Tunnetteko tai tiedättekö ketään mallia?
Siinäpä se kysymys otsikossa tulikin. En itse tunne ainuttakaan, mutta kiinnostaisi tietää, millaisia mallit on ihmisinä.
Kommentit (9)
Tunnen yhden, ihan mukava eikä mitenkään ylimielinen. Tosin tekee vain sivutoimisesti niitä mallin töitä.
Tunnen. Yleensä ihan tavallisia ihmisiä, joille mallintyö on sivutyö. Huippumallit ovat asia erikseen.
Ei nyt ehkä varsinainen malli mutta joskus itseään ammattikuvaajalla kuvauttanut omasta halustaan ja kuvat kieltämättä ihan onnistuneita. Ehkä hivenen narsistinen ja hyvin perso kaikenlaisille kehuille joita myös aktiivisesti metsästää.
Tunnen erään entisen mallin , jonka elämä on valitettavasti pyörinyt ulkonäön ympärillä, vailla on päätyönään ollut muulla alalla. Hivenen ylimielinen ollut aina, mutta ei ehkä johdu malleudesta.
Nyt hän turvautuu kaikenlaiseen vippaskonstiin, kun ikää tulee. Harmi. Olisi kaunis luonnollisena nimenomaan.
Asuu jenkheissä, ja muzta mees puolisonaan, lapsia myös, sosiaalinen ja ihan kiva. Erään meikkisarjan mainoksessa oli aikoinaan.
Tunsin nuorempana pari. Tavallisia, jokapäiväisiä ihmisiä, joilla nyt sattui olemaan mallin ominaisuuksia. Tuolla ulkona voi jonkun kävelytyylistä epäillä tekevän mallin keikkoja.
Yhden naisen. Ei mikään kovin viehättävä, mutta pitää itseään maailman kauneimpana eikä tajua, että monenlaisia ihmisiä tarvitaan malleiksi.
Tunnen yhden joka on varsinaiselta ammatiltaan luokanopettaja. Mies. Hän vähensi mallintöitä koska oppilaat nauroivat hänelle.
Toinen tuttu mies on malliagentuurin listoilla ja esiintyy useissa tv-mainoksissa.
Lisäksi tiedän nuoren kauniin naisen jonka kuvia on mm. Vimmacompanyn sivuilla mutta joka paiskii töitä myös K-Marketin kassalla.