Masked Singer Suomi 2025
Tutut etsiväneropatit Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin ovat vuoden vanhempia, viisaampia ja etenkin valmiimpia hyppäämään arvausten valtamereen yhdessä vierailevien etsivävahvistusten kanssa. Koko perheen suosikkiohjelma palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 6.9. klo 19.30.
Vierailevina etsivinä nähdään aiempina kausina hahmopukujen alta paljastuneet Mikko Silvennoinen, Viki ja Köpi, Niko Saarinen, Gogi Mavromichalis, Lenni-Kalle Taipale, Veronica Verho, Atte Kilpinen, Nelli Matula, Paula Noronen, Juuso Karikuusi, Kiti Kokkonen ja Sami Hedberg. Vierailevan etsivän pesti ei ole helppo, sillä he lähtevät arvailuun joka viikko puhtaalta pöydältä, vailla tietoa aiempien viikkojen tapahtumista. Joskus se toki tuntuu olevan hahmojen tunnistamisessa jopa etu, että taakkana ei ole vanhojen vihjeiden painolastia.
Etsivät saavat uudella kaudella myös ennennäkemätöntä valtaa, sillä heidän pöydälleen on tuotu Poista maski -nappi, jota he saavat painaa kerran kauden aikana, mikäli ovat yhteistuumin aivan varmoja siitä, kuka maskina takana on. Mikäli he arvaavat oikein, joutuu kyseinen hahmo poistamaan maskinsa välittömästi. Jos arvaus puolestaan on väärin, pääsee hahmo suoraa jatkoon kulkematta äänestyksen kautta.
Pelastakaa Lasten Joulu -jakso tuo kolme jouluista hahmoa lavalle.
Tutustu tulevan kauden uusiin hahmoihin yksi heistä on aiemmin mukana ollut henkilö!
https://www.mtvpressi.fi/tiedoti/71284758
Mielenkiintoisia hahmoja näyttää olevan mukana!
Katso lähetysajat : Masked Singer Suomi - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (2241)
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen jos joku ei tiedä Eero Ritalaa. Mulle hän tuli tunnetuksi Uutishuoneesta. Hyvä tv sarja. On myös saanut jussin kulmanpojista.
Onnela ja Ex-onnelliset ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Pierumies on Antti Luusuaniemi.
Joo joo. :D
Samassa tuotannossa pysytään, mutta kyllä se Sebu on.
Vierailija kirjoitti:
Ei oo Oskari Joutsen pierumies.
Onhan. Toki ei tässä ohjelmassa.
Tuo hämähäkki on väkivaltarikollinen Martina.
Vierailija kirjoitti:
Miten arvaillaan tyyppejä joiden pituus ei natsaa lainkaan. Ile on 184cm plus kengänkorot. Katsokaa hartialinjaa ja verratkaa.
Sebastian 184
Vierailija kirjoitti:
Ei oo Oskari Joutsen pierumies.
No ei ole ei tosiaan, tässä on vain julkkiksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen jos joku ei tiedä Eero Ritalaa. Mulle hän tuli tunnetuksi Uutishuoneesta. Hyvä tv sarja. On myös saanut jussin kulmanpojista.
Onnela ja Ex-onnelliset ainakin.
Oisko putouksesta ponnahtanut monien tietoisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Hämähäkki on Katri-Helena
Just meinasin tulla kirjoittamaan saman
Joku joka on juontanut Huvilaa ja huussia. Anni Ihamäki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo Oskari Joutsen pierumies.
No ei ole ei tosiaan, tässä on vain julkkiksia.
No sitä on arvailtu.
Vierailija kirjoitti:
Joku joka on juontanut Huvilaa ja huussia. Anni Ihamäki?
Kyllä
Siis hämähäkki, Anni Ihamäki tai Vappu Pimiä.
Pierumies on Kari "Hissu" Hietalahti 😀
Tea Hiiloste todellakin on opiskellut kemiaa...🤔
Merenneito selvästi Armi Toivanen matalahkoine naisäänineen.
Saara Aalto on tuo Merihevonen.
Ei oo Oskari Joutsen pierumies.