Koko heinäkuu pilalla
Koko heinäkuu pilalla näiden helteiden tähden. Mitään en ole jaksanut tehdä, puutarha villiintynyt, kasvit nuutuneet , koti ja mökki siivoamatta. Itse olen kuin horjuva humalasalko, väsyttää, ahdistaa, en jaksa meikata enkä välittää kauheasti pukeutumisestani. En jaksa laittaa ruokaa, onneksi asun yksin. Suututtaa, kun joka paikka mainostaa tuoreita vihanneksia, joista normaalina kesäpäivänä saisi kokattua vaikka mitä, tunnen loputonta syyllisyyttä nähdessäni kauppojen ja torien vihannestiskit. En halua niistä mitään, nahistuvat kaappiin kuitenkin. Apua! En jaksa tätä kuumuutta enää päivääkään.
Kommentit (45)
Ihan sama fiilis. Haluaisin edes yhden lomaviikon LEVÄTÄ.
Nyt on vaan selviytymistaistelua. Raahautumista. Hikeä ja hiekkaa kaikkialla.
Joo nautitaan 24/7 nuutuneesta , nihkeästä olosta ja vetämättömyydestä. On tää niin ihanaa.
Tissit liimautuu toppiin kiinni. Reidet aivan märkinä kuumuudesta.
Aivan samaa mieltä, onneksi en oo lomalla, saa töissä olla viileessä, muuten lähtis järki
En jaksa yhtään hellevalittajia, en yhtään. Suomessa on suurin osa vuodesta kylmää ja pimeätä.
Työpaikallakin vaihdan välittömästi paikkaa, kun se itku ja valitus alkaa
Maatkaa rannalla, hankkikaa viilentimiä. Suomessa ei tiedetä tappohelteistä mitään. Kesäsää.
Mahtavaa! avoautokelejä vaikka kuinka.
Luojan kiitos, että olin tänäkin vuonna viisas ja otin lomani elokuulle. Heinäkuu on taaperrettu viileässä toimistossa ja lähes yksin. Pari muuta piipahtaneet silloin tällöin.
Palkkasin mun teinisisaret siivoamaan mun kämpän ja tekemään ruokaa näin kesällä. Ei tarvi tehdä mitään, kun lekotella viikonloput. Nyt aivan sippi näistä kahdesta huilipäivästä, enkä kummosia ole tehnyt. Lämpö rankaisee.
M28
Ihanaa ja seuraavaksi pilataan toivottavasti elokuu. Lämpö jatkukoon.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa yhtään hellevalittajia, en yhtään. Suomessa on suurin osa vuodesta kylmää ja pimeätä.
Työpaikallakin vaihdan välittömästi paikkaa, kun se itku ja valitus alkaa
Maatkaa rannalla, hankkikaa viilentimiä. Suomessa ei tiedetä tappohelteistä mitään. Kesäsää.
Suomessa kuuluukin olla kylmää ja pimeetä. Se on maantieteellinen fakta. Jotka eivät tätä ymmärrä, niin ovat todella outoja ehkä tyhmiäkin valittajia.
Hankkikaa se ilmalämpöpumppu.
Jättäkää lottokupongit, tupakat, oluet, viinat ja rakennekynnet ostamatta ja laittakaa rahat ilmalämpöpumppuun.

Kesä on aina ollut Suomessa se ajankohta jota on odotettu eniten. Keskikesän juhannusjuhlat ja muut. Kaikki elokuvatkin Suomessa on kuvattu kesämaisemissa.
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa se ilmalämpöpumppu.
Jättäkää lottokupongit, tupakat, oluet, viinat ja rakennekynnet ostamatta ja laittakaa rahat ilmalämpöpumppuun.
Ei niitä voi vuokra-asuntoon eikä usein omistuskerrostalo-osakkeeseenkaan asennuttaa.
Ilmastonmuutoksen vuoksi näitä helteitä ja rajuja ulkoilmoja tulee entistä enemmän. Kannattaisi tunnustaa tosiasiat ja keskittyä olennaiseen eli ilmalämpöpumpun hankintaa.
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa se ilmalämpöpumppu.
Jättäkää lottokupongit, tupakat, oluet, viinat ja rakennekynnet ostamatta ja laittakaa rahat ilmalämpöpumppuun.
Ei sitä niin vaan osteta kun ei ole oma asunto.
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen vuoksi näitä helteitä ja rajuja ulkoilmoja tulee entistä enemmän. Kannattaisi tunnustaa tosiasiat ja keskittyä olennaiseen eli ilmalämpöpumpun hankintaa.
Ja kannattaisi äänestää jotain muutta kuin persuja jotka ei vieläkään usko ilmastonmuutokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa yhtään hellevalittajia, en yhtään. Suomessa on suurin osa vuodesta kylmää ja pimeätä.
Työpaikallakin vaihdan välittömästi paikkaa, kun se itku ja valitus alkaa
Maatkaa rannalla, hankkikaa viilentimiä. Suomessa ei tiedetä tappohelteistä mitään. Kesäsää.
Suomessa kuuluukin olla kylmää ja pimeetä. Se on maantieteellinen fakta. Jotka eivät tätä ymmärrä, niin ovat todella outoja ehkä tyhmiäkin valittajia.
Jos et tiennyt niin Suomessa on neljä vuodenaikaa, joista ainoastaan yhden kuuluu olla kylmää ja pimeää.
Vierailija kirjoitti:
Niin ihanaa. Uintia, grillausta, aikaisen aamun masstopyöräilyjä, lukemista. Nautin täysillä.
En tajua näitä joilla ei tule pyykkiä, kokattavaa, tiskiä, imurointitarvetta, jne jne. Koko kesä on pelkkää lojumista ja grilliä.