Oletteko tyytyväisiä aikuisten lastenne opintoihin?

Mitäs se minulle kuuluu, mitä lapsi haluaa opiskella? Asiasta voidaan keskustella ja yhdessä pohtia eri tulokulmia, mutta lapsi tekee elämässä omat valintansa, joihin hänen pitää olla tyytyväinen. Mitä väliä sillä vanhemman tyytyväisyydellä on?

Vanhempaan olen. Meni eliittilukioon ja nyt on kaksi yliopistotutkintoa ja hyvä työpaikka. Nuorempi meni huonompaan lukioon ja sen jälkeen AMK.

Eipä lapsen opinnot minulle kuulu. Olen itse innokas opiskelija ja muutaman yliopistotutkinnon suorittanut, mutta mulle on ihan ok, jos mun lapsi menee vaikka ammattikouluun. Kunhan se on itse innoissaan valitsemastaan alasta.

Olen. Molemmat kirjoittivat Ressun lukiosta ja molemmat pääsi heti kirjoitusten jälkeen Helsingin Yliopistoon.

Ahkeria ja fiksuja.

Mitä sillä opiskelulla on merkitystä. Nykyään on joka paikka täynnä kovasti opiskellutta roskaa joka ei tee työtä. Samaan aikaan amiksetkin ovat töissä ja se 20€ tuntipalkka on tullut helposti.

Olen tyytyväinen siihen, että lapsi pääsi opiskelemaan alaa, jota haluaa opiskella ja tykkääkin opinnoistaan. Se on tärkeintä.

Mä en oikein tiedä, voiko pelkistä opinnoista olla vielä ylpeä. Moni korkeakoulutettukin on työtön tai niin ahdistunut, että ei kykene työelämään. 

Olen ylpeä, että lapsillani on työpaikat, elättävät itse itsensä ja vaikuttavat elävän mielekästä elämää. 

Hyvin meni, menivät aliopistoon ja lukevat ahkerasti tiilenpäitä siellä!

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikein tiedä, voiko pelkistä opinnoista olla vielä ylpeä. Moni korkeakoulutettukin on työtön tai niin ahdistunut, että ei kykene työelämään. 

Olen ylpeä, että lapsillani on työpaikat, elättävät itse itsensä ja vaikuttavat elävän mielekästä elämää. 

Töitä tulee ja menee mutta maisteri on aina maisteri. Mikä on muuten oma koulutustaustasi? Moni amis/amk näkee koulutuksen vain polkuna töihin eikä arvosta yliopiston tuomaa sivistystä.

Hullu. On heidän asiansa olla tyytyväisiä tai tyytymättömiä.

Olen tyytyväinen. Kaikki ylioppilaita, kahdella yksi akateeminen loppututkinto ja kolmannella peräti kaksi. Luulin ensin että yhden valitsemalla alalla ei olisi töitä, mutta kaikki ovat ongelmitta päässeet kiinni työelämään, yksi ulkomailla ja kaksi koto-Suomessa.

Rehellisesti sanottuna ajattelen, että tyttäreni kohdalla menee lahjakkuus hukkaan. Keskiarvo 9,4 ja haki ammattikouluun.

Olin ilahtunutja tyytyväinen siihen, että molemmat ovat löytäneet oman alansa ja paikkansa. Mutta raskasta se on silti kun toinen ei ole hyvästä koulutksesta huolimatta saanut viimeaikoina töitä vaan elää työttömänä yksin. Vastaavsti  toinen elää hektistä ja aktiivista lapsiperhe-elämää 

Työssä käyvä löysi paikkansa ensin ammattikoulusta sen jälkeen teknillisestä korkeakoulusta (nyk Aalto) mutta opinnot jääneet kesken, ainakin toistaiseksi, kun työelämä tempaisi mukaansa; pääsi "liian hyvi" rahan makuun.   

Työtön on koulutukseltaan otm ja kauppatiteiden yo.  

Vierailija kirjoitti:

Mitä sillä opiskelulla on merkitystä. Nykyään on joka paikka täynnä kovasti opiskellutta roskaa joka ei tee työtä. Samaan aikaan amiksetkin ovat töissä ja se 20€ tuntipalkka on tullut helposti.

Mä nipotin vanhimmalle pojalle kun suoritti kaksoistutkinnon ja jumiutui sitten työelämään eikä jatkanut korkeakouluopintoihin. Enää en viitsi nipottaa, pojalla jo 23-vuotiaana hurjasti paremmat vuositienestit kuin äidillään tulee ikinä olemaan ja minunkin palkkani on lähes 60000 euroa vuodessa eli keskitasoa. Poika on siis käytännössä amis mutta työskentelee robotiikan ja automatiikan parissa, kyllä kait hän sen jo koulussa ymmärsi että se on tulevaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Eipä lapsen opinnot minulle kuulu. Olen itse innokas opiskelija ja muutaman yliopistotutkinnon suorittanut, mutta mulle on ihan ok, jos mun lapsi menee vaikka ammattikouluun. Kunhan se on itse innoissaan valitsemastaan alasta.

Tämä!

Itselläni myös kaksi maistetintutkintoa ja arvostan koulutusta ja itsensä kehittämistä, mutta lapseni päättävät itse, mitä haluavat opiskella, siihen en sekaannu.

Pääasia, että nauttivat alastaan ja ovat onnellisia. Sitä olen korostanut, miten sen oman alan pitää olla mieluisa. On paljon mukavampi herätä aamuisin ja lähteä positiivisin mielin töihin, vaikka palkka olisi pienempikin kuin se, että joka aamu ketuttaa se oma ala ja työpaikka, siihen ketutukseen ei pidemmän päälle auta edes korkea palkka. 

Jotain ovat kuunnelleet  kumpikin valitsi itseään kiinnostavan alan, toinen on valmistuvassa maisteriksi, toinen jatkaa syksyllä maisterivaiheeseen. Ovat tehneet opiskelun ohessa oman alansa töitä ja kumpikin viihtyy sekä opinnoissa että alalla. Se on kuitenkin tärkeää, kun työuraa tehdään kymmeniä vuosia.

Kylläpä olette pinnallisia. Itse olen yhtä ylpeä autistisesta nuoresta, jolla ei mitään koulutusta kuin toisesta, joka valmistui kandiksi ja jatkaa maisteriopintoja nyt syksyllä. Ovat yhtä ihania, yhtä rakkaita ja itseasiassa autisti on vähintään yhtä lahjakas kuin sisaruksensa. 

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä olette pinnallisia. Itse olen yhtä ylpeä autistisesta nuoresta, jolla ei mitään koulutusta kuin toisesta, joka valmistui kandiksi ja jatkaa maisteriopintoja nyt syksyllä. Ovat yhtä ihania, yhtä rakkaita ja itseasiassa autisti on vähintään yhtä lahjakas kuin sisaruksensa. 

Tässä taidettiinkin puhua lapsista, jotka kykenevät opiskelemaan, eivätkä lapsista, jotka vammansa takia eivät kykene. Eikä se tarkoita, etteikö voisi olla ylpeä lapsesta, jolla on vamma.

Kyllä olen tyytyväinen! Kummallekaan lapselleni ei ollut alussa selvää, mitä halusivat, mutta nyt ovat molemmat löytäneet oman alansa, joskin siihen meni 5 - 8 vuotta, osaksi työssä käyden. Millään tuilla eivät ikinä eläneet, mitään opintovelkoja ei ole. Kaikki hyvin. 

Saksansuomalainen