Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vanhoista äideistä. Tällä palstalla näkökulma on aika vääristynyt.

02.04.2007 |


Täällä usein ihmetelläänn vanhoja äitejä, valtaosa kävijöistä on tehnyt lapset selvästi keskimääräistä suomalaista nuorempina ja täällä syntyy helposti käsitys, että neljän kympin tienoilla tai jopa yli 30-vuotiaana äidiksi tuleva olisi joku poikkeus. Oma todellisuuteni taas kertoo jotain ihan muuta ja tilastotkin tukevat ennemmin sitä todellisuutta.



Suomalainen ensisynnyttäjä todellakin on keskimäärin 28-vuotias, joten erittäin iso osa äideistä on esikoisensa synnyttäessään jo yli 30-vuotias, puhumattakaan sitten kuopuksen syntymisestä. Ja se näkyy. Meillä on 12-vuotias, jonka luokkakavereiden vanhempien keski-ikä on hyvinkin lähellä 50 vuotta, alle 40-vuotiaita vanhempia taitaa olla yhteensä 5 (minut mukaanluettuna) noin 40:stä tietämästäni. 3,5-vuotiaani harrastuksessa tapaamistani leikki-ikäisten vanhemmista olen myös kolmikymppisenä enemmän sieltä juniorikaartista, vanhempien keski-ikä on hyvinkin lähempänä neljää kuin kolmeakymmentä.



Todellisuus ei siis todellakaan vastaa sitä monien täällä maalailemaa kuvaa, että nelikymppisenä lapsia saavat ovat leikki-ikävaiheessa samaan aikaan, kun _kaikki_ muut jo tulevat isovanhemmiksi. Toki tämä varmasti osittain on elämänpiirikohtaista. Joissain suvuissa sukupolvierot ovat perinteisesti lyhyet, joissain pitkät. Ihmiset ystävät ja kaverit usein tulevat samanlaisista ympyröistä, moni hankkii kaverinsa kouluaikoina ja esimerkiksi pitkään kouluja käyyneet usein tekevät lapsensa myöhemmin kuin aikaisin työelämään käsiksi päässeet. Asuinaluekin tietysti vaikuttaa. Nuorina lapset tehneet asuvat usein ainakin lasten ollessa pieniä toisenlaisilla alueilla kuin ne, jotka ovat ensin ehkä kouluttautuneet pitkään, sitten olleet töissä ja vasta sitten hankkineet lapsia. Mutta silti tämän palstan keskimääräiset äidiksituloiät ovat todella kaukana reaalimaailman vastaavista.

Kommentit (27)

Vierailija
21/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

minkä mukaan lapsen hankkiminen olisi jotenkin mahdotonta ennen kolmekymppiä. Että kun yhteiskuntaa vaatii sitä ja tätä. Mikähän siinä on niin mahdotonta jos ei ole terveyden kanssa pulmia ja isäehdokas ja haluja löytyy?

Vierailija
22/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

-23

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä (kuten muuallakin Suomessa) suorastaan suitsutetaan vanhempia äitejä ja me nuoret olemme milloin lapsia itsekin, milloin sossupummeja.

Vierailija
24/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset


Olen myös ymmärtänyt, että tästä syystä en voi olla akateeminen, enkä muutenkaan elämässä hyvin pärjäävä. Tietenkään en ole voinut matkustella, enkä pitää hauskaakaan.



Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta minkä ikäisenä ihmiset lapsensa tekevät. Mitä se minulle kuuluu? Miten se edes voisi minun elämääni vaikuttaa, miten muut ihmiset elämänsä päättävät elää. Silmiin pistää täällä se korskeus, jolla omista vainnoista puhutaan ja se voima, jolla toisten tapa lytätään. En usko, että tällainen käytös johtuu itsevarmuudesta, vaan nimenomaan sen puutteesta.



T: 27-vuotta ja rapiat, toinen tulossa, akateeminen, omassa omakotitalossa Helsingissä asuva, matkustellut ja hauskaa pitänyt, joka aikoo näin tehdä jatkossakin.

Vierailija
25/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi niputetaan opiskelu, työnteko, omillaan pärjääminen, lasten saanti ja MATKUSTELU? Mikä ei kuulu joukkoon?



16

Vierailija
26/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mukaan otetaan usein myös biletys. Että pitää olla juossut baareissa jne ennen kuin voi olla vastuullinen vanhempi. Eka lapsi lähenee 10 vuoden ikää, itse olen kohta 30-vuotias. Ei ole baarit kutsuneet minua koskaan, enkä ymmärrä, miksi joidenkin mielestä se on kuitenkin pakollinen vaihe ennen perheen hankkimista.



Akateemiset pitkätkään opinnot eivät takaa hyvää toimeentuloa tai vakinaista postia. Esim. amiksesta valmistunut lvi-alan immeinen voi tienata kolmosella alkavaa kk-palkkaa ja opinnot tehty loppuun alta 20-vuotiaana.



Olisi aika hyväksyä, että on monia erilaisia vaihtoehtoja elää tätä elämää. Kaikkia eivät kiinnosta samat asiat. Ei ole oikeita tai vääriä tapoja, on vain se itselleen sopivin tapa. Se, että naapuri tai kummin kaiman serkku tekee asiat toisessa järjestyksessä, ei tee hänestä epäonnistunutta ihmistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/27 |
02.04.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Olisi aika hyväksyä, että on monia erilaisia vaihtoehtoja elää tätä elämää. Kaikkia eivät kiinnosta samat asiat. Ei ole oikeita tai vääriä tapoja, on vain se itselleen sopivin tapa. Se, että naapuri tai kummin kaiman serkku tekee asiat toisessa järjestyksessä, ei tee hänestä epäonnistunutta ihmistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi kahdeksan