Sama kuvio kaikilla 50+ ystävillä, mies jättää yhtäkkiä
Parissa vuodessa monta ystävääni on joutunut jätetyksi nuoremman takia. Kaikki sellaisia miehiä, joista en ikinä olisi uskonut. Mutta nyt huomaan kuvion. Nainen koulutettu, nätti ja kiva, luottaa täysin mieheensä ja siihen, että kaikki jatkuu. Lapset ovat olleet keskiössä pitkään. Mitään matkoja ei tehdä ilman lapsia. Rouvat ovat kauniita, mutta lihoneet n. 15 kg suhteen alkuajoilta. Suurin kiinnostus kohdistuu lapsiin ja kodin sisustukseen ja remontointiin. Vaihdevuodet ovat vieneet kiinnostuksen seksiin, mutta on vaikuttanut siltä, ettei mieskään sitä enää kaipaa, vaan hänellekin riittää kodin remontointi ja yhteiset arkiset puuhat ja jutustelu. Sitten pamahtaa, miehellä on uusi, nuorempi nainen, ja koko elämä menee uusiksi. Miehen päässä naksahtaa jokin ja hän muuttuu tutusta täysin vieraaksi.
Kommentit (553)
Vierailija kirjoitti:
Tuttavapiirissä kävi viime vuonna avioerojen sarja. 40-50-vuotiaita olivat kaikki eronneet. Aika pian kävi ilmi, että olivatkin sieltä ristiin katsoneet itselle uutta kumppania ja syntyikin uusia pareja.
Eräskin rouva erosta kertoessaan sanoi, että nyt haluaa ihan jotain täysin uutta elämäänsä. No se uusi asia elämässä oli ystäväpariskunnan mies (joka minusta aivan samasta muotista kuin hänen ex-miehensä). Siinäpä sitten uusperhekuviota kerrakseen, kun ovat vuosia viettäneet perheet yhdessä aikaa ja nyt äiti onkin kavereiden isin kanssa yhdessä.
Auts. Mutta pienemmillä paikkakunnilla ei edes ennenkuulumatonta, kun vaihtoehtoja on vähän muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavapiirissä kävi viime vuonna avioerojen sarja. 40-50-vuotiaita olivat kaikki eronneet. Aika pian kävi ilmi, että olivatkin sieltä ristiin katsoneet itselle uutta kumppania ja syntyikin uusia pareja.
Eräskin rouva erosta kertoessaan sanoi, että nyt haluaa ihan jotain täysin uutta elämäänsä. No se uusi asia elämässä oli ystäväpariskunnan mies (joka minusta aivan samasta muotista kuin hänen ex-miehensä). Siinäpä sitten uusperhekuviota kerrakseen, kun ovat vuosia viettäneet perheet yhdessä aikaa ja nyt äiti onkin kavereiden isin kanssa yhdessä.
Erobuumi tulee tosiaan 40-50v. eikä yli viisikymppisenä. Kun lapset ovat jo isompia, näkyvät ruuhkavuosien tuhot.
Mutta tuosta toisesta kappaleesta tulee mieleen, kun tuttavaperheen isä rakastui minuun, kun vietimme paljon aikaa yhdessä samanikäisten lasten takia. En ole montaa kertaa ollut yhtä ällistynyt, kun saadessani häneltä kirjeen, missä ehdotettiin, että me menemme naimisiin keskenämme ja miten kivaa on, kun lapset jo tuntevat! Mitä helvettiä! En ole ikinä flirttaillut hänelle enkä olisi hänen kanssaan ollut, vaikka olisi ollut maailman viimeinen mies.
Miehistä tulee täysin sekopäisiä, kun rakastuvat. Näytin heti kirjeen miehelleni. Olin kyllä vähän aavistanut pahaa, kun hän oli ryhtynyt lähettämään mulle tekstareita, missä oli asioita, joista tiesi minun pitävän, sain synttärilahjan ja nimipäivälahjan postilaatikkoon ym. outoa. Mutta silti en olisi mitenkään voinut kuvitella, että niinkin fiksu mies lähettää tuollaisen kirjeen. Hän siis oikeasti on fiksu mies, hyvässä ammatissa, mutta ei lainkaan tyyppiäni.
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti siunaus niille jätetyille naisille loppupeleissä.
Niinpä. Voi olla ett jos olis myöhemmäksi jäänyt sen asian tajuaminen niin isompi olis ollu se järkytys että ei ollutkaan tuntenut riittävän hyvin miestään jonka kanssa menty naimisiin ja perhe perustettu.
Ei ehkä sille uudelle naisellekaan tule olemaan se unelmien mies. Pettäjät pettää ei se mihinkään muutu. Ja Ap ei ehkä edes tiedä miten monen muun naisen kanssa miehensä pettänyt jo heidän suhteen alusta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ja seuraus kävi ilmi jo aloitustekstissä. "Vaihdevuodet ovat vieneet kiinnostuksen seksiin ja vaikutti, ettei mieskään sitä kaipaa".
Yhtäkkiä miehellä onkin uusi, nuorempi nainen.
OHHOH!! Ylläri, pylläri ja kauhia hämmästys. Mies sittenkin kaipasi seksiä, mutta ei ollut saanut sitä vaimoltaan vuosikausiin, viimeksi joskus kauan ennen vaihdevuosia.
Vaikka vaimoa ei tässä kuussa kiinnosta syödä, niin mies voi silti haluta ruokaa.
Miehen kiihottuminen on visuaalista, moni kuusikymppinen nainen ei enää ole kovin seksuaalisesti kiihottava
Jaa kuka on ja kuka ei. Toiset säilyy hyvän näköisenä. Sehän on lähinnä siitä kiinni miten hyvin itsestä pitää huolta. Toisin sanoen ne terveet elämäntavat liikunta ja terveellinen ravinto. Ei alkoholia eikä tupakkaa muista turhakkeista puhumattakaan (huumeet). Niillä sitä pysytään nuorekkaina ja hyväkuntoisina. Ja jos vielä ollu aina nätti naama niin ei sekään rupsahda hyvillä elämäntavoilla.
Ja nämä koskee molempia sukupuolia. Se on mielenkiintoista miten aina miehet kuvittelevat säilyvänsä ikuisesti nuoren näköisinä vaikka aivan hirveät elämäntavat eli just se väärä ruokavalio ja kaljaa ja tupakkia kuluu. Sitten rupsahdetaan parin vuosikymmenen jälkeen kun ei myöskään mitään liikuntaharrastusta. Miehillä yleisesti enempi sitä rupsahtamista noista syistä johtuen..
Kyllä 50-60-vuotiassa naisissa on juurikin todella hyvinsäilyneitä naisia. Kuntoilevat, eivät juopottele, osaavat hoitaa itseään.
Ei nuoret naiset huoli 50 vuotiasta kaljuuntuvaa, harmaantuvaa, eronnutta vuoroviikkoisää.
Paitsi jos miehellä on paljon rahaa, pystyy elättämään lapsensa ja uuden naisystävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten menopaussi aiheuttaa niin huonoa käytöstä, että moni mies ei sitä jaksa.
Ei jaksa naisetkaan. Yleensä naisten kaverit jättävät toisensa viimeistään tässä vaiheessa. Uusia sitten etsitään kun pahimmat oireet ovat ohi.
On hyvä muistaa, että miehilläkin on omia vaihdevuosiongelmia hiipuvaan testosteronitasoon liittyen.
Miesten vaihdevuosia ei ole olemassakaan.
Vieläkö nykyaikana joku on noin ulkona, ettei tiedä miesten vaihdevuosista. KVG
Miehet kieltäytyy myöntämästä koska sitkeässä elää se myytti että mies ajat
No minä en kyllä noin väittänyt edellisessä kommentissani. Keksit omasta päästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy ja seuraus kävi ilmi jo aloitustekstissä. "Vaihdevuodet ovat vieneet kiinnostuksen seksiin ja vaikutti, ettei mieskään sitä kaipaa".
Yhtäkkiä miehellä onkin uusi, nuorempi nainen.
OHHOH!! Ylläri, pylläri ja kauhia hämmästys. Mies sittenkin kaipasi seksiä, mutta ei ollut saanut sitä vaimoltaan vuosikausiin, viimeksi joskus kauan ennen vaihdevuosia.
Vaikka vaimoa ei tässä kuussa kiinnosta syödä, niin mies voi silti haluta ruokaa.
Miehen kiihottuminen on visuaalista, moni kuusikymppinen nainen ei enää ole kovin seksuaalisesti kiihottava
Jaa kuka on ja kuka ei. Toiset säilyy hyvän näköisenä. Sehän on lähinnä siitä kiinni miten hyvin itsestä pitää huolta. Toisin sanoen ne terveet elämäntavat liikunta ja terveellinen ravinto. Ei alkoholia eikä tupakkaa muista turhakkeis
Ihan samalla tavalla moni nainenkin luulee säilyneensä nuoren näköisenä. Jatkuvasti on lehdissä joku eläkeläisen näköinen mummo värjätyllä tukalla kertomassa miten näyttää alle kolmekymppiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ainakin tässä vaihdevuosien kynnyksellä seksihalut on lisääntyneet niin, että voisin harrastaa seksiä aamusta iltaan. En tiedä mikä ihmeen urbaanilegenda tuo seksihalujen lopahtaminen oikein on. Itse koen, että kun ei enää tarvi miettiä että tulisi raskaaksi, ja itsensä on hyväksynyt tähän ikään sellaisena kuin on, vie seksin ja halut ihan uudelle tasolle. Alkaa olla itsevarma ja tietää mitä haluaa ja miten haluaa.
Siinä kynnyksellä ne halut lisääntyykin kunnes sitten loppuvat tai ainakin hiipuvat.
Mies tarvitsee seksiä niin kauan, kuin henki pihisee. Jos ei ole seksiä, niin ei ole suhdetta!!!
Vierailija kirjoitti:
Osalla miehistä on vaikeuksia saada ketään naista. Toisilla taas naisia tulisi ovista ja ikkunoista. Komeimmat miehet, joilla on myös pinkka kunnossa, saavat nuoria naisia vielä viisikymppisenäkin.
:D
Vierailija kirjoitti:
Jaa, omassa tuttava piirissä tuo erobuumi oli 35-40 vuotiaina, kaikki tuon viidenkympin ylittäneet ovat yhä naimisissa.
Mun lähipiirissä myös kaikki erot tapahtuivat ennen 50-vuotissynttäreitä. Nyt kun tarkemmin miettii, niin kaikki erosivat ikävuosien 40-45 välillä lasten ollessa teini-ikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaankin viisikymppisenä monet miehet ja miksei naisetkin pysähtyvät miettimään, että "tässäkö se elämä vierähti?" Partnerin hyvät ja huonot puolet tullut koettua monella vuosikymmeniä. Itsetuntoasiahan tämä on. Itse tein 37 -vuotiaana sellaisen jutun, että jätin samanikäisen vaimoni ja pienen lapsemme jatkuvan hänen puoleltaan tulleen riitelyn takia (hän painosti minua muuttumaan haluamallaan tavalla koskien töitä, vaatteita ja kulttuuria) ja sen jälkeen aloin suhteeseen parikymppisen tytön kanssa. Sitä kyllä kesti 7 vuotta, mutta ei se tasaveroiselta tuntunut kun toinen oli elämän alkupuolella opiskeluineen ja työurineen. Onneksi löysin 45-vuotiaana nykyisen samanikäisen vaimoni. 11 vuotta nyt takana elämäni onnellisinta aikaa. Tyttäreni kanssa on myös hyvät välit onneksi.
T. Lennosta vaihtaja, joka ei osaa olla yksin. Kunhan on joku.
Vierailija kirjoitti:
tuttavaperheen isä rakastui minuun, kun vietimme paljon aikaa yhdessä samanikäisten lasten takia. En ole montaa kertaa ollut yhtä ällistynyt, kun saadessani häneltä kirjeen, missä ehdotettiin, että me menemme naimisiin keskenämme ja miten kivaa on, kun lapset jo tuntevat! Mitä helvettiä! En ole ikinä flirttaillut hänelle enkä olisi hänen kanssaan ollut, vaikka olisi ollut maailman viimeinen mies.
:D
Vierailija kirjoitti:
Mä olen itse 40v, käyn salilla ja olen timmi. Mieheni on kuusi vuotta nuorempi ja jo nyt lössähtänyt. Ei ihan liikaa kiinnostele enää sänkyhommat, mutta niin kauan oltu jo yhdessä, että eroaminen on hankalaa. Mitä se sitten on, kun mies on 50v kun jo nyt tuossa kunnossa. Ja joo, käy salilla jne hänkin mut kroppa ei silti ole muuttunut mihinkään.
Tässä joudut punnitsemaan arvojasi ja halujasi. Rakastat varmasti miestäsi, se on selvä. Oletko valmis uhraamaan elämästäsi mahdollisesti 10-20v. olemalla hänen omaishoitajansa? Vai onko teillä varaa palkata hänelle hoitaja? Pystytkö tulevaisuudessa elämään niin myötä- kuin vastoinkäymisissä?
Jos jatkatte elämää noin, miehesi tarvitsee tukeasi tulevaisuudessa. Jos jätät hänet silloin kun hän on vanha ja sairas, teet mielestäni väärin. Jos koet jo nyt ettet näe teidän tulevaisuutta yhdessä tällä tavalla positiivisena kokemuksena, sanoisin että jätä hänet.
Aina on mahdollista saada miehesi toisiin aatoksiin. Jos miehesi on kovasta puusta, hän ymmärtää eron syyt ja saattaa laittaa itsensä ruotuun. "Minä en vaimoni taakaksi jää"-asenteella. Saattaa toki jatkaa muuttumattomana, sillä hänellä on täysi oikeus siihen. Kerran täällä vaan eletään.
t. mies
Noin minulle kävi40 + -vuotiaaana 21 vuoden jälkeen. Paitsi että olin lihonut vain 5 kg.
Vierailija kirjoitti:
Noin minulle kävi40 + -vuotiaaana 21 vuoden jälkeen. Paitsi että olin lihonut vain 5 kg.
Jatkan: ai niin, eikä ollu vaihdevuosia, vaan seksiä oli viimeiseen iltaan asti.
Minä väitän, että kyse ei ole seksistä eikä kiloista, vaan ihailusta. Nuorempi nainen osoittaa ylenpalttista arvostusta ja ihailua. Arjessahan ei koko aikaa kiitellä. Ja kun toisen tuntee, niin ei sitä katteetonta ihailuakaan enää osoiteta. Kun joku osoittaa arvostusta - ja nuorethan ihailee enemmän, elämä ei ole kyynistyttänyt - niin mies on myyty.
Voitasko 50-kymppisenä eroamiset kieltää?
Tuttavapiirissä kävi viime vuonna avioerojen sarja. 40-50-vuotiaita olivat kaikki eronneet. Aika pian kävi ilmi, että olivatkin sieltä ristiin katsoneet itselle uutta kumppania ja syntyikin uusia pareja.
Eräskin rouva erosta kertoessaan sanoi, että nyt haluaa ihan jotain täysin uutta elämäänsä. No se uusi asia elämässä oli ystäväpariskunnan mies (joka minusta aivan samasta muotista kuin hänen ex-miehensä). Siinäpä sitten uusperhekuviota kerrakseen, kun ovat vuosia viettäneet perheet yhdessä aikaa ja nyt äiti onkin kavereiden isin kanssa yhdessä.