Sukunimen vaihto. Itsellä on ex-miehen sukunimi mutta en halua tyttönimeäni enkä mitään suvun nimeä

Voit aina keksiä uuden sukunimen. Tiedän muutamia jotka ovat näin tehneet juuri tuossa tilanteessa. Eivät koe kuuluvansa enää mihinkään sukuun

Sukunimen voi ottaa omasta suvusta aika monta sukupolvea taaksepäin, olikohan viisi. Siitä muodostuu jo iso valikoima.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan suvusta löydy yhtään kivaa nimeä?

Ei löydy. Aika järkky on mun tyttönimikin. Jostain sadan vuoden takaa löytyy jotain.

Mun mielestä se on viisi sukupolvea taaksepäin kun voit vaan ilmoittamalla ottaa sukunimen. Eli äidin puolelta ja isän puolelta, aikamoinen valikoima.

Sukunimiä on Suomessa ollut melko lyhyen ajan. Vasta v.1920 piti kaikilla olla sukunimi. Sitä ennen oltiin jonkun tyttäriä tai poikia.

 

Itä-Suomessa on ollut sukunimiä paljon tuota pidempään. Lännessähän niitä keksimällä keksittiin sitten jossakin välissä kun metsäjunteillakin kerran oli eikä haluttu olla huonompia.

Ota vaan suvun nimi. Myötähäpeää herättävät nuo, jotka keksivät päästään jonkun pellenimen, eivätkä voi omaa sukunsa nimeä käyttää.

Itsellä erosta 1,5v.Vielä ex-miehen nimi.Vähän kirpaisee sitten kun vaihdan sukunimen,koska lapsilla (täysi-ikäisiä) sama nimi.Aion ottaa rakkaan mummoni tyttönimen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan suvusta löydy yhtään kivaa nimeä?

Ei löydy. Aika järkky on mun tyttönimikin. Jostain sadan vuoden takaa löytyy jotain.

Mun mielestä se on viisi sukupolvea taaksepäin kun voit vaan ilmoittamalla ottaa sukunimen. Eli äidin puolelta ja isän puolelta, aikamoinen valikoima.

Sukunimiä on Suomessa ollut melko lyhyen ajan. Vasta v.1920 piti kaikilla olla sukunimi. Sitä ennen oltiin jonkun tyttäriä tai poikia.

 

Höpöhöpö. Idässä on ollut sukunimet käytössä jo jostain 1000-luvulta lähtien ja lännessäkin niitä otettin käyttöön 1800-luvulla, silloin keksittiin kansallisromantiikan hengessä varsikin  kaikenmaailman Lehtosia, Purosia sun muita luontoteemaisia sukunimiä.  Omakin sukunimeni löytyy jo jostain yli 500 vuoden takaa kirkonkirjoista ensimmäisen kerran kun saksalaismerimiehen poika on jossain Savon sydänmailla vääntänyt isänsä nimen suomalaiseen nen-muottiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keksit jonkun nimen, joka hyväksyttävä, eli ei mitään liian outoa, mutta ei ole tällä hetkellä kenenkään sukunimi. Ei pitäisi olla mitään estettä.

Jep joku Helmenkalastaja, Veneenkantaja, Sateenkaariponi tai Usvaruoho. Nää on niin söpöjä.

Helmenkalastaja taitaa olla varattu.

Kalmenhelastaja ei ole varattu, ota se.

Vierailija kirjoitti:

Ota vaan suvun nimi. Myötähäpeää herättävät nuo, jotka keksivät päästään jonkun pellenimen, eivätkä voi omaa sukunsa nimeä käyttää.

Juu näitä aaltolampia ja muita kauhistuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan suvusta löydy yhtään kivaa nimeä?

Ei löydy. Aika järkky on mun tyttönimikin. Jostain sadan vuoden takaa löytyy jotain.

Mun mielestä se on viisi sukupolvea taaksepäin kun voit vaan ilmoittamalla ottaa sukunimen. Eli äidin puolelta ja isän puolelta, aikamoinen valikoima.

Sukunimiä on Suomessa ollut melko lyhyen ajan. Vasta v.1920 piti kaikilla olla sukunimi. Sitä ennen oltiin jonkun tyttäriä tai poikia.

 

Kyllä mun mummolla ja papalla, syntyneet 1900 luvun alussa, oli sukunimet ja heidän vanhemmillaan myös. Tiedän myös mummon äidin tyttönimen, täytyy olla 1800- luvun puolelta.  1920-30 - lukujen vaihteessa ruotsalaisia sukunimiä alettiin suomentaa. Niin teki minunkin pappa.

Tuttavani erosi. Otti itselleen sen jälkeen äitinsä tyttönimen. Onkin kaunis ja harvinaisempi sukunimi.

Mä otin isoäidin äidin tyttönimen vastaavassa tilanteessa, tosin heti eron jälkeen. En halunnut pitää exän nimeä päivääkään pitempään.

Olen vaihtanut ja ei muistaakseni tarvinnut mitään perusteluja. Jos tarvitsee niin siihen voi laittaa vaikka ettei koe kuuluvansa sukuun. Kaikilla on tämä oikeus.

Vaihdoin itse siksi, että äitini oli jo vaihtanut pois ja suvun miehet naivat sellaista porukkaa että alkoi nimellä olla sellainen maine, mihin en halua tulla yhdistetyksi.

Vierailija kirjoitti:

Ota vaan suvun nimi. Myötähäpeää herättävät nuo, jotka keksivät päästään jonkun pellenimen, eivätkä voi omaa sukunsa nimeä käyttää.

Jes, jotkut on sentään samaa mieltä kanssani! Mun mielestä myös tuollaiset keksityt sukunimet on teennäisiä ja naurettavia, kyllä sukunimen pitää edes jollainlailla periytyä suvusta. Ajattelin olevani mielipiteineni vanhanaikainen ja siksi jättää kokonaan kommentoimatta, mutta kommentoin nyt sitten kuitenkin..

Kullä sukunimiä on ollut aiemmin kuin 1920-luvulla. Joku siellä näin väitti. Minäkin olen tutkinut sukujani; erityisesti eurooppalaisen isäni, mutta myös suom. äitini puolelta.

Jos pitäisi isältäni saama sukunimi vaihtaa, ottaisin mummini tyylikkään tyttönimen isäni puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota vaan suvun nimi. Myötähäpeää herättävät nuo, jotka keksivät päästään jonkun pellenimen, eivätkä voi omaa sukunsa nimeä käyttää.

Jes, jotkut on sentään samaa mieltä kanssani! Mun mielestä myös tuollaiset keksityt sukunimet on teennäisiä ja naurettavia, kyllä sukunimen pitää edes jollainlailla periytyä suvusta. Ajattelin olevani mielipiteineni vanhanaikainen ja siksi jättää kokonaan kommentoimatta, mutta kommentoin nyt sitten kuitenkin..

Miksi pitäisi jos suku ei suorita suvun velvollisuuksia, kuten elatusta ja muuta vastaavaa? Muinaisjäänne ajoilta, kun ei ollut työnantajia ja sosiaaliturvaa vaan laumoja ja heimoja.

Lisäksi tuo on liittynyt ihmisten omistukseen, eli nainen ottaa muehen sukunimen tämän omistukseen siirtyessään. Jos ei ole kenenkään omistuksessa niin sama olla oma nimi.

Patriarkaalisten sortoperinteiden ylläpitämisessä ei ole mitään hienoa.

Sit vaan keksit oman ja just sinua miellyttävän. Oma sukunimi hatusta heitetty eron jälkeen, kun suvusta löytynyt kuin perinteisiä -nen -päätteisiä sekä sellaisia, jotka alkavat samalla alkukirjaimella kuin etunimeni. Eikä ole mikään Sammalvarvas yms., vaan ihan tavalliseksi luokiteltava, jota kukaan ei arvaa keksityksi.

Joku mainitsi,että suvusta löytyi sukunimiä,missä sama alkukirjain,kuin kommentoijan etunimessä negatiivisena asiana.Itse olen vaihtamassa sukunimeni eron jälkeen isoäitini tyttönimeen.Nimi on kaunis,mutta sama alkukirjain,kuin etunimessäni.Itse olen vähän karsastanut tällaisia nimiä.Mitä mieltä olette?Riippuuko ihan nimestä?

Vierailija kirjoitti:

Mä otin isoäidin äidin tyttönimen vastaavassa tilanteessa, tosin heti eron jälkeen. En halunnut pitää exän nimeä päivääkään pitempään.

Tarvitseeko tuossa tehdä muuta kuin ilmoittaa viranomaisille muutoshaluistaan? Ja he sitten tarkistavat omista kirjoistaan asiat? Eli että vaihtajan ei tarvitse sen kummemmin mitään todistella?

itselläkin nimittäin isoisoäidin sukunimi tähtäimessä, ja olen sen vain jossain sukututkimuspapereissa nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Sukunimen voi ottaa omasta suvusta aika monta sukupolvea taaksepäin, olikohan viisi. Siitä muodostuu jo iso valikoima.  

Miten niin iso valikoima jos ne on olleet saman nimisiä sukupolvesta toiseen. Eihän siinä vaihdu kuin se puolison nimi välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö tosiaan suvusta löydy yhtään kivaa nimeä?

Ei löydy. Aika järkky on mun tyttönimikin. Jostain sadan vuoden takaa löytyy jotain.

Mun mielestä se on viisi sukupolvea taaksepäin kun voit vaan ilmoittamalla ottaa sukunimen. Eli äidin puolelta ja isän puolelta, aikamoinen valikoima.

Sukunimiä on Suomessa ollut melko lyhyen ajan. Vasta v.1920 piti kaikilla olla sukunimi. Sitä ennen oltiin jonkun tyttäriä tai poikia.

 

Itä-Suomessa on ollut sukunimiä paljon tuota pidempään. Lännessähän niitä keksimällä keksittiin sitten jossakin välissä kun metsäjunteillakin kerran oli eikä haluttu olla huonompia.

Ei, kun niitä nimiä keksittiin sen takia, että tuli nimilaki, joka sanoi, että kaikilla pitää olla sukunimi. Mutta kyllä Länsi-Suomessa sukunimiä on ollut pitempäänkin. Minunkin sukunimeni on peräisin 1700-luvulta, eikä se ole talonnimi.