Kallahdessa hukkunut nuori oli SM-painija
LAUANTAINA 2. elokuuta Helsingin Kallahden rannalla hukkunut noin 15-vuotias poika oli SM-painija.
Nuori on edustanut urallaan Helsingin Paini-Miehiä. Seura tiedotti painijan hukkumisesta Facebook-sivuillaan, mutta poisti julkaisun myöhemmin. IS tavoitti sunnuntaiaamuna seuran edustajan, joka kiisti painijan hukkumisen liittyvän Kallahden tapaukseen.
IS on kuitenkin useista lähteistä pystynyt vahvistamaan, että SM-painija hukkui Helsingin Kallahden uimarannalla. Asian vahvistaa myös Freestyle Wrestling Legacyn puheenjohtaja Mohamed Mohamud.
Hukkunut SM-painija oli siirtynyt hiljattain perustettuun Freestyle Wrestling Legacyyn.
Hän oli painijana ja nuorena poikana tosi rehti ja nöyrä. Hän teki tosi kovasti töitä painin eteen ja oli esimerkillinen muille painijoille, Mohamud kuvailee.
Hän yleensä veti alkulämmöt, ja muut pojat seurasivat perässä. Kyllä tämä tulee tuntumaan painitreeneissä tästä lähtien.
Painija oli lahjakas ja voitti urallaan nuorten SM-mitaleja.
POLIISI on tiedottanut, että lauantaina Vuosaaren Kallahden rannalla hukkui noin 15-vuotias poika. Onnettomuus tapahtui noin kello 16.30 aikaan. Nuorta yritettiin elvyttää rannalla tuloksetta.
Helsingin poliisi tutkii tapausta kuolemansyyn selvityksenä. Asiassa ei epäillä rikosta.
Poliisi kertoi lauantaina, että toisin kuin julkisuudessa on esitetty, Kallahdessa hukkunut nuori ei liikkunut pyörätuolilla. IS
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Mikä sekin juttu oli, että hukkuva poika huusi isäänsä, mutta isä ei uskaltanut mennä veteen?
Mutta sitten jossain kohtaa mainittiin, että omaisille on ilmoitettu - eli oliko perhe mukana vai ei?
Oksanan päästä keksimiä tarinoita.
Ilmeisesti vanhemmat ei edes olleet rannalla koska poliisi oli ilmoittanut heille.
Nyt kyllä on tyyppiesimerkki siitä miten kaikki meni tiedotuksessa päin v ittua ja miten media unohti lähdekritiikin. Some hoiti lopun.

Älä itse sekoile, isi meni veteen huutamaan, että apua on soitettu. Totta kai omaisille ilmoitetaan elvytysyrityksen jälkeen kuinka kävi.
Miksi poliisi sekoili tiedottamisessa? Ei tiennyt mikä homma ja välillä kiisti ja myönsi asioita? Kai niillä oli hyvin äkki tiedossa kuka siellä hukkui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi olleen hyväkuntoinen kaveri, mutta ehkä uimataito ei sitten ollutkaan niin hyvä, sai krampin tms.
Hyvä kunto ei auta, jos ei ole koskaan oppinut uimaan.
Mitä opettelua siihen vaaditaan? Kättä ja jalkaa vain toisensa eteen. Eläimetkin osaa luonnostaan uida, mutta ei mikään ihme, jos persuille yksinkertaisimmatkin asiat tuottavat vaikeuksia.
Ei taida persut olla niitä, joille uiminen eniten tuottaa vaikeuksia. Ainakin tämän kesän tilastoja katsellessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sekin juttu oli, että hukkuva poika huusi isäänsä, mutta isä ei uskaltanut mennä veteen?
Mutta sitten jossain kohtaa mainittiin, että omaisille on ilmoitettu - eli oliko perhe mukana vai ei?
Oksanan päästä keksimiä tarinoita.
Ilmeisesti vanhemmat ei edes olleet rannalla koska poliisi oli ilmoittanut heille.
Nyt kyllä on tyyppiesimerkki siitä miten kaikki meni tiedotuksessa päin v ittua ja miten media unohti lähdekritiikin. Some hoiti lopun.
Ilmeisesti? Taidat olla Oksana itse. Isää poika ehti huutaa.
Siinä yhdessä uutiskuvassa näkyi jopa se sähköinen pyörätuoli ja poliisit seisoivat siinä lähettyvillä. Aikamoista.

Ja mistä sinä sen tiedät? Isän huutamisesta ei ole muun kuin Oxanan sana.
Vierailija kirjoitti:
Julkinen nöyryytys. Rikos. Velkoja tms. Kerhojen välistä hassuttelua.
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän tapauksen uutisointi on kyllä ollut aivan hanurista, ensin puhuttiin pyörätuolipotilaasta ja nyt onkin SM-tason painija.
Oli joku paraurheilija huhujen mukaan.
Ihan terve ihminen aamulla seuran julkaisemassa kuvassa.
Näkyyks se naamasta?
Ei! Sekopääpersut kuuluu lukkojen taakse, eikä niille tarjota mitään uutta öyhötysmateriaalia.
Tämä nuori ei ollut liikuntavammainen paraurheilija. Ja persuista jankutus nyt ei kuulu tähän, sulla se vika on päässä, tällä urheilijalla ei ollut mitään. Haistapaska.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapaus on muutenkin hyvin omituinen. Ei epäillä rikosta, vaikka liikuntakyvytön alaikäinen on jätetty veteen oman onnensa nojaan. Ei ihan mene omaan oikeustajuun.
Tyhmä. Liikuntakyvytön painija???
Jos oli paraurheilija niin voi olla cp-vamma tai muu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi olleen hyväkuntoinen kaveri, mutta ehkä uimataito ei sitten ollutkaan niin hyvä, sai krampin tms.
Hyvä kunto ei auta, jos ei ole koskaan oppinut uimaan.
Mitä opettelua siihen vaaditaan? Kättä ja jalkaa vain toisensa eteen. Eläimetkin osaa luonnostaan uida, mutta ei mikään ihme, jos persuille yksinkertaisimmatkin asiat tuottavat vaikeuksia.
Ei taida persut olla niitä, joille uiminen eniten tuottaa vaikeuksia. Ainakin tämän kesän tilastoja katsellessa.
Tilastot ulottuvat ainoastaan huhtikuulle. Kesän tilastoja ei ole vielä edes julkaistu vietävän tonttu.
Tuolla on kyllä matalaa kuvissa näkyy kiviä siinä. Mutta ei vedessä voi tietysti ihminen miten tahansa hyppiä. Uutelan päässä on myös vastaava ranta kaukana. Riippuu onko laskuvesi vai nousuvesi. Näkyy rannoilla noin 1-2 metriä voi vesi laskea . Syksyllä sitten enemmän. Mutta toki muumaalaiset meret tuntee. Onhan Virossakin meri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän tapauksen uutisointi on kyllä ollut aivan hanurista, ensin puhuttiin pyörätuolipotilaasta ja nyt onkin SM-tason painija.
Oli joku paraurheilija huhujen mukaan.
Ihan terve ihminen aamulla seuran julkaisemassa kuvassa.
Mitä nää tapaukset on???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä sekin juttu oli, että hukkuva poika huusi isäänsä, mutta isä ei uskaltanut mennä veteen?
Mutta sitten jossain kohtaa mainittiin, että omaisille on ilmoitettu - eli oliko perhe mukana vai ei?
Oksanan päästä keksimiä tarinoita.
Ilmeisesti vanhemmat ei edes olleet rannalla koska poliisi oli ilmoittanut heille.
Nyt kyllä on tyyppiesimerkki siitä miten kaikki meni tiedotuksessa päin v ittua ja miten media unohti lähdekritiikin. Some hoiti lopun.
Ilmeisesti? Taidat olla Oksana itse. Isää poika ehti huutaa.
Ja mistä sinä sen tiedät? Isän huutamisesta ei ole muun kuin Oxanan sana.
Ehkä tuon Oksanan lausunnon voi sivuuttaa kokonaan, siinä ei tainnut mennä oikein kuin hukkuneen sukupuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapaus on muutenkin hyvin omituinen. Ei epäillä rikosta, vaikka liikuntakyvytön alaikäinen on jätetty veteen oman onnensa nojaan. Ei ihan mene omaan oikeustajuun.
Tyhmä. Liikuntakyvytön painija???
Jos oli paraurheilija niin voi olla cp-vamma tai muu.
Lopeta jo jauhaminen. Kyllä se olisi sanottu jos kyseessä olisi paraurheilija. PYÖRÄTUOLI EI LIITY TAPAUKSEEN. PISTE.
Vierailija kirjoitti:
Tapaus on muutenkin hyvin omituinen. Ei epäillä rikosta, vaikka liikuntakyvytön alaikäinen on jätetty veteen oman onnensa nojaan. Ei ihan mene omaan oikeustajuun.
Lopeta jo. Ei ollut mikään liikuntavammainen. Ei ollut mitään pyörätuolia. Oli vain saamarin tyhmiä juttuja johtuen median väärästä infosta.
Vierailija kirjoitti:
Siinä yhdessä uutiskuvassa näkyi jopa se sähköinen pyörätuoli ja poliisit seisoivat siinä lähettyvillä. Aikamoista.
Poliisi ei saanut sanottua ettei hukkuneella ollut pyörätuolia eikä ollut vammainen. Outoa toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla on kyllä matalaa kuvissa näkyy kiviä siinä. Mutta ei vedessä voi tietysti ihminen miten tahansa hyppiä. Uutelan päässä on myös vastaava ranta kaukana. Riippuu onko laskuvesi vai nousuvesi. Näkyy rannoilla noin 1-2 metriä voi vesi laskea . Syksyllä sitten enemmän. Mutta toki muumaalaiset meret tuntee. Onhan Virossakin meri.
Ei se nyt kovin matala ranta ole, jos jo 10m kohdalla on vesi hartioihin asti.
Toinen puoli on taas niin matala, että melkein Tallinnaan asti pääsee kävelemään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisi olleen hyväkuntoinen kaveri, mutta ehkä uimataito ei sitten ollutkaan niin hyvä, sai krampin tms.
Hyvä kunto ei auta, jos ei ole koskaan oppinut uimaan.
Mitä opettelua siihen vaaditaan? Kättä ja jalkaa vain toisensa eteen. Eläimetkin osaa luonnostaan uida, mutta ei mikään ihme, jos persuille yksinkertaisimmatkin asiat tuottavat vaikeuksia.
Ei taida persut olla niitä, joille uiminen eniten tuottaa vaikeuksia. Ainakin tämän kesän tilastoja katsellessa.
Tilastot ulottuvat ainoastaan huhtikuulle. Kesän tilastoja ei ole vielä edes julkaistu vietävän tonttu.
No, toivottavasti saat sitten myöhemmin sen hartaasti odottamasti tilaston, että tämän kesän hukkuneista valtaosa oli persuja ja että kantasuomalaiset ovat kaikista kehnoimpia uimareita. Ehkä vain uutisointi on ollut harhaanjohtavaa, toivossahan on aina hyvä elää.