siivooja kävi, ihanan puhdasta, käykö muilla ja paljonko maksaa?
talon siivonnut perusteellisesti (200 neliötä) viidessä tunnissa ja maksoi 40e. Mielestäni ei ole kallista, ja hemmottelen näin itseäni kerran syksyllä ja kerran keväällä.
Kommentit (24)
kun itselleni on kotoa saadun mallin mukaan itsestäänselvää että matot viedään ulos kerran viikossa ja siivousjälki on oltava täydellistä. Eli koti on siivouksen jälkeen kuin sisustuslehden sivuilta, huonekasveista pölyt pois jne ei todellakaan saa olla sohvat imuroimatta tms. Keittiön tasot nurkkia myöten puhtaat jne. En edes tajua miksi muut suostutte maksamaan huonosta työstä. Eli minkälaisissa summissa pyöritään jos koti on siivoojan jälkeen oikeasti puhdas ja siisti?
90 neliötä on ja 4 tuntia menee aikaa. 120 e kerta tulee hintaa (-kotitalousvähennys)
Meilläkin oli ensin siivooja joka ehti puolessa tunnissa siivoamaan, mutta työn jälki ei ollut millään muotoa hyväksyttävää.
Tämä pitkään siivoava tekee aina perusteellista työtä :)
Minä olen myös tarkka työnjäljestä ja maksan siivoojalle tuon 30 euroa tunnilta. Olen tehnyt siivoojalle selväksi tarkalleen mitä haluan tehtäväksi ja kuinka hyvin. Jätän myös hänelle lapun pöydälle, kuten joku muukin sanoin tekevänsä.
Lisäksi siivooja tekee minulle sähköpostiin yhteenvedon siitä, mitä on tehnyt ja tarkistan paikat sitten sen mukaan. Mikäli en ole tyytyväinen (ja niin ei ole veilä koskaan käynyt) olen sopinut että siivooja tulee tekemään homman paremmin sopivaksi näkemänään ajankohtana.
että olemme teettäneet siivoojallemme oman avaimen ja hän käy sovittuna viikonpäivänä sovittuun aikaan siivoamassa. Koko perhe järjestää tällöin menonsa siten, että siivooja saa tehdä työnsä rauhassa. Tämä siivooja on ollut luottamuksen arvoinen ja toki hänellä on myös vahinkovastuu kun toiminimellä toimii.