Puutarhaihmisille kysymys
Naapurin puolelta tulee leviävät kasvit, pensaat, kukat omalle puolelle. Millä voin estää tämän?
Kommentit (27)
Kylläpä mielenrauhan voi näköjään menettää jostain kasveistakin. Naapurin puolelta on levinnyt kasveja omalle puolelleni, mutta en pidä sitä pahana asiana.Naapurin puun oksatkaan omalle puolelleni tulevina ei enää harmita. Itsepähän olemme kaupunkiasukkaina valinneet monesti ne postimerkin kokoiset tontit.
Tilanteita on kovin erilaisia.
On eri asia leviääkö naapurista raivoisasti juhannusruusua ja vuohenputkea vai muutama nätti perennanvarsi lisää luontevasti juuri oman penkin kohdalle.
Ja pienillä tonteillahan nämäkin ongelmat juuri korostuvat. Toki kun luonnon kanssa taistelussa tahtoo kuitenkin jäädä toiseksi, koko mielenrauhaansa kannattaa varjella.
Harmittaa kyllä voi.
Noiden myrkkyjen kanssa kannattaa miettiä vähän. Meillä naapuri perusti uuden nurmikon ja myrkytti alta kaiken. Ehkä se on ihan virallinen ohje, että niin se nurmikko pitää perustaa. Tuli tosi tasainen nurmikko kyllä, mutta kaikki muu heidän tontillaan kasvaa kituen. Itse perustin pihan pari vuotta aiemmin luomumenetelmillä ja puut ja pensaat kasvaa hurjaa vauhtia. Nurmikkoon kyllä jäi voikukat, että siitä ei tullut niin hieno. Puolensa ja puolensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen on laki, en viitsi kaivaa, jotain naapuruussuhteista, luultavasti pitää keskustella ensin. Mutta riippuu millaisesta rajasta on kyse.
Naapurilla on oikeus sahata ja katkoa omalle puolelle tulevat juuret oksat ja kasvit.
Ei ole oikeutta, ilman lupaa.
Oman tontin puolelta saa hävittää.
"Naapuruussuhdelain mukaan tontin haltijalla on oikeus poistaa naapurin puolelta pihalleen tulevat oksat ja juuret vain, jos niistä aiheutuu konkreettista haittaa.
Haittaa kokevan osapuolen on ensisijaisesti pyydettävä puun haltijaa poistamaan juuret ja oksat. Jos puun haltija ei kohtuullisessa ajassa toimi pyynnön mukaisesti, on haittaa kokevalla osapuolella oikeus tehdä toimenpide itse mutta vain rajalinjaan saakka."
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1440035
Löytyy paljon muitakin lähteitä, tämä oli eka. Eli ensin on lain mukaan puhuttava naapurin kanssa ja vasta, jos hän ei niitä poista, saa ne katkoa itse.
Vierailija kirjoitti:
Kaivat rajalle metrin syvyyteen yltävän aidan ja juurimaton, ei tule juuret. Oksat voit leikata oksasaksilla pois.
Ja ihan kunnon juurimatto, koska muuten vuoden päästä juuret menee halvasta ja ohuesta matosta läpi.
Meillä on hoidettu kuusiaita, sen läpi ei mikään kasva naapurin puolelta. Kuusiaita pudottaa happamia havuneulasia ja pitää maan happamana, niin siinä ei monet kasvit viihdy.
Oman tontin puolelta saa hävittää.