Morre

Uskon olleeni satanisti, tai ainakin siten ajatteleva aina (tai siis siitä lähtien kun elämänkatsomuksen pohdinnat ovat tulleet ajankohtaiseksi). Vasta kymmenisen vuotta sitten löysin ajatuksilleni nimen ja tajusin, että meitä on muitakin.



Oikeastaan en osaa eritellä, mitä satanismi nimenomaan on tuonut elämääni. Ensimmäisenä tulee mieleen itsevarmuus ja hyvä itsetunto. Saan aikaan paljon enemmän, kun tiedostan kaiken elämässäni olevan lähtöisin minusta. Jos epäonnistun - vika on minun. Jos onnistun - voin onnitella itseäni.

Toki saan muilta tukea; mies, muu perheeni, ystävät, mutta kaikki kanavoituu itseni kautta. Pelkät ystävät eivät saa minua onnistumaan, lopullisen työn teen minä itse.



Satanismi on hyvin minä-keskeinen elämänkatsomus. Ja miksi ei olisi? Itseämme vartenhan me tätä elämää elämme. Vain minä voin päättää elämäni suunnan ja kantaa siitä vastuun, ei mikään korkeampi taho.



Lopuksi lainaus eräästä kirjasta:

" Kuka haluaa tai tarvitsee mitään jumalia? En minä ainakaan. Mikään jumalallinen voima ei säätele elämääni, enkä sellaista haluakaan.

Valitsen itse oman kohtaloni. En ole kenenkään ihmisen orja.

-Kitiara uth Matar-"

Aivan kuten minua, agnostikkoa väitetään ateistiksi.

Kyllä on nähty, mitä ihmisten itsekkyys ja oman edun tavoittelu on tässä maailmassa saanut aikaan.

Joskin viime vuosina media on herännyt tehostamaan satanistien ja saatananpalvojien eroa.



Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen Merja Hermosen väitöskirjaa Pimeä hehku.

ihmiset, jotka ovat ahneita ja itsekkäitä. Eikä kukaan meistä ole synnitön. 4

Sellainen taas ei sovi satanismiin ollenkaan.