Lue keskustelun säännöt.
Mistä apu kun elämänhallinta on pettänyt?
08.08.2025 |
En enää siivoa, en käy suihkussa eli en peseydy enkä myöskään laita ruokaa. Kokeilin jo tuettua asumista mutta en pystynyt olemaan siellä kun oli niin pystyyn lääkittyjä ihmisiä että niillä valu oikein kuola suusta
Kommentit (67)
Saanko kysyä, onko saamattomuus ihan valinta, vai onko sinulla joku diagnoosi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitäisi saada työ- tai opiskelupaikka ja elämään jotain rytmiä. Itse olen ollut vuoden työttömänä enkä saa enää yhtään mitään aikaiseksi. Tekemättömyys laiskistuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Saanko kysyä, onko saamattomuus ihan valinta, vai onko sinulla joku diagnoosi?
On traumaperäinen stressihäiriö ja masennus mutta tää alkoi heti sen jälkeen kun mun lapsi muutti omilleen. Sitä ennen kyllä pidin kodin siistinä ja laitoin ruokaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko kysyä, onko saamattomuus ihan valinta, vai onko sinulla joku diagnoosi?
On traumaperäinen stressihäiriö ja masennus mutta tää alkoi heti sen jälkeen kun mun lapsi muutti omilleen. Sitä ennen kyllä pidin kodin siistinä ja laitoin ruokaa
Tuettu asuminen ainut tuki...Ellei omaisia ole
Vierailija kirjoitti:
Sun pitäisi saada työ- tai opiskelupaikka ja elämään jotain rytmiä. Itse olen ollut vuoden työttömänä enkä saa enää yhtään mitään aikaiseksi. Tekemättömyys laiskistuttaa.
Ei oo siitä kiinni. Oon ollut töissä viimeksi kolme viikkoa sitten. Kun seurustelin, tätä ongelmaa ei ollut mutta se alkoi heti kun suhde loppui
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko varma, että meidän vastaukset auttaisivat sinua oikeasti? Vaikutat enemmän siltä, että tarvitset jonkun kuuntelemaan ja olemaan lähellä. Se, että menetit elämänhalusi lapsen muutettua pois kertoo karua tarinaansa, miten et osaa arvostaa itseäsi ollenkaan. Vaatisi sinulta rohkeutta kohdata itsesi. Takertuminen lapseen on osoitus keskenkasvuisuudestasi, mutta sinunlaisia on paljon. Ei se mikään virhe ihmisessä ole, mutta se pitäisi jaksaa ymmärtää ja ajatella miten tilalle pitäisi keksiä muutakin.
Olen itsekin selvinnyt traumaperäisestä stressihäiriöstä ja masennuksesta, mutta hyväksyin sen ja luotin selviäväni. Niin myös tapahtui. Elämä ei ole helppoa, mutta se pitää vaan ymmärtää. Ehkä sinuakin auttaisi, että jos ei huvita käydä suihkussa älä käy. Seuraa, miten pitkään jaksat olla itsesi kanssa niin ja ehkä se motivaatio siitä alkaisi, kun kokee viimein tarvetta peseytyä? Se voi tuntua jopa kivalta tuoksua puhtaalta pitkästä aikaa. Ja valmisruokaahan sinä saat kaupasta. Ehkä suolaista, ehkä lihottavaa, voi tulla turvotusta, mutta tee ruuan suhteen minkä jaksat. Ei Suomessa nälkään kuole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitäisi saada työ- tai opiskelupaikka ja elämään jotain rytmiä. Itse olen ollut vuoden työttömänä enkä saa enää yhtään mitään aikaiseksi. Tekemättömyys laiskistuttaa.
Ei oo siitä kiinni. Oon ollut töissä viimeksi kolme viikkoa sitten. Kun seurustelin, tätä ongelmaa ei ollut mutta se alkoi heti kun suhde loppui
Olit kolme viikkoa sitten töissä ja se mielestäsi riittää pitämään rytmiä yllä tähän päivään saakka?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennukselta kuulostaa mutta onko se vaan erosurua?
Pilko päivän tehtävät pienempiin
Tee yksinkertaista keittoruokaa minne voi mättää kaikki samaan kattilaan
Pilko tehtävät pieniin osiin. Siivousta ei tarvitse ottaa isona urakkana, tee joka päivä yksi pieni askar, älä edes yritä tehdä suursiivousta. Esim. maanantaina pese wc-pytty, tiistaina pyyhi keittiön pöytä, keskiviikkona imuroi yksi huone jne. Tämä nyt vain esimerkkinä miten tehtävät eivät tunnu liian isoilta ja aloituskynnys madaltuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos henkilö itse ei diagnoosinsa tai minkä tahansa syyn vuoksi saa käytyä suihkussa, tehtyä ruokaa tai siivottua, niin konkurssikypsän yhteiskuntamme pitäisi rientää apuun?
Tähän auttaa kun ottaa ensin peilin käteen ja toteaa, että vastuullinen näkyy siinä. Sitten otat ruutuvihkon ja kynän ja kirjaat päivittäistoiminnot siihen. Rasti ruutuun, kun tehtävä on suoritettu. Jos ylivoimaista, vaadi alkuun vain yksi tehtävä päivässä. Siis itseltäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun pitäisi saada työ- tai opiskelupaikka ja elämään jotain rytmiä. Itse olen ollut vuoden työttömänä enkä saa enää yhtään mitään aikaiseksi. Tekemättömyys laiskistuttaa.
Ei oo siitä kiinni. Oon ollut töissä viimeksi kolme viikkoa sitten. Kun seurustelin, tätä ongelmaa ei ollut mutta se alkoi heti kun suhde loppui
Minulla tapahtui sama, kun suhde päättyi jämähdin kotiin ja lakkasin käymästä suihkussa, enkä pitänyt enää asuntoa siistinä. Puolen vuoden jälkeen tuli terveydellisiä ongelmia ja sain sen verran itsestäni irti, että pääsin lääkäriin. Muiden hoitojen lisäksi, lääkäri diagnosoi masennuksen ja otti asiakseen, että sain siihen lääkkeet.
Suhteen päättyminen ei ainakaan minulla ollut syy masennukseen, vaan ainoastaan laukaiseva tekijä, kun ei ollut syytä pitää itsestään huolta, tein vain välttämättömän esittääkseni muille kaiken olevan hyvin.
Kolme vuotta tässä on mennyt ja kunto vaihtelee. Töissä sain käydä 11 kuukautta tuossa välissä ja se oli tehokkainta kuntoutusta. Sittemmin työttömyys on saanut taas lipsumaan toimettomuuteen.
Hyvä, että olet havahtunut tilanteeseesi. Tuskin mitään yhtä ainoaa apukeinoa tuosta nousemiseen löytyy, etkä kerro syötkö itse lääkkeitä, jollet, aloita käymällä lääkärin pakeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laiskuutta. Alat vaan hommiin.. tänään siivoat keittiön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on ollut ongelma siis jos useamman vuoden. En oo surullinen erosta ja oon käynyt ihan säännöllisesti töissä tänä aikana. Toi itsearvostuksen puute on varmaan se avainsana koska mulle on tehty psykologin tutkimukset ja elän vaan toisten ihmisten kautta niin siksi tätä ongelmaa ei parisuhteessa ole koska haluan passata toista ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko kysyä, onko saamattomuus ihan valinta, vai onko sinulla joku diagnoosi?
On traumaperäinen stressihäiriö ja masennus mutta tää alkoi heti sen jälkeen kun mun lapsi muutti omilleen. Sitä ennen kyllä pidin kodin siistinä ja laitoin ruokaa
Hei, jos ei tule isompaa surua niin eiköhän aika paranna. Kysy vaikka seurakunnasta keskusteluapua(ilmaista) ja pura tuntojasi. Kerro surustasi. Uskon että löydät elämäniloa kun alat sopeutua tilanteeseen. Koita lähteä ulos kotoa ja tehdä jotain erilaista. Mene vaikka koiranäyttelyyn!(Helsingissä vkl maailmannäyttely). Itse huomasin että kun teen jotain muuta kuin pyörin omissa nurkissa, saan energiaa. Vähitellen elämänhalu lisääntyy. Tsemppiä!
Mutta joo, oli aika turhaa varmaan täältä kysyä neuvoa. Tuettuun asumiseen en ainakaan mene enää uudestaan, se on enemmän niille jotka ei edes osaa itse hoitaa asioitaan. Minä kyllä osaan ja alkaa vaan ärsyttämään jos mua aletaan siinä ohjaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Tää on ollut ongelma siis jos useamman vuoden. En oo surullinen erosta ja oon käynyt ihan säännöllisesti töissä tänä aikana. Toi itsearvostuksen puute on varmaan se avainsana koska mulle on tehty psykologin tutkimukset ja elän vaan toisten ihmisten kautta niin siksi tätä ongelmaa ei parisuhteessa ole koska haluan passata toista ihmistä.
Sinä.olet itsesi paras apu. Suhteet, terveet sellaiset, eivät ikinä toimi jos jompikumpi elää toisen kautta. Paapominen on ok, minäkin paavin lapsiani ja miesystävääni ja vanhoja vanhempiani. Tykkään paapoa. Mutta sinä itse olet se paras kaverisi. Opettele tekemään itsellesi hyvää ja paapomaan ihan sinua.
Kodistakin voi tehdä kauniin edullisesti kun petaa sängyn ja kerää vaikka niityykukkia pöydälle.
Itselleni on parisuhteet tuoneet aina ongelmia jos asumiskuvio mukana. Joten asun yksin koirani kanssa. Ja tapailen miesystävää aika ajoin. Olen nykyään hyvin onnellinen vaikka joskus eron jälkeen olin täysin lamaantunut.
Juuri annettiin neuvo: puhelin pois kädestä, radiosta musiikkia soimaan ja imuri laulamaan.
Yritä päästä päiväsairaalaan. Siellä saat rytmin kuntoon ja masennukseen hoitoa.
ryyppää vaan kunnolla,ja hakeudu kaltaistesi seuraan..juhlitte yhdessä sitä elämäänne