Hallituksen kriisikokous oli kuin olikin pelkkää teatteria
EK soitti Orpolle että hallitus ei voi kaatua, ei nyt kun oikeistolainen unelma duunarien kyykyttämisestä ja köyhiltä leikkaamisesta ja verohelpotusten siirtämisestä rikkaille on niin lähellä.
Joten järjestettiin teatteri, jossa esitettiin että ollaan muka tosissaan, vaikka alusta saakka tiedettiin että ei olla.
Kokoomus ei anna hallituksen kaatua, koska sen ja sen isännän EK:n märkä uni on viimein, vuosien jälkeen toteutumassa persujen avulla.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Miksi persut sallii duunareilta ja köyhiltä leikkaamisen? Sitä en tajua. Kun ne sen kannattajat on pitkälti juuri näitä.
Itse duunarina minulle jää persujen ansiosta käteen enemmän. Lisäksi maah anmuuttokysymys on nyt kaikkein tärkein aihe koko Euroopassa. Eduskuntapuolueista ainoastaan persut uskaltavat ottaa asiaa esille ja olla historian oikealla puolella.
Sinänsä aika huvittavaa, koska persut ovat niitä heikkolaatuisia kantiksia.
Vierailija kirjoitti:
Taas politiikassa olevaa naista itketetään ja vasemmisto nauttii. Toksista miestä pidetään sankarina eli Orpoa.
No nyt oli Purran turpa tukossa. Ei kehunut että hyväksyy Keskisarjan rasisistiset puheet. Hyvä että joutui nöyrtymään. 👍🏻👍🏻👍🏻😝😝😝😝
Vierailija kirjoitti:
Miksi persut sallii duunareilta ja köyhiltä leikkaamisen? Sitä en tajua. Kun ne sen kannattajat on pitkälti juuri näitä.
Persut ovat kokoomuksen rasistisiipi, joka vaalien alla esittää hetken työväenpuoluetta mutta valtaan päästyään palvelee kokoomusta vastineeksi siitä, että saa öyhöttää ulkomaalaisista. Kuitenkin ovat suomalaisille vielä suurempi haitta kuin ulkomaalaiset.
Voi veikkosten ette vaan muista niitä aikoja, kun Sipilä läksi pariinkin otteeseen lentokoneellaan kuin paraskin Jetson Niinistöltä lopputiliä anomaan.
Ettekö muista, kun joku oliko nyt sinisestä puolueesta halusi olla siellä auton tskahudlarissa.
Oli Sannan nyyhkeet.
Tämä nykyinen hallitus kuvastaa taas omaa aikaansa. Viime hallitus omaansa. Aikamoisia velikultia.
Itse olen tykännyt eniten Rantasesta.
Vierailija kirjoitti:
Niin se meni.
Kiitos teille persut kun mahdollistatte köyhiltä ja duunareilta leikkaamisen.
Se on teidän vastuullanne. Yksin teidän. Voisitte kaataa hallituksen heti ja alkaa duunarin asialle, mutta ette tee sitä.
Mitä puoluetta sinä kannatat? Kenties RKP:tä?
Vierailija kirjoitti:
Tulkaas nyt persut selittää hei miksi niiltä köyhiltä leikataan ja miksi duunarien oikeuksia kavennetaan?
Juuri tämän takia Duunarit ja kyykytetyt lähtivät helvettiin tuolta paska sakista. Kannatus enää vaivaiset 10 % 😝😝😝😝😝
Pelkkää teatteriahan noilla on ollut tuo velan ja työttömyyden hoitokin, miksei sitten rasismin vastustaminenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas politiikassa olevaa naista itketetään ja vasemmisto nauttii. Toksista miestä pidetään sankarina eli Orpoa.
No nyt oli Purran turpa tukossa. Ei kehunut että hyväksyy Keskisarjan rasisistiset puheet. Hyvä että joutui nöyrtymään. 👍🏻👍🏻👍🏻😝😝😝😝
Mitä puoluetta sinä kannatat? Onko se RKP? Kysyn vain mielenkiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Sinänsä aika huvittavaa, koska persut ovat niitä heikkolaatuisia kantiksia.
Entä mitä puoluetta sinä kannatat? Arvaan, että RKP:tä. Menikö oikein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi persut sallii duunareilta ja köyhiltä leikkaamisen? Sitä en tajua. Kun ne sen kannattajat on pitkälti juuri näitä.
Persut ovat kokoomuksen rasistisiipi, joka vaalien alla esittää hetken työväenpuoluetta mutta valtaan päästyään palvelee kokoomusta vastineeksi siitä, että saa öyhöttää ulkomaalaisista. Kuitenkin ovat suomalaisille vielä suurempi haitta kuin ulkomaalaiset.
Mitä puoluetta sinä kannatat? Onko se kenties RKP? Vai joku muu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulkaas nyt persut selittää hei miksi niiltä köyhiltä leikataan ja miksi duunarien oikeuksia kavennetaan?
Juuri tämän takia Duunarit ja kyykytetyt lähtivät helvettiin tuolta paska sakista. Kannatus enää vaivaiset 10 % 😝😝😝😝😝
Mikä on sitten sinun suosikkipuolueesi? Onko se ehkäpä RKP? Korjaa toki, jos arvaus meni väärin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi persut sallii duunareilta ja köyhiltä leikkaamisen? Sitä en tajua. Kun ne sen kannattajat on pitkälti juuri näitä.
Olivat, vaan eivät ole enää. Moni persuisti luuli, että PS on vennamolaisten jälkeläisiä. Väärä luulo tuli kalliiksi.
Seuraavissa vaaleissa persut putoavat 0-puolueeksi. Siitäs saavat.
On hassua, etteivät kaikki huomaa ollenkaan minkälaista se oma kielenkäyttö on.
Purraa vahvempi Persu-aines olisi jo lähtenyt hallituksesta. Laittoivat tytön taas asialle ;DDDDD
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Niin se meni.
Kiitos teille persut kun mahdollistatte köyhiltä ja duunareilta leikkaamisen.
Se on teidän vastuullanne. Yksin teidän. Voisitte kaataa hallituksen heti ja alkaa duunarin asialle, mutta ette tee sitä.
Niin kauan leikataan köyhiltä, vammaisilta, työttömiltä jne, kun kansa sallii sen.
Mikä tässä on niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No aika pienestä olisi kaatunut.
Sivistyvaltioissa ei puhuta hallitustasolla "heikommasta aineksesta".
No, Suomi ei ole sivistysvaltio.
Heikompi aines oli kokoomuksen termi. Heikkolaatuiset tulijat oli Teemun. Minusta jos työpaikan hakijat voi olla heikkolaatuisia, niin myös maihinmuuttajat voi olla. Turha yrittää olla yltiöhumanisti.
Kiitos tästä. Homma ei mene niin, että työttömiä yms tuottamattomia (tai persuja) sopii haukkua kaikin sanakääntein ja samaan aikaan maahanmuutosta ei saisi sanoa sanaakaan. Se on joko tai.
Miksi Suomalaisten pitäisi muuttua wokettajien pillin mukaan? tulokkaan pitäisi muuttua ja kotiinsa koska eivät muutu.
Hah haa.
Pienyrittäjiä, duunareita ja työttömiä ne on.