Hämmentävää miten epäkiinnostava olen miesten mielestä!
Tinderissäkään kukaan ei halua jutella eikä kukaan tule baarissakaan tekemään tuttavuutta tai ole pelkoa esim. työpaikkaromansseista. Voisin julkaista vaikka kotiosoitteeni eikä oven taakse ilmestyisi ketään. Samaan aikaan miehet valittavat kuinka eivät millään löydä itselleen naista. Mitä naisia he sitten oikein havittelevat?
Kommentit (203)
Tuo on kyllä mielenkiintoista, miten epätasa-arvoisesti onnenantimet täällä jaetaan, Leevin laulua mukaillen.
Olen nelikymppinen nainen, kuten on myös naispuolinen rivitalonaapurini. Olen itse ollut sinkkuna 10 vuotta, naapurini erosi avioliitostaan 2 vuotta sitten.
Eronsa jälkeen hän on tapaillut kolmea eri miestä, yksi kerrallaan toki. Olen tavannut jokaisen näistä miehistä, hyvännäköisiä ja hyvin pukeutuvia olivat kaikki, ja käytöstavat olivat kunnossa. On kiehtovaa, ja uskomattoman masentavaa, että 10 vuoden aikana minä en ole kertaakaan onnistunut pääsemään treffeille yhdenkään miehen kanssa, joka olisi ollut edes puoliksikaan niin edustava, kuin mitä nuo naapurini miehet ovat olleet. Muutamilla treffeillä olen siis kyllä käynyt, mutta ne miehet olivat...no tyydyn toteamaan vain, että uusia treffejä ei tarvinnut sopia.
Olen aina tiedostanut, että en ole kovin vetovoimainen tai kaunis nainen. Mutta jotenkin nyt vasta olen oikeasti alkanut tajuamaan, mitä "biojätettä" minä oikeasti olen, mitä tulee pariutumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähänkään fiksumpi nainen jolla hyvä itsetunto ja kunnolliset rajat, niin rauhassa saa olla kun ei ole hyväksi käytettävissä eikä puhuttavissa ympäri perversioihin.
Tuo on vain "cope" tarina jota kerrot itsellesi. Että sinä olet fiksu nainen jolla on hyvä itsetunto ja kunnolliset rajat, ja SEN TAKIA miehet eivät kiinnostu sinusta.
Tuo tarinasi on luonnollisesti aivan t*yttä potaskaa, kuten toki itsekin sisimmässäsi tiedät. Ystävieni ja tuttavieni joukossa on useita rakkaudentäyteisiä, onnistuneita liittoja, ja yksikään näiden pariskuntien naisista ei todellakaan ole mikään huonoitsetuntoinen lapanen, kaikkea muuta. Älykkäitä ja päämäärätietoisia naisia he ovat, ja se onkin yksi niistä syistä, miksi heidän liittonsa on onnistunut.
Osuiko? Menit henkilöön niin taisi osua.
Jos sä haluat uskotella itsellesi, että olet jäänyt sinkuksi sen takia, että olet fiksu ja sinulla on hyvä itsetunto, niin anna mennä vaan.
Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, että kaikki muut näkevät suoraan lävitsesi: niin naurettavan ilmiselvä psykologinen selvitymiskeino tuo sinun tarinasi on. Se että olet jäänyt sinkuksi, johtuu todellisuudessa aivan muista syistä.
"ystävieni ja tuttavieni joukossa on useita rakkaudentäyteisiä, onnistuneita liittoja, ja yksikään näiden pariskuntien naisista ei todellakaan ole mikään huonoitsetuntoinen lapanen, kaikkea muuta. Älykkäitä ja päämäärätietoisia naisia he ovat, ja se onkin yksi niistä syistä, miksi heidän liittonsa on onnistunut"
Aika moni pettää. Tuli vaan mieleeni, kun näiden onnellisten kulissien taa ei aina näe.
Sinkut säästyvät paljolta. Ikisinkut ehkä sittenkin ovat onnekkaimpia.
Onpa tosiaan jännä että "mies" joka leikkii naista vauva-palstalla ei ole miesten mielestä kiinnostava.
Jos sä haluat uskotella itsellesi, että olet jäänyt sinkuksi sen takia, että olet fiksu ja sinulla on hyvä itsetunto, niin anna mennä vaan.
Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, että kaikki muut näkevät suoraan lävitsesi: niin naurettavan ilmiselvä psykologinen selvitymiskeino tuo sinun tarinasi on. Se että olet jäänyt sinkuksi, johtuu todellisuudessa aivan muista syistä.
Hyökkäät toista kommentoijaa vastaan ja menet henkilökohtaisuuksiin. Rauhoitu.
Laita alastonkuvat edestä ja takaa niin voidaan hirviporukan poikain kanssa arvioida mistä kiikastaa! T: M65+
PS. myös pyllistyskuva olisi kiva
Vierailija kirjoitti:
Hyvin epäviehättävä naama tai muu häiritsevä seikka ap:n ulkonäössä syynä, jos iskuja tai alotteita ei ollenkaan tule.
Itse asiassa muuta syytä ei voi olla, jos ap on kerran sekä Tinderissa että aktiivisesti baareissa seuraa hakemassa, mutta ei saa miehiltä ollenkaan huomiota.
Ei välttis vaan ulkonäössä. Myös haju tai ääni voi olla turnoff.

Kyllä paha haju ja kova ääni säikäyttää miehen kuin miehen kauemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos sä haluat uskotella itsellesi, että olet jäänyt sinkuksi sen takia, että olet fiksu ja sinulla on hyvä itsetunto, niin anna mennä vaan.
Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, että kaikki muut näkevät suoraan lävitsesi: niin naurettavan ilmiselvä psykologinen selvitymiskeino tuo sinun tarinasi on. Se että olet jäänyt sinkuksi, johtuu todellisuudessa aivan muista syistä.
Hyökkäät toista kommentoijaa vastaan ja menet henkilökohtaisuuksiin. Rauhoitu.
Ei saanut riitelykaveria. Yritys oli kova.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs nyt tuulee? Täällähän on mammaraati jo vuosia sitten päättänyt ettei nainen halua miestä elämäänsä.
Jotkut naiset eivät halua. Minä haluaisin, kun en ole koskaan elämässäni kokenut romanttista rakkautta.
Ap
On ihan normaalia kaivata sitä että saisi olla rakkauden kohteena, ja että saisi rakastaa itse. Valitettavasti tässä asiassa nallekarkit eivät jakaudu tasan: on ihmisiä jotka hukkuvat vastakkaisen sukupuolen edustajien kiinnostukseen, ja sitten on ihmisiä joita kukaan ei tunnu haluavan.
Itsekin painin lähes päivittäin tähän liittyvän masennuksen kanssa. Erityisesti lapsettomaksi jääminen tuhosi jotain sisältäni.
Mites jos sitä rimaa vähän korjaisi omalle tasolle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sä haluat uskotella itsellesi, että olet jäänyt sinkuksi sen takia, että olet fiksu ja sinulla on hyvä itsetunto, niin anna mennä vaan.
Voin kuitenkin vakuuttaa sinulle, että kaikki muut näkevät suoraan lävitsesi: niin naurettavan ilmiselvä psykologinen selvitymiskeino tuo sinun tarinasi on. Se että olet jäänyt sinkuksi, johtuu todellisuudessa aivan muista syistä.
Hyökkäät toista kommentoijaa vastaan ja menet henkilökohtaisuuksiin. Rauhoitu.
Ei saanut riitelykaveria. Yritys oli kova.
Jos joku vakavissaan väittää että hän on sinkku sen takia, että hän on fiksu ja omaa hyvän itsetunnon, niin ei ole mikään ihme että noin sekopäinen väite aiheuttaa vastareaktion. Tuohan on täysin harhainen ajatus, että nuo erittäin positiiviset luonteenpiirteet olisivat jotenkin ongelma kumppaninhaussa. Asia on todellisuudessa täysin päinvastoin: älykkyys ja hyvä itsetunto vain lisäävät ihmisen viehättävyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita Tinderin viestisiä tänne niin katsotaan voidaanko auttaa. Kuvissa toivottavasti myös sellaisia missä hymyilet.
Niinpä. Ehdottomasti tärkeintä naisessa on se, että hän hymyilee ja on aina hyvällä tuulella, iloinen, pirteä ja sosiaalinen.
Tämähän se.
Syvällisyys ja älykkyys on liian haastavaa. Pirtsakka ilopilleri joka on valmiina kaikenlaiseen on se juttu.
Anteeksi, mutta miksi nämä sulkee pois toisensa? Ehkä tällainen mustavalkoinen ajattelu on se, joka kartoittaa ihmisiä. Pirtsakka ja peruspositiininen voi olla syvällinen ja älykäs. Missään nimessä ei myöskään ole niin, että jos et ole näitä, niin olisit automaattisesti syvällinen ja alykäs. Mustavalkoinen ajattelu on kaikkea muuta kuin älykkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin epäviehättävä naama tai muu häiritsevä seikka ap:n ulkonäössä syynä, jos iskuja tai alotteita ei ollenkaan tule.
Itse asiassa muuta syytä ei voi olla, jos ap on kerran sekä Tinderissa että aktiivisesti baareissa seuraa hakemassa, mutta ei saa miehiltä ollenkaan huomiota.
Ei välttis vaan ulkonäössä. Myös haju tai ääni voi olla turnoff.
Täytyy olla kyllä erityisen paha haju tai ääni, jos ne ilmenevät jo tinder-profiilin kautta.
Kannattaa varmasti tehdä asioille jotain, eikä odottaa tumput suorassa että prinssi pelastaa.
Se on fakta ettei positiiviset ominaisuudet aja niitä miehiä pois. Harhainen minäkuva voi ajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla lähipiirissä naisia, joista miehet kiinnostuvat?
Jos on, niin koita verrata itseäsi heihin. Näytätkö erilaiselta kuin he? Pukeudutko eri tavalla kuin he? Käyttäydytkö eri tavalla?
No ei se voi olla mikään syy. Ei miehelle naisen ulkonäöllä ole mitään merkitystä. Merkitystä on mielipiteillä, yleensäkin maailmankuvalla, sivistyksellä ja empaattisuudella.
Miehille ei ole. Naisen ulkonäkö on ainoa asia mikä merkitsee yli 95% miehistä. Siltikin miehet haukkuvat naisia pinnallisiksi.
"Miehille ei ole. Naisen ulkonäkö on ainoa asia mikä merkitsee yli 95% miehistä. Siltikin miehet haukkuvat naisia pinnallisiksi. "
Tämä
"Jep. Ja merkittävänä erona, että miehet pitävät hyvin monenlaisia naisia viehättävänä. Miehillä samaa luksusta ei ole, koska valtaosa naisista haluaa ulkomuodoltaan sen yhden ja saman miehen."
Haluaako kaikki muutkin kaljun silmälasipäisen miehen, joka on mielellään ihan maksimissaan 180-senttinen pituudeltaan? Jos saisin valita miehen ulkonäön perusteella, niin tässä olisivat pääpiirteissään tärkeimmät ominaisuudet, sinisten silmien lisäksi.
No joo, olihan tuossa tuo "valtaosa naisista" eikä "kaikki naiset", eli olen vain vähemmistössä valtaosan sijaan (todennäköisesti). Mutta meitäkin on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Mistäs nyt tuulee? Täällähän on mammaraati jo vuosia sitten päättänyt ettei nainen halua miestä elämäänsä.
Vieläkö sä vähä-älyinen jaksat tuota jankuttaa? Koska sä tajuat, että jos jotkut täällä kirjoittaa, että ei halua miestä elämäänsä niin se ei tarkoita kaikkia maailman tai edes koko Suomen naisia. Todella lapsellista ulista tuota paskaa vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa varmasti tehdä asioille jotain, eikä odottaa tumput suorassa että prinssi pelastaa.
Lisääkö se miehen kiinnostusta, jos nainen on aloitteellinen? Mun kokemusten mukaan vaan vähentää. #äläoleliianhelppo

Ihan tavallisena tallaajan muistan vieläkin lämmöllä, kun nainen teki aloitteen minua kohtaan 7 vuotta sitten yliopiston pippaloissa. Miksi ihmisillä on käsitys, että miehet eivät arvostaisi sitä, jos joku näkisi heidät kiinnostavina?
Osuiko? Menit henkilöön niin taisi osua. Juu eihän se totuus aina mukava ole. Kannattaa kuitenkin pääsyä asiasta yli.