ei jatkoon!
Katsoppas tarkemmin...mistähän ne tuotteesi ovat kotoisin?
Ap, ihan mielenkiinnosta. Mitä puoluetta kannatat? Onko se kenties RKP? Arvasinko oikein?