Syke kausi 21
Milloinkahan saadaan uuden kauden traileri tai kuvia?
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä nämä hahmot oikein on? Mulle on jotenkin jäänyt sellanen kuva, että Nikke ja muut vitoskauden alussa tulleet opiskelijat (Aino, Leevi ainakin) olis jotain ihan parikymppisiä nuorukaisia ja Sonja taas vanhempi, vähintään 30v, ehkä kohta 40v. Eli silleensä jonkun Niken ja Sonjan suhde kuulostaa vähän oudolta. Toisaalta, voihan minun käsitykseni olla ihan väärä ja todellisuudessa ovatkin kumpikin samanikäisiä.
Ja mistäs sitä tietää onko edes Nikke kyseessä, trailerin perusteella saattoi olla Kaius jota Sonja suuteli
Amelie ja Valtteri on molemmat -96 syntyneitä, joten kolmekymppiä hekin jo kolkuttelevat, Janne Saarinen on 30 täyttänyt. Nämä roolihahmot on kyllä sillälailla iättömiä, että kenenkään ikää ei koskaan mainita, eikä yksiäkäån synttäreitä ole taidettu Sykkeessä viettää. Ainoa hahmo, josta olen ajatellut, että täytyy olla vähän esittäjäänsä nuorempi, on Lenita (Lena 71v), muuten olisi jo väkisinkin eläkkeellä.
Mahtavaa, seuraava kausi on jo näkyvillä Ruudussa
Kausi 21. Jakso 1/24. Aino päättää puolustaa itseään ja muita alipalkattuja hoitajia juuri kun poli joutuu valmistautumaan suuronnettomuuteen. Suroprotokolla on pahasti hukassa, eikä tilannetta auta huoli koneessa olevista tärkeistä ihmisistä. Kotimainen draama. (20')
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä nämä hahmot oikein on? Mulle on jotenkin jäänyt sellanen kuva, että Nikke ja muut vitoskauden alussa tulleet opiskelijat (Aino, Leevi ainakin) olis jotain ihan parikymppisiä nuorukaisia ja Sonja taas vanhempi, vähintään 30v, ehkä kohta 40v. Eli silleensä jonkun Niken ja Sonjan suhde kuulostaa vähän oudolta. Toisaalta, voihan minun käsitykseni olla ihan väärä ja todellisuudessa ovatkin kumpikin samanikäisiä.
Ja mistäs sitä tietää onko edes Nikke kyseessä, trailerin perusteella saattoi olla Kaius jota Sonja suuteli
Yle teki aikoinaan hahmoista tällaisen esittelyn. Tämä on julkaistu vuonna 2014 ja sen mukaan Lenita oli silloin 58v.
Lainaaminen ei toimi taaskaan, mutta 84:n kommenttiin haluaisin vastata: On yhdet synttärit vietetty sykkeessä. Mielestäni ihan vitoskauden alussa Lenitalla oli syntymäpäivän kunniaksi kakkukahvit polilla. Jotenkin sellanen muistikuva että ois täyttänyt 60. En ole kyllä ihan varma
Olipa jännät nuo esittelyt. Ajattelin että esim Max oli alussa lähempänä 30 ja Johannakin aika nuori.
Podi jatkuu juuri sopivasti uuden kauden alkuun. Saadaankohan jotain paljastuksia vielä? Melkein joka jaksossa on jotain mielenkiintoista ollut.
Tietty elokuvakin kiinnostaa liittyykö mitenkään uuden kauden kanssa
Uusi kausi jatkuisi 24 jaksolla juuri jouluun ja jos on viime kauden tapaan jopa 30 jaksoa,menee uuden vuoden yli.
Oi, pääkäsikirjoittajat podissa seuraavaksi.
Nyt on jännää.
Vastaus viestiin 84. Aika yllättää tuo noiden kahden ikä eli että ovat oikeasti syntyneet samana vuonna. UP:ssa roolihahmo Jani oli syntynyt vuonna 1994 ja Iiris vuonna 1997. Eivät siis olleet toistensa kanssa tekemisissä tuon ikäeron takia.

Niinpä, mutta eihän se aina mene roolihahmojen ja näyttelijöiden oikea ikä täysin "yks yhteen".
Mutta en ymmärrä että miksi näitä jaksoja näytetään nyt niin tiheään jos kuvaukset eivät ole käynnissä? Eikö seuraava olisi kannattanut aloittaa vaikka vasta tammikuussa kun näitten edellistenkään välissä ei pitkää aikaa ollut. Eikä Syke joskus tullut ns puolivuosittain?