Jatkuva kritiikki hiertää

Tiedänhän minä että se kuuluu tähän vaiheeseen. Minulla on teini, joka on tarvinnut apua tavallista enemmän pitkäaikaissairauden vuoksi ja on joutunut ottamaan minut mukaan moneen (ja halunnut, jolloin mieluummin olen mennyt kuin että lapsi jää kokonaan kotiin). Ja nyt kun pitäisi itsenäistyä niin kai se on hänelle vielä työläämpää tiiviin suhteen vuoksi, ja on helpompi kiskoa itseään irti ihmisestä jonka ajattelee olevan vähän idiootti.

Mutta ai että vaatii kyllä vähän luonnetta kestää tämä jatkuva minun vikojen kaivelu ja osoittelu. Aikani jaksan olla sillein että "aha" tai tilanteesen sopiessa ottaa huumorilla, mutta välillä tuntuu että yhteen päivään kertyy sellainen lasti että on vaikea säilyttää oma neutraali tai hyvä fiilis. Ja toki osaan teinille sanoakin että palautteenannollakin on rajansa, mut toisaalta ajattelen että tämä on varmaan ihan asiaankuuluvaa ja tarpeellistakin.

Mutta huhhuijaa. En tiennyt miten monia asioita osaankaan tehdä väärin, kävelemisestä äänensävyyn...