Soitin ystävälleni vaihtaakseni kuulumisia ja hän puhui mnulle tunnin KOIRASTAAN !
Olisin halunnut kertoa oman perheeni kesälomareissusta, lapseni koulun alkamisesta, kysellä hänen lapsensa rippijuhlista, vanhemman lapsen opiskelupaikasta ja heidän kesälomastaan.... mutta ei. Koko puhelu oli monologi hänestä ja koirastaan, jonka kanssa harrastaa jotain. Huoh.
Kommentit (76)
Häntä ei kiinnosta sun jutut eikä vastavuoroinen ystävyys. Kannattaa kehittää muita suhteita.
Vierailija kirjoitti:
Eikä siinä kaikki. Koirat ovat pääsyy punkkien leviämiseen Suomessa
https://www.kaleva.fi/tutkija-koirat-paasyy-punkkien-vinhaan-leviamisee…
Räjähdysmäisesti kasvanut lemmikkikoirien määrä on oululaistutkijan mielestä pääsyy punkkien nopeaan leviämiseen.
Koirat luvanvaraiseksi!
Ap
Erikoista kun ajattelee miten koirat on aika hevisti myrkytetty punkkeja vastaan. toki jotkut yrittää jotain sitronella-uutetta mutta suurimmalla osalla on ihan reseptilääke joko syötynä tai turkiksessa..
Koiraihmiset tosiaan hylkäävät oman elämänsä koiran vuoksi.
Minun kaveri puhui kaksi ja puoli tuntia laamastaan. Oli kyllä mielenkiintoista settiä.
Voi ap raukka kun et päässyt kertomaan omista asioistasi. Kerro tänne, se helpottaa varmasti. kerro kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Koiran ekologinen jalanjälki on suurempi kuin etiopialaisen ihmisen
Keskikokoisen koiran ruokkiminen aiheuttaa vuodessa 0,84 hehtaarin ekologisen jalanjäljen. Tämä on kaksinkertainen siihen verrattuna että ajaa 4,6 litran moottorilla varustetulla katumaasturilla 10 000 kilometriä vuodessa, vaikka laskelmassa otetaan mukaan auton valmistuksesta aiheutuvat päästöt. Koiran ekologinen jalanjälki on myös suurempi kuin etiopialaisen ihmisen.
YLE
AP 😡
Yök
Haetko vertaistukea vai ratkaisua, miten toisen monologin voi keskeyttää?
En ikinä käsitä, mihin kaikkeen jotkut suostuvat ja sitten kuitenkin valittavat? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi kerran samoin, "ystävä" ei osannut enää puhua muuta kuin koiristaan vaikka tietää että minulla ei niitä ole (vahva vihje että ihminen ei ole kiinnostunut koirista). Sanoin että en pidä koirista ylipäätään ja kerroin koirien ympäristövaikutuksista. Vuosikymmenien ystävyys loppui kuin seinään.
En ymmärrä, miten joku heittää ihmissuhteet pois koirien takia, mutta oma on valintansa.
Kuinkahan läheisiä "ystäviä" te olitte, kun sinun ikävä ja nuiva suhtautumisesi koiriin ei ollut toiselle osapuolelle selvinnyt vuosikymmenien aikana? Jokin tässä ei nyt täsmää.
Sinä et voi ap määrätä mistä toinen haluaa puhua. Tuo kyseinen ystävä ei halunnut puhua perheensä asioista ja sille sinä et voi mitään. Ystävyys on vapaaehtoista, aina voi soitella jonnekin muualle jos kiinnostuksenkohteet ei natsaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira on perheenjäsen ja siitä puhuneelle varmasti tärkeämpi kuin utelias kyylä, muka ystävä ihminen. Hön puhui itselleen tärkeää asiaa, jos ap kuunteli sitä tunnin, se on apn moka.
Lue aloitus. Ap olisi halunnut vaihtaa kuulumisia molempien LAPSISTA, mutta sinullehan omat lapset eivät ole perheenjäseniä. Älä kuitenkaan hätäile, en soita sinulle.
Joillain ihmisillä on muutakin elämää kuin lapset, eikä kaikki ihmiset halua selittää lastensa asioista ties mille uteliaille hölösuille.
Mutta ei muuta elämää kuin koirat vai?
Tiedoksi nyt koiranomistajille: Muut ihmiset eivät ole kiinnostuneita koiristanne. Ne eivät ole söpöjä, vaan rumia ja haisevat pahalle. Haukkuminen on ärsyttävää. Muut ihmiset eivät halua koirianne kotiinsa tai pihalleen, älkää tuoko niitä mukananne. Jos joku kehuu koiria, kyse on pelkästä kohteliaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni koira ei ole tuossa se suurin pointti, vaan se, että toinen juttelee yksipuolisesti omasta harrastuksestaan (mitä myös koirat tavallaan ovat, vaikka olisivatkin vain perhekoiria).
Ei silloin ole kyseessä ystävä, vaan ns. kaveri. Sellaiset tykkäävät ihan yleisesti esitelmöidä lähinnä vain omia juttujaan, eikä heitä kiinnosta juurikaan muiden kuulumiset.
On normaalia, että ystäviä on hyvin vähän (jos ollenkaan) ja kavereita enemmän, mutta ne kaveritkin kannattaa valita sellaisista, joilla on samat kiinnostuksen kohteet.
Normaalikäytöksinen ihminen ei jauha tuntia omasta kiinnostuksen kohteestaan oli se sitten kaveri, ystävä tai työkaveri.
Niinhän sitä luulisi, mutta valitettavasti niitä ei-normaalikäytöksisiä minäminä-ihmisiä on niin paljon, että alkavat vaikuttaa, jos ei normilta, niin yleiseltä.
Koira harrastajat pitää kiertää todella kaukaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira on perheenjäsen ja siitä puhuneelle varmasti tärkeämpi kuin utelias kyylä, muka ystävä ihminen. Hön puhui itselleen tärkeää asiaa, jos ap kuunteli sitä tunnin, se on apn moka.
Lue aloitus. Ap olisi halunnut vaihtaa kuulumisia molempien LAPSISTA, mutta sinullehan omat lapset eivät ole perheenjäseniä. Älä kuitenkaan hätäile, en soita sinulle.
Joillain ihmisillä on muutakin elämää kuin lapset, eikä kaikki ihmiset halua selittää lastensa asioista ties mille uteliaille hölösuille.
Mutta ei muuta elämää kuin koirat vai?
Tiedoksi nyt koiranomistajille: Muut ihmiset eivät ole kiinnostuneita koiristanne. Ne eivät ole söpöjä, vaan rumia ja haisevat pahalle. Haukkuminen on ärsyttävä
No pysy erossa ihmisistä joilla on koiria? Ymmärrätkö että ystävyys on täysin vapaaehtoista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle kävi kerran samoin, "ystävä" ei osannut enää puhua muuta kuin koiristaan vaikka tietää että minulla ei niitä ole (vahva vihje että ihminen ei ole kiinnostunut koirista). Sanoin että en pidä koirista ylipäätään ja kerroin koirien ympäristövaikutuksista. Vuosikymmenien ystävyys loppui kuin seinään.
En ymmärrä, miten joku heittää ihmissuhteet pois koirien takia, mutta oma on valintansa.
Kuinkahan läheisiä "ystäviä" te olitte, kun sinun ikävä ja nuiva suhtautumisesi koiriin ei ollut toiselle osapuolelle selvinnyt vuosikymmenien aikana? Jokin tässä ei nyt täsmää.
Kuinkahan läheisiä "ystäviä" te olitte, kun sinun ikävä ja nuiva suhtautumisesi koiriin ei ollut toiselle osapuolelle selvinnyt vuosikymmenien aikana? Jokin tässä ei nyt täsmää.
Ikävä suhtautuminen koiriin 🤣 Ei minulla ole mitään suhdetta koiriin, niitä ei ole eikä tule. Mutta varmaan suhtautumiseni oli jäänyt selvittämättä, kun en ole koskaan puhunut koirista. En puhu myöskään undulaateista, kynsilakasta enkä karavaanimatkailusta, suunnilleen samasta syystä.
Oletko sama jolla äskettäin samanlainen trollialoitus ? Silloin ystäväsi puhui tunnin DI-miehestään.
On olemassa ihmisiä, joilla on koira lemmikkinä ja perheenjäsenenä ja koiraharrastajia, joilla ei ole muuta elämää kuin se koira. Nämä koiraihmisiset ovat tylsiä, tuomitsevia, raivopäisiä ja ilkeitä ja puhuvat vain koiristaan.
T N48, jolla on koira lemmikkinä ja perheenjäsenenä
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän aavisteli, eikä halunnut kuunnella, kun olisit tunnin puhunut lapsistasi.
Itse kuuntelen mielummin tunnin verran juttua vaikka koirasta, auton rassaamisesta tai oikeasti ihan mistä vaan kunhan ei tarvitse kuunnella kun joku höpöttää kakarastaan. Ei kiinnosta pikku Eemelin kakalla käynnit tai muutkaan asiat yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira on perheenjäsen ja siitä puhuneelle varmasti tärkeämpi kuin utelias kyylä, muka ystävä ihminen. Hön puhui itselleen tärkeää asiaa, jos ap kuunteli sitä tunnin, se on apn moka.
Lue aloitus. Ap olisi halunnut vaihtaa kuulumisia molempien LAPSISTA, mutta sinullehan omat lapset eivät ole perheenjäseniä. Älä kuitenkaan hätäile, en soita sinulle.
Joillain ihmisillä on muutakin elämää kuin lapset, eikä kaikki ihmiset halua selittää lastensa asioista ties mille uteliaille hölösuille.
Mutta ei muuta elämää kuin koirat vai?
Tiedoksi nyt koiranomistajille: Muut ihmiset eivät ole kiinnostuneita koiristanne. Ne eivät ole söpöjä, vaan rumia ja haisevat pahalle. Haukkuminen on ärsyttävä
Mikä tuossa on niin vaikea ymmärtää? Henkilö jolle ap soitti ei halunnut puhua perheensä asioista (syystä tai toisesta), ja silloin on helpompi jutella vaikka koirasta.
Joillain ihmisillä on muutakin elämää kuin lapset, eikä kaikki ihmiset halua selittää lastensa asioista ties mille uteliaille hölösuille.