Onko sun mielestä ralli urheilua?
Ja jos on, niin perustele miksi?
Taitoa se vaatii ja uskallusta, mutta niin vaatii moni muukin asia, jota ei urheiluksi lasketa. Kisailua se on, mutta onko kaikki kisailu urheilua?
Tällaisia tässä hellepäivänä mietin =)
Kommentit (112)
On
Urheita ovat ralliemme sankarit.
Rallipoluilta sinunkin teslaan on kehitetty kaikenlaista kivaa turvavälinettä.
AP menee ja kokeilee. Veikkaan että kunto loppuu nopsaan.
Kyllä on.
"Urheilu on liikuntamuoto, jota harjoitetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi tai sääntöjen mukaisena kilpailuna. Siihen kuuluvat myös huvi- tai kilpailumielessä harrastetut suoritukset, joissa mekaanisten laitteiden tai eläinten osuus on merkittävä."
Latoinpa kerran tämmöisen himohiihtäjä-ralli ei ole urheilua tyypin ihan höntsäilyajoon kyytiin. Syke oli korkeampi kuin hiihtäessään. Oli myös vakuuttunut kuljettajan vaatimista ominaisuuksista sekä ns. röykytyksestä mitä kroppa saa osakseen.
En tiedä onko se sitten urheilua vai ei, mutta onko sillä väliä? Kivaa se ainakin on ja kilpailua jopa kyläkisoissa. Vaatii hyvää peruskuntoa useimmiten ja kovaa kuntoa huipulla nykyisin.
Urheilu on määritelmän mukaan turhien pikkuasioiden nysväämistä inhimillisen huippusuorituksen saavuttamiseksi. Ralli jos mikä täyttää tämän vaatimuksen
Ilmanmuuta on urheilua. Moottoriurheilussa mitataan ihmisen suorituskykyä siinä missä muussakin urheilussa monella osa-alueella.Vaatii motoriikan, refleksien, keskittymisen hallintaa, nopeaa reagointikykyä, paineensietokykyä ja tilannetajua. Eli kaikenkaikkiaan kokonaisvaltaista kehon ja mielenhallintaa. Ei ideologiset syyt kuten viherpiiperrys muuta noita tosiasioita mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jo pelkkä karting-auton kuljettaminen kilpailumielessä vaatii hyvää kuntoa. Siihen päälle taito ja strategiaälykkyys.
Joku vertasikin ratsastukseen; se on vielä vaikeampi laji kun hevosella on myös omat aivot; se saattaa yhtäkkiä mennä ihan johonkin muualle eikä sinne mihin pyysit. Auto sentään toimii aina samalla tavalla, paitsi jos muutat säätöjä. Silloinkin tiedät niistä muutoksista etukäteen.
Myös esim. palomiehenä toimiminen vaatii hyvää kuntoa. Onko palomiehenä toimiminen siis urheilua? Siinähän myös kilpaillaan aikaa vastaan panoksena ihmishenget.
Sulla menee puurot ja vellit sekaisin.
Esimerkiksi kelkkailu ja purjehdus ovat ihan vakiintuneita olympialajeja mutta kumpikaan ei vaadi kuin murto-osan siitä fyysisestä kunnosta ja kestävyydestä jonka jyväskylän suurajot ralliauton ratissa edellyttävät.
Puhumattakaan niistä reflekseistä ja keskittymiskyvystä joita rallissa tarvitaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ralli, Formulat, moottoripyöräkisat tai moottorivenekisat eivät ole urheilua nähneetkään. Joka edellä mainittuja kutsuu urheiluksi, kutsukoon jatkossa urheiluksi myös esimerkiksi euroviisuja, missikisoja tai viulukisoja. Ne olisivat laulu-, kauneus- ja viulunsoittourheilua.
Formula kisan ajaminen jossain 30 asteen helteessä on raskaampi urheilusuoritus kun joku jääkiekko ottelun pelaaminen.
Aika eri juttuja kuormittavat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on.
"Urheilu on liikuntamuoto, jota harjoitetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi tai sääntöjen mukaisena kilpailuna. Siihen kuuluvat myös huvi- tai kilpailumielessä harrastetut suoritukset, joissa mekaanisten laitteiden tai eläinten osuus on merkittävä."
Eli jos käyn oluella terassilla, se on urheilua, koska teen sitä virkistykseksi. Nyt on sitten turha muijan valittaa kaljanlipittämisestä. Se on urheilua, kun ihan wikipediassa niin lukee!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jo pelkkä karting-auton kuljettaminen kilpailumielessä vaatii hyvää kuntoa. Siihen päälle taito ja strategiaälykkyys.
Joku vertasikin ratsastukseen; se on vielä vaikeampi laji kun hevosella on myös omat aivot; se saattaa yhtäkkiä mennä ihan johonkin muualle eikä sinne mihin pyysit. Auto sentään toimii aina samalla tavalla, paitsi jos muutat säätöjä. Silloinkin tiedät niistä muutoksista etukäteen.
Myös esim. palomiehenä toimiminen vaatii hyvää kuntoa. Onko palomiehenä toimiminen siis urheilua? Siinähän myös kilpaillaan aikaa vastaan panoksena ihmishenget.
Sulla menee puurot ja vellit sekaisin.
Ei mene. Jos urheilun määritelmä on se, että vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa, myös palomiehenä toimiminen on urheilua.
Vierailija kirjoitti:
Urheilu on määritelmän mukaan turhien pikkuasioiden nysväämistä inhimillisen huippusuorituksen saavuttamiseksi. Ralli jos mikä täyttää tämän vaatimuksen
Mitä sinä nysväät saadaksesi tylsän päiväsi kulumaan? Onko aikaansaamaton ajan hukkaan heittäminen mielestäsi urheilua?
Totaalisen turhaa ilman saastuttamista joka tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ralli, Formulat, moottoripyöräkisat tai moottorivenekisat eivät ole urheilua nähneetkään. Joka edellä mainittuja kutsuu urheiluksi, kutsukoon jatkossa urheiluksi myös esimerkiksi euroviisuja, missikisoja tai viulukisoja. Ne olisivat laulu-, kauneus- ja viulunsoittourheilua.
Formula kisan ajaminen jossain 30 asteen helteessä on raskaampi urheilusuoritus kun joku jääkiekko ottelun pelaaminen.
Aika eri juttuja kuormittavat.
Niinpä. Sen kuminpalan perässä luistellessa voi tehdä virheen, eikä se haittaa suoritusta mitenkään. Ja suurimman osan siitä tunnin matsista saa huilata. Formuloissa jossa kuski ei pääse huilaileen kesken kisan, pienikin virhe voi aiheuttaa joukkokolarin ja usean kuljettajan kuoleman.
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi kelkkailu ja purjehdus ovat ihan vakiintuneita olympialajeja mutta kumpikaan ei vaadi kuin murto-osan siitä fyysisestä kunnosta ja kestävyydestä jonka jyväskylän suurajot ralliauton ratissa edellyttävät.
Puhumattakaan niistä reflekseistä ja keskittymiskyvystä joita rallissa tarvitaan
Samoin ratsastus. Miksi sellainen on muka urheilua paitsi jos mitalli annetaan hevoselle joka tekee kaiken työn. Se ratsastaja ei joudu menemään edes suihkuun "urheilusuorituksen" jälkeen
Eikä kyllä jousiampujakaan.
Sitten vielä uimahypyt ja mikä sen0 kuviokellunnan virallinen nimi taas olikaan. Jälkimmäisessä voi edes hengästyä mutta edellisessä ei ole edes tuota ongelmaa paitsi jos pelkää ihan hëlvetisti korkeita paikkoja ja putoamista
Kaikki nämä ovat kiistattomia urheilulajeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jo pelkkä karting-auton kuljettaminen kilpailumielessä vaatii hyvää kuntoa. Siihen päälle taito ja strategiaälykkyys.
Joku vertasikin ratsastukseen; se on vielä vaikeampi laji kun hevosella on myös omat aivot; se saattaa yhtäkkiä mennä ihan johonkin muualle eikä sinne mihin pyysit. Auto sentään toimii aina samalla tavalla, paitsi jos muutat säätöjä. Silloinkin tiedät niistä muutoksista etukäteen.
Myös esim. palomiehenä toimiminen vaatii hyvää kuntoa. Onko palomiehenä toimiminen siis urheilua? Siinähän myös kilpaillaan aikaa vastaan panoksena ihmishenget.
Sulla menee puurot ja vellit sekaisin.
Ei mene. Jos urheilun määritelmä on se, että vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa, myös palomiehenä to
Sulla menee käsitteetkin sekaisin.
Hemingwayn kuuluisa väite on, että vain kolmella urheilulajilla on merkitystä: härkätaistelulla, vuorikiipeilyllä ja autourheilulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jo pelkkä karting-auton kuljettaminen kilpailumielessä vaatii hyvää kuntoa. Siihen päälle taito ja strategiaälykkyys.
Joku vertasikin ratsastukseen; se on vielä vaikeampi laji kun hevosella on myös omat aivot; se saattaa yhtäkkiä mennä ihan johonkin muualle eikä sinne mihin pyysit. Auto sentään toimii aina samalla tavalla, paitsi jos muutat säätöjä. Silloinkin tiedät niistä muutoksista etukäteen.
Myös esim. palomiehenä toimiminen vaatii hyvää kuntoa. Onko palomiehenä toimiminen siis urheilua? Siinähän myös kilpaillaan aikaa vastaan panoksena ihmishenget.
Sulla menee puurot ja vellit sekaisin.
Ei mene. Jos urheilun määritelmä on se, että vaadi
Ei mene. Jos jankaamisen sijaan lukisit sen, mihin vastasin, ymmärtäisit.
Jutuista kyllä huomaa, että helle pehmittänyt monen kommentoijan pään. Varmaan porukalla kisailleet, kuka kestää pisimpään aurinkoa, vaikkei se olekaan urheilua, vaan pelkkä typerä älyvapaa kisailu.
Kyllähän se jonkinlaista kestävyyttä, kuntoa ja refleksejä vaatii. Lisäksi urheilun määritelmän kilpailu-ulottuvuus on helppo toteuttaa.