Psykiatrinen osasto edisti kaikella tavoin pahoinvointiani

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En epäile yhtään. Aika suoraviivaista on psykiatrinen ns. hoito nykyään, lähinnä lääkitsemistä ja säilyttämistä. Sairauksien juurisyihin ei paneuduta ollenkaan, tuskin tuntevat potilaan historiaa ja yksilöllistä hoitoa ei saa kukaan. Jokainen on kuitenkin erityinen tapaus, näitä sairauksia ei mitata verikokeilla eikä röntgenillä. 
Rahanpuutteeseen vedotaan aina, mutta nykyisillä asenteilla ei potilaita sairaalassa ainakaan paranneta. 

Mitä te sitten haluatte? Ihan ihmeellistä, että potilaat väittävät tuntevan lääketiedettä paremmin kuin lääkärit. 

 

Potilas siinä on koekaniinina testaamassa niitä lääkkeitä, ei lekuri.

Ja kyllä, usein potilas on lekuria valistuneempi jos haluaa itsensä parantaa. Suositukset muuttuu jatkuvasti, suomessa ollaan käypä hoito- suosituksissa ihan eri linjoilla kun muualla ja mikään muu ei voi tulla kysymykseenkään jos lääkäriltä kysyy. Kuinka moni lääkäri muka jaksaa opiskella ja etsiä uutta tietoa siinä ammatinharjoittamisen lisäksi?

Ihmeellistä, kun lääkäreiden pitäis tuntea lääketiede ja lääkkeiden vaikutukset, mutta sivuoireet ja haitat sivuutetaan ja potilas ei saa oikeaa toimivaa lääkettä ilman sivuvaikutuksia vain sen takia koska "ei suositella".

Ei täällä mennä potilaan etu edellä. Itseään pitää suojella siinä samalla kun on pelinappulana ja useat traumatisoituu itse "hoidosta" vaan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En epäile yhtään. Aika suoraviivaista on psykiatrinen ns. hoito nykyään, lähinnä lääkitsemistä ja säilyttämistä. Sairauksien juurisyihin ei paneuduta ollenkaan, tuskin tuntevat potilaan historiaa ja yksilöllistä hoitoa ei saa kukaan. Jokainen on kuitenkin erityinen tapaus, näitä sairauksia ei mitata verikokeilla eikä röntgenillä. 
Rahanpuutteeseen vedotaan aina, mutta nykyisillä asenteilla ei potilaita sairaalassa ainakaan paranneta. 

Mitä te sitten haluatte? Ihan ihmeellistä, että potilaat väittävät tuntevan lääketiedettä paremmin kuin lääkärit. 

 

Nämä tyypit haluaa vain valittaa kaikesta ja syytellä kaikkea ja kaikkia kaikesta negatiivisesta, sen sijaan itsessä ei ole mitään vikaa, ei mitään, mitä itse voisi yrittää tehdä asioille.

Kerrotko kuinka pääsee dissosiaatiosta eroon kokonaan?

Noissa paikoissa potilas ei voi väittää vastaan, koska "se on hullu ja keksii asioita". Siellä ei ole mitään oikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En epäile yhtään. Aika suoraviivaista on psykiatrinen ns. hoito nykyään, lähinnä lääkitsemistä ja säilyttämistä. Sairauksien juurisyihin ei paneuduta ollenkaan, tuskin tuntevat potilaan historiaa ja yksilöllistä hoitoa ei saa kukaan. Jokainen on kuitenkin erityinen tapaus, näitä sairauksia ei mitata verikokeilla eikä röntgenillä. 
Rahanpuutteeseen vedotaan aina, mutta nykyisillä asenteilla ei potilaita sairaalassa ainakaan paranneta. 

Mitä te sitten haluatte? Ihan ihmeellistä, että potilaat väittävät tuntevan lääketiedettä paremmin kuin lääkärit. 

 

Juttelu kelpaisi. Voisi puhua mieltä vaivaavista asioista. Pelkkä puhuminen ihmiselle riittäisi. Nykyisen kerran kuussa kuulustekun sijaan. 

Ei myöskään saisi olla pakkoa vaihtaa lääkettä joka kolmas kuukausi. Ruumis ei oikeasti ehdi toipua vahvasta lääkkeestä ennen seuraavaa, vaikka niin saa tehdä. 

Jos saman lääkkeen saisi pitää esim. 10 vuotta, sekin jo toisi lohtua. Olisi tasaisempi mieliala, nukkuisi hyvin ja saisi tehdä mielekkäitä asioita. 

Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään mahdollista, koska lääkkeitä on kokeiltava koko ajan lisää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ottaa yksityinen sairausvakuutus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Saa itse valita ne lääkärit ja muut asiantuntijat, joiden kanssa asioi.

Suomessa ei ole yksityistä psykiatrista osastoa, joten mikäli olet usemman eri lääkärin mielestä tahdonvastaisen hoidon tarpeessa, menet psykiatriselle osastolle ihan samaan paikkaan kuin muut asuinalueeksi potilaat.

Ambulanssi vie myös julkiselle palveluntarjoajalle vaikka olisi vakuutus.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ottaa yksityinen sairausvakuutus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Saa itse valita ne lääkärit ja muut asiantuntijat, joiden kanssa asioi.

Suomessa ei ole yksityistä psykiatrista osastoa, joten mikäli olet usemman eri lääkärin mielestä tahdonvastaisen hoidon tarpeessa, menet psykiatriselle osastolle ihan samaan paikkaan kuin muut asuinalueeksi potilaat.

 

Epätodennäköisemmin joudut psykiatriselle osastolle, jos pääset hyville lääkäreille tarpeeksi ajoissa.

Mikään hoito ei takaa potilaalle sitä mitä hän itse haluaa.

laitetaaan pakkohoitoon muiden riivattujen sekaan kuin vankilaan

pakkosyötetään lääkkeitä ja ruokaa ja pidetään zomiena suljetussa tilassa jossa haahuilee hulluja toisiin törmäten ja osa katselee televisiota

tätä on psykiatrinen hoito, täysin sairasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En epäile yhtään. Aika suoraviivaista on psykiatrinen ns. hoito nykyään, lähinnä lääkitsemistä ja säilyttämistä. Sairauksien juurisyihin ei paneuduta ollenkaan, tuskin tuntevat potilaan historiaa ja yksilöllistä hoitoa ei saa kukaan. Jokainen on kuitenkin erityinen tapaus, näitä sairauksia ei mitata verikokeilla eikä röntgenillä. 
Rahanpuutteeseen vedotaan aina, mutta nykyisillä asenteilla ei potilaita sairaalassa ainakaan paranneta. 

Mitä te sitten haluatte? Ihan ihmeellistä, että potilaat väittävät tuntevan lääketiedettä paremmin kuin lääkärit. 

Varmaan sitä, että lääkäri tutustuisi potilaan potilastietoihin, ja lisäksi tietäisi jotain psykologiasta. Potilaissa on monien alojen ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

laitetaaan pakkohoitoon muiden riivattujen sekaan kuin vankilaan

pakkosyötetään lääkkeitä ja ruokaa ja pidetään zomiena suljetussa tilassa jossa haahuilee hulluja toisiin törmäten ja osa katselee televisiota

 

tätä on psykiatrinen hoito, täysin sairasta

 

Tuollaistahan se on sairaaloissa oli vaiva mitä tahansa. Ei sairaaloissa ole mitään seuraneitejä, sitä varten potilaita käy omaiset katsomassa ja pitämässä seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ottaa yksityinen sairausvakuutus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Saa itse valita ne lääkärit ja muut asiantuntijat, joiden kanssa asioi.

 

Itse asiassa ei kannata ottaa sairausvakuutusta. Helpommalla selviää laittamalla ne rahat säästöön ja käyttämällä ne yksityisiin lääkäreihin tarpeen mukaan. Eli käytännössä harvoin tai ei koskaan.

Itse asiassa kannattaa. Tonni vuodessa on aika pieni raha. Olen käyttänyt yksityisiä lääkäreitä noin 5000€:n edestä viimeisen vuoden aikana. Ja lisänä tietysti vielä työterveyttä, muttei sen varaan voi pelkästään jättäytyä.

 

 

Tonni vuodessa 😂👍 Mulla luottolääkäri yksityisellä, ramppaan pari-kolme kertaa vuodessa useamman sairauden takia ja rahaa menee max. 650 euroa. En varsinkaan perusterveenä ikimaailmassa ottaisi vakuutusta vaan säästäisin. -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

laitetaaan pakkohoitoon muiden riivattujen sekaan kuin vankilaan

pakkosyötetään lääkkeitä ja ruokaa ja pidetään zomiena suljetussa tilassa jossa haahuilee hulluja toisiin törmäten ja osa katselee televisiota

 

tätä on psykiatrinen hoito, täysin sairasta

 

Tuollaistahan se on sairaaloissa oli vaiva mitä tahansa. Ei sairaaloissa ole mitään seuraneitejä, sitä varten potilaita käy omaiset katsomassa ja pitämässä seuraa. 

 

Miksi somatiikan sairaalajakson jälkeen ei ole tokkurainen vaan ihan normaali olo? Vaikka olisi leikkauksesta kotiutunut? Eikö nukutuksen jälkeen kuuluisi olla monta viikkoa tokkurainen kuten psykiatrisenkin hoidon jälkeen?

"Psykiatria" ei ole onnistunut parantamaan ainuttakaan "mielenterveysongelmaa", ainoastaan lieventämään tai peittämään joitain oireita. Sielulliset ja sosiaaliset ongelmat eivät ole paikannettavissa aivoihin eivätkä ne ole polvivamman kaltaisia terveysongelmia, joita joku lisensoitu sössöttäjä tai pillerireseptin kynäilijä voisi nikkaroida kuntoon.

Dissosiaatiosta ei välttämättä pääse kokonaan eroon mutta se voi vähentyä, myös "normaalit" kokevat dissosiaatiota satunnaisesti. Tokkurainen olo johtuu monella varmaan lääkkeistä mutta psyykkinen kuormitus tekee ainakin minusta tokkuraisen, nukahdan kirjaimellisesti pystyyn. Sairaalajakson voisi ajatella olevan tämän lisäksi sosiaalisesti kuormittava plus potilas on vieraassa ympäristössä mikä vaatii lisää keskittymistä. 

Lääkehoidolla on paikkansa mutta minullekin on lääkäri väittänyt erään lääkkeen sopivan "lähes täydellisesti", ilman kokeilua ja geenitestin perusteella. Menin sitten itse lukemaan tulokset ja jo siellä luki että EU:n maassa tehdyssä tutkimuksessa suositellaan välttämään tai valitsemaan toinen lääke. Että näin meillä erikoissairaanhoidossa. En ottanut lääkettä käyttöön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

laitetaaan pakkohoitoon muiden riivattujen sekaan kuin vankilaan

pakkosyötetään lääkkeitä ja ruokaa ja pidetään zomiena suljetussa tilassa jossa haahuilee hulluja toisiin törmäten ja osa katselee televisiota

 

tätä on psykiatrinen hoito, täysin sairasta

 

Tuollaistahan se on sairaaloissa oli vaiva mitä tahansa. Ei sairaaloissa ole mitään seuraneitejä, sitä varten potilaita käy omaiset katsomassa ja pitämässä seuraa. 

 

Miksi somatiikan sairaalajakson jälkeen ei ole tokkurainen vaan ihan normaali olo? Vaikka olisi leikkauksesta kotiutunut? Eikö nukutuksen jälkeen kuuluisi olla monta viikkoa tokkurainen kuten psykiatrisenkin hoidon jälkeen?

Onkohan lääkkeissä jotain eroa?

Vierailija kirjoitti:

En epäile yhtään. Aika suoraviivaista on psykiatrinen ns. hoito nykyään, lähinnä lääkitsemistä ja säilyttämistä. Sairauksien juurisyihin ei paneuduta ollenkaan, tuskin tuntevat potilaan historiaa ja yksilöllistä hoitoa ei saa kukaan. Jokainen on kuitenkin erityinen tapaus, näitä sairauksia ei mitata verikokeilla eikä röntgenillä. 
Rahanpuutteeseen vedotaan aina, mutta nykyisillä asenteilla ei potilaita sairaalassa ainakaan paranneta. 

 Voi sinua . Ei  psykiatrisen osaston tarkoitus ole parantaa ketään. Siellä tutkitaan ihmistä ja määrätään sitten hoito jonka tarkoitus on hoitaa ihmistä. Terapia on eri asia kuin psykiatrinen osasto. Osastolla on tarkoitus katsoa että ihminen ei enää ole itselleen tai muille sillä tavalla vaarallinen että hänet voi päästää  pois. Ei kukaan parane osastolla ollessaan eikä se ole tarkoituskaan. Mieti vaikka niin että sinulla menee jalka poikki. Sinut laitetaan osastolle kahdeksi päiväksi jalka leikataan ja  kipsataan ja annetaan lääkeresepti kouraan. Sen jälkeen sinä menet kotiin ja jalka paranee siellä osastolta annetuilla ohjeilla yhdistettynä fystetapiaan ja lääkkeisiin.

Vierailija kirjoitti:

laitetaaan pakkohoitoon muiden riivattujen sekaan kuin vankilaan

pakkosyötetään lääkkeitä ja ruokaa ja pidetään zomiena suljetussa tilassa jossa haahuilee hulluja toisiin törmäten ja osa katselee televisiota

 

tätä on psykiatrinen hoito, täysin sairasta

Lääkkeitä ei pakkosyötetä kuin silloin kun on pakko, ja tämä pakko tulee vastaan silloin kun olet itsellesi tai muille vaaraksi. Ruokaa ei pakkosyötetä myöskään ellei kyseessä ole anorexian vaihe jolloin letkuruokinta on pakollista tai potilas kuolee. Suljetulta pääsee pois kun mieli on siinä kunnossa että pärjää itse omassa kodissa tai sitten siirretään hoitolaitokseen.

Vierailija kirjoitti:

"Psykiatria" ei ole onnistunut parantamaan ainuttakaan "mielenterveysongelmaa", ainoastaan lieventämään tai peittämään joitain oireita. Sielulliset ja sosiaaliset ongelmat eivät ole paikannettavissa aivoihin eivätkä ne ole polvivamman kaltaisia terveysongelmia, joita joku lisensoitu sössöttäjä tai pillerireseptin kynäilijä voisi nikkaroida kuntoon.

 psykiatria onkin tarkoitettu mielisairaille ja todellakin hoito tepsii. Nykyään ei ole juuri lainkaan esimerkiksi skitsofreniasta kärsiviä potilaita kuten ennen oli. Tästä kiitos on entistä paremmille lääkkeille ja hoitoprotokollille. Eivät  mielisairaudet ole mitään minua vähän masentaa ja on paha mieli juttuja vaan ihan kunnon sairauksia.

Siis jos joku sanoo että haluaa jutella hoitajan kanssa niin on harhainen? Menikö mulla jotain ohi? Joku voi olla sairauden lisäksi tai sairauden vuoksi todella yksinäinen niin toisen ihmisen kohtaaminen voi todella auttaa. Ymmärrän hyvin tämän "kerran kuussa kuulustelun", väli voi olla jopa monta kuukautta ja siinä jää potilas tosi yksin. Hoitajan tehtävä ei ole toimia perheenjäsenenä mutta sairaus jo itsessään herättää paljon kysymyksiä. 

Esimerkki: Sain lääkettä päivystyksestä, lääkettä ei voinut puolittaa (ei vaan voinut) lääkärin ohjeen mukaan. Otin kokonaisen muutaman päivän, menin työterveyteen missä lääkäri (kokemusta mielialahäiriöistä) totesi että jatkat vain (annosta oli tarkoitus nostaa 2 viikon jälkeen kuitenkin) jos ei tule sivuoireita. Samalla viikolla julkisen hoitaja vaati hakemaan uuden paketin pienemmällä vahvuudella (kun niitä sivuoireita voi kuitenkin tulla). Uusi resepti, uudet kympit apteekille ja annoksen lasku. Viikon kuluttua julkinen vaati nostamaan annosta 1.5 kertaiseksi kun "olet pärjännyt jo aikaisemmin isommalla annoksella". 

Sinällään positiivista että vielä viisi vuotta sitten sait edes jonkun työntekijän kiinni. Mutta en näe että tämä soutaminen ja huopaaminen auttoi tilannetta yhtään. Eikä se vuosien varrella ole paremmaksi muuttunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Psykiatria" ei ole onnistunut parantamaan ainuttakaan "mielenterveysongelmaa", ainoastaan lieventämään tai peittämään joitain oireita. Sielulliset ja sosiaaliset ongelmat eivät ole paikannettavissa aivoihin eivätkä ne ole polvivamman kaltaisia terveysongelmia, joita joku lisensoitu sössöttäjä tai pillerireseptin kynäilijä voisi nikkaroida kuntoon.

 psykiatria onkin tarkoitettu mielisairaille ja todellakin hoito tepsii. Nykyään ei ole juuri lainkaan esimerkiksi skitsofreniasta kärsiviä potilaita kuten ennen oli. Tästä kiitos on entistä paremmille lääkkeille ja hoitoprotokollille. Eivät  mielisairaudet ole mitään minua vähän masentaa ja on paha mieli juttuja vaan ihan kunnon sairauksia.

Skitsofrenia on hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitin. Sitä ei voida parantaa, sillä ei ole mitään biomarkkeria, eikä muutenkaan ole tunnistettu yksiselitteistä biologista syytä, johon lääkityksellä voitaisiin puuttua (vrt. diabetes ja insuliini). Lääkkeet eivät paranna skitsofreniaa etiologisesti, vaan muokkaavat oireilua yleensä tunne-elämää latistaen ja kognitiota heikentäen. Skitsofreenikot ovat melkein poikkeuksetta koko elämänsä ajan lääkityksen alaisena, mikä muovaa heidän persoonaansa, sekä aiheuttaa sivuoireita ja sairauksia. Nimenomaan lääkityksen takia skitsofreenikon elinikäodote on 10-20 vuotta lyhyempi. Nämä lääkkeet eivät palauta tervettä tilaa, mutta voivat toki auttaa harhaisuuden poistamisessa, jotta yksilö voi sopeutua paremmin yhteiskuntaan, jossa mekkoon pukeutunut Erkki onkin todellisuudessa nainen nimeltä Erica.

En halua saivarrella mutta olen ymmärtänyt että psykiatriset sairaudet lyhentävät elinikää tilastollisesti koska jotkut potilaat päättävät päivänsä itse. Eli jos otat 100 sairasta ja 100 "normaalia" niin im-kuolleisuus on sairailla isompi. Toinen syy on lääkkeiden vaikutus esimerkiksi ylipainoon, se tuo myöhemmällä iällä mukanaan monia sairauksia jotka lyhentävät elämää. Toisaalta lääkkeiden vaikutus painoon ei ole yksiselitteinen, monella voi olla vaikeuksia hallita syömisiään tai motivoitua liikkumaan ihan ilman lääkkeitäkin. Alhainen sosioekonominen asema vaikuttaa "normaaleillakin" elinikään lyhentävästi. Joten ajattelisin että asianmukaisesti hoidettuna, ei vain lääkehoidolla vaikka se toisille on tarpeen, moni psyykkisesti sairas voisi teoriassa elää täyspitkän elämän. Ja ihan potilaana tätä asiaa pohdin.