Tää ei sitten ole mikään paras äiti kilpailu... Mutta oon ihmetellyt minkälainen lapsi esimerkiksi haistattelee
Omalle äidilleen? Vaikka meillä on ollut joskus vaikeaa en osaa kuvitella että oisin ikinä saanut osaksi huonoa kohtelua mun lapsilta. Ja kolme heistä jo aikuisia. ( Kaikki poikia) Kukaan ei myöskään ole lyönyt tmv.
Kommentit (24)
Myös sellainen lapsonen saattaa vähän koetella rajojaan, jota ei ole kasvatettu pelossa. Itse en haistatellut, koska tiesin että saisin varmasti turpaani. Vähän välittävimmissä perheissä kasvaneet kaverit taas saattoivat teininä vähän uskaltaa haistatella, koska tiesivät, ettei vanhemmat kuitenkaan hylkää/satuta/alista/jätä ruoatta tms. Eikä nyt puhuta mistään jatkuvasta tavasta, vaan silloin tällöin, kuten teini-ikään kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen, jolle ei aikanaan ole pistetty stoppia huonolle käytökselle. Jotkut esim. antaa lapsen lyödä itseään, mikä on minusta täysin käsittämätöntä. Isän pitää antaa myös puuttua asiaan ja ilmoittaa, että äidille ei puhuta noin. Olen huomannut, että monesti naiset ei anna isän kasvattaa lapsiaan.
Jos äiti on tilanteessa, niin ei todellakaan vaadita miestä paikalle tekemään stoppia tilanteelle. Sun kasvot menee siinä vaiheessa, jos isän sana on viimeinen sana. Tuommoista leväperäsyyttä näkee vielä tänä päivänäkin. Omassa lapsuudessa se oli ihan tavallista, että isän pelolla kasvatettiin lapset. Sairasta.
Isä ottaa omat tilanteet haltuun, eikä äiti silloin puutu. vaikka lapset todella usein niin olettaa, anoo, katselee ja haluaa äidin kommenttia. Silloin on aina pitää suunsa kiinni ja antaa sen isän hoitaa kasvatus omalla kohdallaan.375
Meillä ei ole haistatelleet. Aikuisia ovat nyt ja näin taakse katsellen, niin eipä meillä muitakaan isoja ongelmia ole ollut.
Omasta vinkkelistä ollaan saliittu paljon. Esi, kiroilu kotona oli ok, mutta muualla ei sitten kiroilla. Muita ihmisiä pitää kunnioittaa sen verran, ettei tuolla raitsikoissa mennä ja huudella v*ttua. vaikka olisi tuntemattomia tai vaikka läheisiä k-päitä. < niitähän ottaa enemmän kupoliin, jos käyttäydyt fiksusti, kun hänellä menee käpy.
Enhän nä olen tietenkään pystynyt tuota vahtimaan, mutta moni on sanonut, että outoja ovat, ettei ne kiroile. vai ovatko sitten kiroilleet vähemmän ja se on pistänyt korvaan...? :D
Mulle/meille eivät ole rumasti puhuneet koskaan. Suutuspäissäänkin on päästelleet sivusuun juttuja, muttei haukkumista tai kiroiluja, haistatteluja.
Ykai pojista esiteini vaiheessa potki omaan oveensa reikiä suutuspäissään. Tytöt parkuivat, ettei heidän oviin siten potkita ja usko. Sitten ne vaativat, että se ovi pitää vaihtaa.. Juu, heti kun tuo osaa kohdistaa kiukkunsa paremmin ja on saanut oven rahat säästettyä. Pari vuotta siinä meni. Eli kun oli yläasteella, niin hänen murrosikänsä oli jo ohi. Wilmassa ei yhtään lintsausta, myöhästymistä tai perseilyä. Se on ollut käsittämätöntä. Sitten on seesteistä ollut tähän päivään. Hän on nyt 25v.
Ei aina näinkään. Meillä on kympin oppilas, joka ei ole mm. koskaan saanut negatiivistä Wilmamerkintää.Harrastaa paljon ja on kavereita tms. Säännöt ja kuri on kotona, mm. ruutuaika. Ja tosiaan nollatoleranssi lyömisen suhteen. Siitä tulee heti automaattisesti vähintään viikon pelikielto tms. seuraukset. Silti viime keväänä lapsi turhautuessaan löi,potki ja haistatteli useasti. Perheneuvola kävi keskustelemassa ja nyt asia on saatu reilaan, mutta tuli ja alkoi siis ihan puskista. Juurisyytä ei kyllä ole vielä saatu selville.