Voiko vanhemman lähestyvään kuolemaan käytännössä valmistautua mitenkään?
Tällä hetkellä on epäselvää, onko jäljellä todennäköisemmin kuukausia vai vuosia. Ei olla kauheasti puhuttu asiasta, vaikeaa on. En tiedä, mitä tehdä tai sanoa tai mihin keskittyä tässä vaiheessa.
Kommentit (42)
Taisitkin tarkoittaa ihan konkreettisia asioita.
Voit vain olla läsnä ja tukea kuolevaa hänen ehdoillaan. Älä kuormita lisää vaikka itse tahtoisin asioiden menevän toisin. Se on raskas paikka kestää toisen pelko, suru, hämmennys tms.
Ja siis olen tuon vastaus 1
Totta on, että äkilliset kuolemat koettelee enemmän. Eli vaikka et sitä tiedosta, on aivoissasi prosessi jo käynnistynyt. Toivoa on loppuun asti, siksi se koskettaa eniten vasta kun lähtö on tullut.
Jos minulle tulisi tieto, että kohta on lähtö (olen 55), niin ehkä tekisin pari juttua mitä en ole vielä ennen tehnyt, mutta en minä siihen masennukseen tuupertuisi, koska tein elämässä rohkeitakin valintoja ja asennoidun asioihin siten, että kaltaiseni ihmisen tapauksessa elämä ei olisi oikein muuten voinut mennä, kaikki asiat huomioiden.
No ei oikein. Mutta ajatustasolla voi koska se on jokaisella edessä. Luopuminen.
Voi. Kannattaa hakea oikeustoimikelvottomuutta ikääntyvälle, muuten joku koplaa perintösi välistä.
Voi varautua. Kannattaa hoitaa asiat niin että kuoleman jälkeen perunkirjoitus on helppo. Käytännön asioita voi aina hoitaa, kuolema tulee jokaiselle aina jossain vaiheessa. Jos kaikki asiat on retuperällä asioiden hoitaminen on raskaampaa sen surun kera. Voi kysellä millaiset hautajaiset haluaa ja miten haluaa että asiat ovat hänen kuolemansa jälkeen. Tähän vaikuttaa se taloudellinen tilanne.
Onko jäljellä kuukausia vai vuosia ? Jos on tiedossa sairaus mikä kuolemaan johtaa niin korostaisin normaalin elämän jatkumista. Jos kyseinen henkilö ottaa asian esille, sitten keskustellaan. Parasta tukea on jatkaa samanlaista elämää kuin ennenkin. Olen kokenut tuon asian noin puolisoni viimeisinä aikoina.
Voi, mutta silti kuolema pääsi yllättämään. Puhukaa ihmeessä asiasta ja viimetoiveista, se auttaa ja helpottaa.
Ärsyttää ihmiset jotka suree vanhempiensa kuolemaa. Isä kuoli jo kun olin nuori eikä herättänyt mitään tunteita (oli alkoholisti) äitiä vihaan sen verran enempi että jos hän kuolee ennen mua niin juhlin sitä kyllä jollain skumppapullolla ja tuskin menen hautajaisiin. Jos suret vanhempia niin ansaitsetkin menettää heidät.
Kyllä minä surin suuren osan jo etukäteen. Suurin apu tuli siitä, että minulla oli vahvana tunne, että vanhemman on aika lähteä. Se on vain hänen vuoronsa nyt. Tietty se helpotti, ettå oli vanha ja sairas, eikä lähtenyt liian nuorena.
Se, että läheinen muuttui sisäisesti vieraaksi ja tuntemattomaksi henkilöksi Alzheimerin taudin takia, tasoittaa tulevan kuoleman tuomaa surua ainakin itsellä. Se tuntemani ihminen kun kuoli jo vuosia sitten, jäljellä on enää fyysinen ja rapistunut ulkokuori. Fyysisen kuoleman itkut on jo itketty valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Voi, mutta silti kuolema pääsi yllättämään. Puhukaa ihmeessä asiasta ja viimetoiveista, se auttaa ja helpottaa.
Ketä se auttaa ja helpottaa ?
Mieti, että jos sinä olisit hän, niin haluaisitko itse elää sairaana? Minusta elämän pitää olla elämisen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, mutta silti kuolema pääsi yllättämään. Puhukaa ihmeessä asiasta ja viimetoiveista, se auttaa ja helpottaa.
Ketä se auttaa ja helpottaa ?
Kuolevalla on varmasti pelkoja ja samoin jäljelle jäävillä. Auttaa myös käytännönasioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, mutta silti kuolema pääsi yllättämään. Puhukaa ihmeessä asiasta ja viimetoiveista, se auttaa ja helpottaa.
Ketä se auttaa ja helpottaa ?
Ootpa pöljä! Huomaa että olet kokematon näissä asioissa.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää ihmiset jotka suree vanhempiensa kuolemaa. Isä kuoli jo kun olin nuori eikä herättänyt mitään tunteita (oli alkoholisti) äitiä vihaan sen verran enempi että jos hän kuolee ennen mua niin juhlin sitä kyllä jollain skumppapullolla ja tuskin menen hautajaisiin. Jos suret vanhempia niin ansaitsetkin menettää heidät.
Tää on ehkä sosiopaatein viesti jonka olen lukenut tältä palstalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, mutta silti kuolema pääsi yllättämään. Puhukaa ihmeessä asiasta ja viimetoiveista, se auttaa ja helpottaa.
Ketä se auttaa ja helpottaa ?
Kuolevalla on varmasti pelkoja ja samoin jäljelle jäävillä. Auttaa myös käytännönasioihin.
Mutta, jos aikaa on jäljellä kuukausia tai vuosia, kyllä sairastuneen on tehtävä aloite.
Voit lukea kuolemaa käsitteleviä kirjoja. Kuolemanraja kokemuksista esim. Itseäni lohduttaneet. Myös kuollut omainen uskoi että elämä jatkuu rajan takana. Jos olet kirkkouskovainen, papin kanssa voit puhua. Materialistisen katsomuksen omaava ei saa lohtua mistään. Ehkä ei tarvitsekaan koska on materialisti jota vain perintö kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, mutta silti kuolema pääsi yllättämään. Puhukaa ihmeessä asiasta ja viimetoiveista, se auttaa ja helpottaa.
Ketä se auttaa ja helpottaa ?
Kuolevalla on varmasti pelkoja ja samoin jäljelle jäävillä. Auttaa myös käytännönasioihin.
Mutta, jos aikaa on jäljellä kuukausia tai vuosia, kyllä sairastuneen on tehtävä aloite.
Minkä ikäinen hän nyt on, sillä on varmasti merkitystä.
Kyllä ja ei. Ainakin itselläni oli näin. Kuitenkin tajusin jälkikäteen, että jonkinlainen suruprosessi ja luopuminen oli alkanut jo ennen kuolemaa vaikka en sitä ehkä ymmärtänyt. Mutta itse kuolemaan ei pystynyt valmistautumaan. Menetys tuli vasta siinä.
Ylipäätään koko aika ennen tai jälkeen kuoleman ei ole kauan selkeästi järjellä jäsettävissä. Suru täytyy elää läpi, pakoon ei pääse.
Toinen vanhempani kuoli äkillisesti sairaskohtaukseen. Se oli tavallaan julmempi kuolema. Siksi tietoisuuden aika ennen kuolemaa on armollisempi sille joka jää.