Mitä lahjaksi 2vuotiaalle jolla on jo kaikkea ?
Vanhemmatkin varakkaita ja tarkkoja esim. vaatteiden suhteen joten sellaistakaan vaikea ostaa.
Kommentit (4)
Mutta onko hänellä aikaa? SIis vanhempien huomiota. VIe lapsi tivoliin, leikkipuistoon, muuten vaan ulkoilemaan, pelaamaan jalkapalloa, ota yökylään luoksesi... Koita tutustua häneen hyvin
Meidän 2-vuotias ilahtuisi esim.
puuväreistä
magneettikirjaimista tai -numeroista
duplolegoista
leipomisvälineistä
leikkikattiloista yms.
kirjoista, kunhan niissä ei ole liikaa tekstiä (muttei enää pelkkiä kuvakirjojakaan)
Lisäksi tosi kivoja on olleet muovailuvaha ja tarrat, mutta näitä en ostaisi lahjaksi, koska edellyttävät vanhempien valvontaa. Ylipäätään ikäsuosituksia kannattaa mun mielessä lahjoissa tuijottaa.
on esimerkiksi tosi hyvä lahja. Niitä ei voi olla liikaa. Meidän 2 v ainakin arvostaa kirjoja, ja niistä on pitkään iloa.
Voisi olla esim. joku Nalle Puh, Tomi Traktori, Puuha Pete tai muuta tuttuja hahmoja käsittelevä. 2 v ymmärtää jo hyvin tuttujen hahmojen päälle ja on niistä innoissaan.
Veneretki
Päivä puistossa
Opeta hänelle uusi laululeikki tai vie vaikka sakset ja opeta leikkamaan niillä
Vie kampaajalle / parturiin
2-vuotis valokuvaus