Miten kestät sen, ettet saa välttämättä koskaan tietää totuutta maailmasta?
Kukaan ei ole kuolleista palannut kertomaan mikä on totuus elämästä. Tai jollain on ollut kuolemanrajakokemus, sekin selitetään vain jollain aivojen suojamekanismilla. Jos kaikki on vain materiaa, niin kuolemankaan jälkeen ei saa tietää miten maailmankaikkeus syntyi, ja miksi, miksi me olemme täällä, mikä on kaiken tarkoitus ja miten maapallo loppuu. Luulin tieteen jo selittäneen kaiken, sitten ymmärsin että hekään eivät välttämättä ymmärrä kaikkea, tai ovat ymmärtäneet väärin.
Esimerkiksi tämä uusi James webb avaruusteleskooppi on löytänyt asioita, jotka eivät mitenkään sovi siihen käsitykseen, joka meillä on ollut maailmankaikkeuden synnystä.
Moni tieteen asiakin on loppujen lopuksi vain teorioita, eikä kaikkea ole todellakaan todistettu varmaksi.
Kommentit (41)
Aika huonosti siinä mielessä, että mietin sitä joka päivä. Toisaalta en tiedä, kestäisinkö totuuttakaan.
No aika tyhmä pitää olla, ettei ole aikaisemmin tajunnut, että tuokin teoria alkuräjähdyksestä ja maailmankaikkeuden synnystä on vain arvaus. 🙄 Ei sitä ole yhtään mitenkään pystytty todistamaan.
Minä en ole ihan varma edes siitä missä avaimeni ovat, luuletko, että joku universumin synty on päällimmäisenä huolenaiheenani?
Miksi en kestäisi?
Ei vaikuta jokapäiväiseen elämään yhtään millään tavalla.
Mutta olisi kiva tietää, että onko valkoiset aukot ratkaisu kaikkeen, eli onko ne se, mikä synnyttää universumin.
En ole niin ylimielinen että kuvittelisin olevani oikeutettu tietoon todellisuuden perimmäisestä luonteesta. Perustellut arviot riittävät minulle mainiosti.
Huonosti kestän, joten yritän olla ajattelematta.
Jos luet kirjaa, totuus ei ole nuo sanat, vaan totuus on sillä hetkellä paperilla olevat mustetahrat jotka muodostuvat päässäsi sanoiksi. Se on totuus. Sanat ovat aina vertauksia.
Joten jos etsit totuutta katso lähelle. Näe kuuntele maista haista tunne, aistisi ovat välineet totuuteen.
Sinun maailmaasi.
Olen "aina" tiennyt kuinka rajallisesti tiedekään on asioita saanut selvitettyä, siis miten kesken prosessit on vähän joka tieteenalalla. Joten en ole ikinä kokenut sellaista, että olisin luullut tiedettävän kovinkaan paljon enemmän ja sitten tajunnut että ei, ei, joten pettymys tai ahdistus siitä tiedon vähyydestä ei ole iskenyt. Minua nuo mysteerit eivät siis haittaa. Tiedonnälkä ja uteliaisuus on tuttua, mutta en usko että kovin monet asiat selviää elinaikanani. Kuoleman jälkeen en usko olevan mitään, joten siltä osin odotukset on lähinnä paluuta aikaan ennen syntymää.
Kyllä minä tiedän hyvinkin miksi me olemme täällä, mikä on kaiken tarkoitus ja "miten maapallo loppuu". Ei noissa ole minulle mitään epäselvää.
Vierailija kirjoitti:
Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Miten voit olla varma?
Myös lääketieteen tiedon puoliintumisaika on 50 vuotta.
Se, mitä lääketieteessä pidetään totena tänään, onkin 50 prosenttisesti väärää tietoa.
Tietenkin tähtitieteessä samoin.
Ja dinosauruksia luultiin linnuiksi, koska dna oli saastunut, kun kaivajat oli syöneet kanaruokaa. (Eivät käsittäneet, miten helposti saastuu)
Minusta on huojentavaa, etten tiedä. Tuntuu lohdulliselta ajatella, että joskus tämä kaikki vain loppuu - sen sijaan, että tarvitsisi huolehtia jostain seuraavista elämistä tai universumin tarkoituksesta.
Sinun pitää ymmärtää se, että tiede kertoo parhaimman ja tarkimman toistaiseksi voimassa olevan tiedon/tulkinnan siitä. (poissulkien rahoittajien intressit, maksetun näkyvyyden, liiallisen sektoroitumisen=kapea-alainen perspektiivi, algoritmien vaikutuksen jne.) Ja suluissa on mainittu osa siitä, miksi tiede on mennyt/menee rikki. Tieteen tärkeimpiä prinsiippejä on itsekorjautuvuus (skeptisyys, avoimuus, itsekritiikki, ja uudemman/laajemman tiedon mahdollisuus kumota aiempaa "tietoa"). Tiede tutkii "kaikkeuden ja luonnon lainalaisuuksia". Ollen itse osajoukko siitä. Samoin lainalaisuuksin. Vrt. Heisenbergin epätarkkuusperiaate.
Jopa "tieteiden äiti" (=filosofia), menee tieteen filosofian määritelmissään toisinaan harhaan määritelmissään. Väärässä ollut tiede-detalji kirjoitetaan "epätieteeksi" tai "epäonnistuneeksi näkökulmaksi". Sen sijaan "pseudotieteeksi" joskus julistettu on sitä aina, vaikka se olisi jonkun "oikean tieteen" perusta jne.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole ihan varma edes siitä missä avaimeni ovat, luuletko, että joku universumin synty on päällimmäisenä huolenaiheenani?
:D :D
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä tiedän hyvinkin miksi me olemme täällä, mikä on kaiken tarkoitus ja "miten maapallo loppuu". Ei noissa ole minulle mitään epäselvää.
Alapeukuttaja on aika syvällä matrixissa kuin myös ap. Ei nuo ole kovin kiinnostavia kysymyksiäkään, varsinkaan tuo viimeinen. Tuo on kuin kala pohtisi, milloin tämä meri kuivuu tyhjiin, ja voi voi, kun en enää silloin ui tässä meressä todistamassa sitä.
Mitä minä sillä tiedolla tekisin? Maailmassa on muutakin mietittävää ihan riittämiin. Esim. se miksi navassani on nöyhtää. En ole vieläkään ymmärtänyt, miksi se sinne menee, kun muitakin paikkoja olisi tarjolla.
Jos se tieteellinen teoria ei pidä paikkaansa maailmankaikkeuden synnystä, miten se sitten pitää paikkaansa muista asioista? Tieteellisen teorian pitää kuitenkin perustua tutkimukseen ja faktoihin. Minusta on kummallista, että voidaan muka tietää jotain ajasta, josta kukaan ihminen ei ole ollut paikalla todistamassa mitään.
Ei kaikkea voi koskaan tietää. Mutta ollaan yritetty selvittää jotain.
Unohda, etsi onni pienistä asioista jotka voit käsittää. Sekin on maailma ja todempi kuin mitä luet.