Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Katso lähetysajat : Masked Singer Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (2241)
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mut toi Tiinan esitys...Ei ole kovin naiselliset askeleet. Naisellisesti pukeutuu ja hyppii haarat levällään kun joku häirikkö joka ois tullut lavalle... Tekeekö hän aina noi?
Niin! Naisten pitää hyppiä jalat yhdessä. On niinku nätimmän näköistä.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mut toi Tiinan esitys...Ei ole kovin naiselliset askeleet. Naisellisesti pukeutuu ja hyppii haarat levällään kun joku häirikkö joka ois tullut lavalle... Tekeekö hän aina noi?
Jalat yhteen sidottuinako sitä pitäisi sitten hyppiä, että arvon rouvalle tai herralle kelpaisi?

Monenko naisen olet nähnyt pomppivan lyhyessä hameessa haarat levälleen? Ei kyse ole etteikö saisi, vaan monikaan ei pidä sitä siveellisenä tai naisellisena pomppimisena.

Aika monen. Tässä tapaukessa hyppijällä oli trikoopöksyt jalassa eli mitään ei voinut näkyä.
Ballerinatkin hyppivät jalat erillään ja heidän hameensa e pitä paljoa.

Ei sillä hameella tässä ole merkitystä kun alla on shortsit tai mitkä lie jumppatrikoot. Näinhän ne muutkin naisartistit "vilauttelee" lavalla mutta ei siellä ole mitään nähtävää. Suurin piirtein mustat pyöräilyhousut tai tosiaan jumppa-asu alla. Hame on vain koriste päällä.
Ei ole siis vanhan ajan meininki että pitkä läninki ja valkoiset pikkarit vilkkuu.
Mitkä ne oli muuten ne Kailassaaren vinkit? Joku hopeahomma? Onko se tullu jossain kakkoseksi? Saara Aaltohan on kaikessa kakkonen että oliko vain hämäystä siihen suuntaan? Siinä etsivä-Poikeluksen junaohjelmassa Sonja jäi Efter Nio -juontajaparinsa Jannen kanssa semifinaaliin.
Puretaanko näitä vinkkejä enää nykyisin auki enää missään? Ohjelmassahan ne ehtii avata vain muutaman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monenko naisen olet nähnyt pomppivan lyhyessä hameessa haarat levälleen? Ei kyse ole etteikö saisi, vaan monikaan ei pidä sitä siveellisenä tai naisellisena pomppimisena.
Aika monen. Tässä tapaukessa hyppijällä oli trikoopöksyt jalassa eli mitään ei voinut näkyä.
Ballerinatkin hyppivät jalat erillään ja heidän hameensa e pitä paljoa.
Aa, hän on ballerina. No nyt aukesi. Juu anteeksi häiriö.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ne oli muuten ne Kailassaaren vinkit? Joku hopeahomma? Onko se tullu jossain kakkoseksi? Saara Aaltohan on kaikessa kakkonen että oliko vain hämäystä siihen suuntaan? Siinä etsivä-Poikeluksen junaohjelmassa Sonja jäi Efter Nio -juontajaparinsa Jannen kanssa semifinaaliin.
Puretaanko näitä vinkkejä enää nykyisin auki enää missään? Ohjelmassahan ne ehtii avata vain muutaman.
Tuli kakkoseksi TTK, kun Benjamin voitti. Kyllä Benjamin sen kertoi.
Mitä tartte jonkun Horton hyppimistä koko ajan kommentoida,bändissä kaikki laulaa nuotin vierestä ja jalosuku Tiina nuotin alta.
Vierailija kirjoitti:
Pierumies on Peppumies.
Ketä on peppumies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pierumies on Peppumies.
Ketä on peppumies?
Eräs kaikkien tuntema Perämies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mut toi Tiinan esitys...Ei ole kovin naiselliset askeleet. Naisellisesti pukeutuu ja hyppii haarat levällään kun joku häirikkö joka ois tullut lavalle... Tekeekö hän aina noi?
Jalat yhteen sidottuinako sitä pitäisi sitten hyppiä, että arvon rouvalle tai herralle kelpaisi?
Monenko naisen olet nähnyt pomppivan lyhyessä hameessa haarat levälleen? Ei kyse ole etteikö saisi, vaan monikaan ei pidä sitä siveellisenä tai naisellisena pomppimisena.
No jo on siveetöntä meininkiä. Nainen hyppii jalat levällään, hui kamalaa, :DDDDDDDDDDDDDD
Hei camoon, nyt eletään vuotta 2025. Annetaan tyttöjen ja naisten hyppiä niin kuin ihminen hyppää. Ei tarvii naisten ja miesten, tyttöjen ja poikien hyppiä erilailla. Ihmiset saa jokainen hyppiä kuten tahtoo, kulli ja pillu ei sitä määrää, miten saa hypellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mut toi Tiinan esitys...Ei ole kovin naiselliset askeleet. Naisellisesti pukeutuu ja hyppii haarat levällään kun joku häirikkö joka ois tullut lavalle... Tekeekö hän aina noi?
Jalat yhteen sidottuinako sitä pitäisi sitten hyppiä, että arvon rouvalle tai herralle kelpaisi?
Monenko naisen olet nähnyt pomppivan lyhyessä hameessa haarat levälleen? Ei kyse ole etteikö saisi, vaan monikaan ei pidä sitä siveellisenä tai naisellisena pomppimisena.
Naisellisuus hiiteen jos se estää naista elämästä niin kuin haluaa. Sitä paitsi on paljon turvallisempaa hypellä jalat harallaan. Jalat yhdessä hyppiminen on hyvin vaarallista, koska tasapaino ei silloin välttämättä ole koivin hyvä.
Ja naisten ei tarvii olla yhtään sen siveellisempiä, kuin miestenkään ja jos mies saa hypellä haarat levällään, niin kyllä silloin saa nainenkin.
Pois tuollaiset vanhanajan hapatukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monenko naisen olet nähnyt pomppivan lyhyessä hameessa haarat levälleen? Ei kyse ole etteikö saisi, vaan monikaan ei pidä sitä siveellisenä tai naisellisena pomppimisena.
Aika monen. Tässä tapaukessa hyppijällä oli trikoopöksyt jalassa eli mitään ei voinut näkyä.
Ballerinatkin hyppivät jalat erillään ja heidän hameensa e pitä paljoa.
Jäätanssista puhumattakaan. Jos joku on noin ahdasmielinen, että naisen pitää sipsuttaa jalat tiukasti kiinni toisissaan niin menköön metsään. Tanssissa loikitaan jalat levällään.
TTK:ssakin naiset on nostoissa monesti jalat ihan levällään ja näkyy mitä näkyy, mutta vaatetta se vaan on.
Baletissa miesten vehkeet pullottaa oikein näkyvästi. Jos ei kärsi katsoa niin pitää sitten laittaa silmät kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi mut toi Tiinan esitys...Ei ole kovin naiselliset askeleet. Naisellisesti pukeutuu ja hyppii haarat levällään kun joku häirikkö joka ois tullut lavalle... Tekeekö hän aina noi?
Jalat yhteen sidottuinako sitä pitäisi sitten hyppiä, että arvon rouvalle tai herralle kelpaisi?
Monenko naisen olet nähnyt pomppivan lyhyessä hameessa haarat levälleen? Ei kyse ole etteikö saisi, vaan monikaan ei pidä sitä siveellisenä tai naisellisena pomppimisena.
Naisellisuus hiiteen jos se estää naista elämästä niin kuin haluaa. Sitä paitsi on paljon turvallisempaa hypellä jalat harallaan. Jalat yhdessä hyppiminen on hyvin vaarallista, koska tasapaino ei silloin välttämättä ole koivin hyvä.
<
ja eiks tää Tiina ollut vasta pyörätuolissakin jalkaongelmien takia? On voinut jäädä jotain vaivaa siitä, hienoa että voi selvästi aika hyvin nyt ja liikkumisen iloa on!
En sanonut ettei saisi hyppiä miesmäisesti. Totesin oman mielipiteeni asiaan.