Poika sai matematiikan kokeesta 8+, enkä ollut oikein tyytyväinen..
Mietin, että olenkohan liian ankara.. Harmitti vaan niin kovasti, kun lähes kaikki " virheet" olivat huolimattomuutta. Oli unohtanut kirjoittaa vastauksen yms. Todellinen numero olisi kenties ollut vähintään 9 1/2. Kyllä en osannut olla hiljaa noista virheistä. Olisiko pitänyt?
Ei ollut ensimmäinen kerta matikan kokeessa. Tällä kertaa kehoitin tarkistamaan tuotoksensa lopuksi, muttei kai viitsinyt sitä tehdä, kun ei kerran huomannut vastauksettomia kohtia..
Kommentit (54)
Harmi kun olette lykänneet asiaa näinkin pitkälle.
Ylipäätään ihmettelen miksi monet vanhemmat ottavat vastuun koulunkäynnistä sillä hankaloitetaan tilannetta ja pahasti. Lapsi käy koulua ja ottaa alusta alkaen siitä vastuun ja vanhemmat tukevat sivusta ongelmatilanteissa ei jatkuvasti.
Tuon ikäinen lapsi mitä ap:llä on ei tarvitse normaalisti apua missään tehtävässä ainoastaan halutessaan häneltä voi kuulustella koealuetta ennen kokeita.
Joten olen sitä mieltä että olet ajanut osittain itsestäsi johtuvista syistä tuohon tilanteeseen ja sitä on hankala kääntää lapsen ollessa jo noinkin iso. Ymmärrän että erityistä tukea vaatii jotkut lapset ja erityisesti ne joilla on joku sairaus tai vamma. Näissäkn tapauksissa koulu on paikka jossa opitaan ja ystävättäreni lapsen kuntouttaja terapeutti on näin ja lisäksi ettei läksyihin uhrata kotona liikaa aikaa max puoli tuntia - tunti päivässä.
Lapsiimme kohdistuu paljon odotuksia, koska me olemme menestyneet aina koulussa niin hyvin. Ei minuunkaan oltu tyytyväisiä, jos sain kokeista alle ysi puolen.
Liikaa ei tarvitse paapoa. Kunhan muistaa tuoda esille, että lapsi on rakas ja arvokas riippumatta suorituksista. Ettette ymmärrä väärin (kuten varmasti kuitenkin teette).
ja isän ensimmäinen kommentti oli " Mitäs tuo - tuossa tekee?" . Tottakai tiesin, että tarkoitti sen huumorilla, mutta sattui se silti.
Mutta toisaalta esim. matikan kokeissa virheet oli lähes poikkeuksetta niitä huolimattomuusvirheitä ja nyt myöhemmin harmittaa ihan hirveästi, ettei siihen asiaan kunnolla kiinnitetty huomiota jo ala-asteella.
Keskusteltiin asiasta positiiviseen sävyyn ja poika itsekkin myönsi että oli hutiloinut. Olin numeroon tyytyväinen mutta virheet olis ollu huolellisuudella vältettävissä kuitenkin. Poika 10v.
Sitten onkin ollut todella hankalia kausia.. Tilannetta on hämännyt myös elämäntilanteidenmuutokset, mitä meillä on ollut ja tapahtumat koulussa, joten kaikki ei ole niin yksioikoista..
Itse olen lisääntyvässä määrin alkanut epäillä, onko takana muutakin. Alkaa jo tulla korvista ulos tuttavien ja sukulaisten " sellaisia ne kuule pojat on" - kommentit.
Ai niin: Kun eskarista antoivat sitä palautetta, käytin pojan lähes väkisin (eivät meinanneet ottaa) koulukypsyystesteissä ja hän selviytyi noista tehtävistä hyvin. Tosin testaaja sanoi, ettei hän tietenkään pystynyt ryhmän vaikutusta saamaan selville. Ja olen vastikään jostain lukenut, että keskittymishäiriöiset pystyvät usein testi-tilanteissa skarppaamaan itsensä tosi hyvin.
Opettaja on antanut ohjeeksi olla mukana läksyjenteossa. Takana kenties juuri tuo ajatus mahdollisesta keskittymishäiriöstä. No, pian on aika perheneuvolaan. Nyt katson, että asia tutkitaan viimeistä piirua myöten..ap
Minä en asetu selkeästi kummallekkaan linjalle, että pitäisikö lapselta vaatia parempia arvosanoja kuin 8+ vai ei. Minusta asiaa pitää tutkailla lapsikohtaisesti.
Minulla on kaksi lasta joista toinen on selkeästi matemaattisesti lahjakas ja vallan kömpelö liikkuja (poika). Toinen on todella liikunnallinen, mutta ei yhtään jaksa keskittyä matematiikkaan tai muihinkaan lukuaineisiin (tyttö). En todellakaan vaadi molemmilta lapsilta samoja numeroita koulusta.
Jos poika tuo matikan kokeesta kotiin 8 niin olen kyllä pettynyt, sillä tiedän tämän pystyvän parempaan. Hänen kasinsa on vain huolimattomuutta tai muuta laiskuutta. Jos tyttö tuo matikan kokeista kotiin kasin, niin olen todella tyytyväinen. Tyttö on silloin todella tehnyt töitä ja lukenut läksynsä.
Sama juttu liikunnassa, en todellakaan suutu pojalleni vaikka hänen liikunnan numeronsa onkin paljon alempi kuin siskonsa. Minusta vanhemmuuteen kuuluu se, että osaa tukea lapsen omaa lahjakkuutta ja osaamista eikä vaadi mahdottomia. On hölmöä vaatia lapsilta sitä missä on itse ollut hyvä, sillä olemme kaikki yksilöitä. Ja jos vanhemmat otdella ovat olleet hyviä koulussa, menestyneet ja opiskelleet, niin luulisi heidän silloin edes tuon verran tietävän!
Täysin normaalin kuuloista pikkupoikaa epäillään keskittymishäiriöstä, koska kokeissa tulee huolimattomuusvirheitä. Ihan käsittämätöntä! Lapsesi on ihan tavallinen pikkupoika, ja äidin pitäisi lakata vahtaamasta läksyjen tekemistä. Itse en monesti koulussa viitsinyt tehdä läksyjä, ja vasta lukiossa jouduin ottamaan itseäni niskasta kiinni. Yliopistotutkinto on kuitenkin suoritettu.
Aniharva pikkupoika on koulussa mikään priimus, ja huolellisuuden kanssa on niin ja näin. Se on ihan normaalia. Se, että äiti kuulustelee koealueen ja tekee tehtäviä lasta varten ja sitten vielä ihmettelee, ettei lapsi ota vastuuta on kyllä jo absurdia! Ei lapsi ikinä ota vastuuta, jos jatkat tuolla linjalla.
Kahdeksikko on nykyisellä arvosteluasteikolla huomattavasti parempi koenumero kuin meidän kouluaikanamme. Tietysti täysin virheettömästä koneesta napsahtaa kymppi, mutta kokeessa voi tosiaan olla ylivaikeita tehtäviä. Vaikka kaikista kokeista tulisi kymppi, ei sitä välttämättä tule todistukseen. Taakse ovat siis jääneet Gaussin käyrät ym.
On tietysti ihan hyvä kiinnittää huomiota huolimattomuusvirheisiin ja miettiä, miten niitä voisi välttää, mutta tärkeintä tosiaan on se, että itse tehtäväalueett ovat hallinnassa.
Ei tässä nyt ihan pelkkien koehuolimattomuuksien vuoksi keskittymishäiriötä epäillä. Läksyjenteko vaan on sellainen alue, missä se näkyy herkästi. On muitakin. Tämä ketju nyt vaan lähti liikkeelle tuosta kokeesta ja päätyi tähän pohdiskeluun, kun joku sen asian esille nosti. ap
pojan käytöksessä viittaa mielestäsi johonkin epänormaaliin?
Omassa huoneessa ei onnistu (tai siis kestää tosi kauan), kun huomaamattaan leikkii jollain pöydällään olevilla tavaroilla. Alakerrassa sitten tekee keittiön pöydän ääressä, jotta voin seurata edistymistä. Tosin tässäkin huonona puolena on pienemmät sisarukset, jotka aiheuttavat häiriötä. Aiemmin läksyjenteko saattoi kestää tunteja. Asiaa on helpottanut se, että opettaja antoi tunnin aikarajan. Jos jäätekemättä jotain, niin kirjoitetaan, että tähän jäätiin.
Yleensä siirtymätilanteet on vaikeita. Poika on voinut suunnitella lähtevänsä ulos esim. läksyjenteon jälkeen. Jääkin sitten pelleilemään siskonsa kanssa tai haahuilemaan jotain muuta ja ulosmeno unohtuu tai sinne ei enää ehdi, kun pitää syödä tms.
Illalla käy aikaisin (klo 20) nukkumaan, koska unentarve on suuri. Aamuisin usein kuitenkin juuttuu huoneeseensa ja istuu vaan tuolillaan. Pukemiseen ja sängyn petaamiseen kuluu esim. yli puoli tuntia.
Sen olen huomannut, että hommat onnistuu, jos ne on pojalle kiinnostavia, mutta ei saa itseään liikkeelle muissa asioissa. Opettaja huomannut saman asian. Joskus joutuu ohjaamaan pojan asiaan aivan menemällä luokse, kun poika on jossain " sfääreissä menossa" , kun puhuttelee häntä.
Lähimuistia olen joskus miettinyt, että eikö muista, juuri sanottua, vai
onko juuri kyse siitä, että aivot ei rekisteröi..
Äkkiseltään kuulostaa AIVAN NOMAALILTA, mitä olenkin jo vuosia kuunnellut, mutta kun on paikan päällä katsomassa, niin tulee kyllä tunne, että tää ei voi mennä näin enää kauaa. Pitäähän pojalla olla jotkut omat keinot selvitä asioista. En voi olla kauaan tuuppimassa.. ap
Tuntuisi siltä että ettei pysty vastaanottamaan monta tehtävää tai käskyä kerrallaan vaan juuttuu.
Kokeile että annat ohjeen kerrallaan ei pitkiä sarjoja. Tuttavan lapsella on joku tämän kaltainen ohjeistus ja hommat sujuvat helpommin. Jos antaa pitkän luettelon tekee vain viimeisen on jotain hahmottamisen ongelmaa ja lyhytkestoisen muistin häikkää.
Minä olen kanssa joutunut kokemaan sitä että minun hyvät koenumerot eivät koskaan olleet riittävän hyviä. Isompi sisaruksista kun sai vain kymppejä. Voin sanoa, että ei ainakaan motivoinut yrittämäänkään enempää. Pieni kehu olisi antanut enemmän motivaatiota yrittää vielä paremmin, mutta moitteet vain lannisti. Mieti kahteen kertaan seuraavan kerran kun menet lasta tuollaisesta moittimaan.
Kannustaisin lasta tarkistamaan tehtävät kerran, jos aikaa jää, mutta en näyttäisi omaa harmin tunnettani yhtään. Oma äitini oli tosi harmissaan huolimattomuusvirheistä ja pääsinkin niistä kokonaan eroon aikanaan koulussa. Aikuisena ylenpalttinen huolellisuus sitten on aiheuttanut haittoja, joista myös olen pääsemässä vähitellen eroon:)