Ah, mökki"loma" vihdoinkin ohi!
Neljä tuskallista päivää mökillä. Ei ollut oma, menin kutsuttuna.
- ainoa terävä veitsi mitä torpasta löytyi, oli pieni sieniveitsi. Sillä sitten pilkottiin salaattiaineet ja muu mihin ruuanlaitossa voisi veistä tarvita.
- ruokaa tehtiin "kesäkeittiössä", eli jostain jämätavarasta kyhätyssä katoksessa, jossa oli yksilevyinen kaasuliesi. Pöytätaso siellä oli kasattu niin monesta osasta, että koskaan ei tiennyt mikä niistä irtoaa, jos ei tee liikeitä määrätyssä järjestyksessä.
- ulkohuusi oli tyhjennetty joskus vuosia sitten. Paskaa oli jo niin lähellä luukkua, että pohdin osuukohan miehillä pallit siihen istuessa... (kävin lopulta salaa kauempana metsässä pissalla ja isommalla hädällä).
- olisi pitänyt ottaa oma teltta mukaan, koska itse mökki oli noin 15 neliötä ja "aitta", josta minulle puhuttiinnetukäteen, oli saunan yhteydessä oleva vaja, jossa oli joku laveri ja ohut patja sekä kaikenlaisia lapioita, vesuri, kalastustarvikkeita jne. Jopa veneen perämoottori. Onneksi olin sentään ottanut oman makuupussin ja tyynyn.
- koska mökki oli niin pieni, ei siellä voinut olla vaan jatkuvasti oltiin ulkona 29 asteen helteessä. Istuttiin tosi epämukavilla tuoleilla, epätasaisessa maastossa selät kipeiksi. Päivällä paarmat kävivät kimppuun ja illalla hyttyset.
- en viitsinyt edes juoda oikein mitään, koska en olisi voinut selittää jatkuvaa metsässä ramppaamistani kusella käymisen vuoksi.
- ainoa positiivinen asia oli hyvä, puhdasvetinen järvi, jossa uin mahdollisimman paljon.
En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti mökille?
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
"En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti mökille?"
Ihanko kaikilla mökeillä on just tuollaista?
Suurimmalla osalla on
Kiitos hyvistä nauruista 😁. Oli varmaan piiiiiiiiutkät neljä päivää 😂
Ja ip on tallessa nooooin! Olette pidätetty ympäristörikoksesta Metsään kakkiminen
T: Poliisi Karhunen
Kuusimetsän poliisiasema
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti mökille?"
Ihanko kaikilla mökeillä on just tuollaista?
Suurimmalla osalla on
Joo ei ole.
Oma mökki paras ja siellä viihdyn, kun on tutut jutut ja rutiinit.
Vierailla mökeillä on aina just tuollaista ap:n kuvaamaa säätöä, en viihdy.
Vierailija kirjoitti:
Oma mökki paras ja siellä viihdyn, kun on tutut jutut ja rutiinit.
Vierailla mökeillä on aina just tuollaista ap:n kuvaamaa säätöä, en viihdy.
Tämä. Vieraiden mökit ovat heille itselleen varmaan hyvinkin toimivia, kun tietävät miten siellä toimitaan.
Itse inhoan olla kenenkään toisen mökillä. Omaakaan mökkiä ei ole, joten en mökkeile
Se on just kamalinta kun kutsutaan jonnekin vieraalle mökille niin vastassa on just tuollainen hirveä tunkkaiselta haiseva rytöläjä johon on kannettu kaikki vanha roju kotoa. Kaiken kruunaa ikivanhat patjat, tyynyt ja peitot joita ei ole pesty koskaan ja mökki jota ei ole ikinä siivottu kunnolla koska eihän nyt mökillä tarvitse niin siivota. Yök.
Eikö miehesi edes vongannut seksiä?
Vierailija kirjoitti:
Eikö miehesi edes vongannut seksiä?
Ei ole miestä
-ap
Tästä syystä on vaikea uskoa niitä tarinoita, joissa joku menee väkisin toisen mökille.
Ja niin vaan sinäkin olit siellä vapaaehtoisesti neljä päivää.😂😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti mökille?"
Ihanko kaikilla mökeillä on just tuollaista?
Suurimmalla osalla on
Joo, sinun lähipiirissä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Ja niin vaan sinäkin olit siellä vapaaehtoisesti neljä päivää.😂😂😂😂
Vahingonilo on iloa puhtaimmillaan.
Mulla olisi tullut migreeni on ekana päivänä ja olisin poistunut paikalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti mökille?"
Ihanko kaikilla mökeillä on just tuollaista?
Suurimmalla osalla on
Joo, sinun lähipiirissä kyllä.
Ihmiset eivät vain tajua, että se oma mökki vieraan silmin näyttää juuri tuolta mitä aloituksessa kuvataan.
Omalla mökillä tietää, että ensin pitää, esim. keittiössä tehdä asia x, ennen kuin voi tehdä asian y. Niihin oman mökin oloihin tavallaan sokeutuu
Taas pikkuprinsessa kertoo kuinka etuoikeutettua elämää elää, sanomatta sitä.
Vierailija kirjoitti:
Ja niin vaan sinäkin olit siellä vapaaehtoisesti neljä päivää.😂😂😂😂
Normi aikuinen nyt kestää tuollaista epämukavuutta muutaman päivän ihan kohteliaisuudesta toista kohtaan, mutta oppii vastaisuuden varalle. Itse en enää mene ihmisten mökeille tai yökylään ylipäätään kuin ihan poikkeustapauksissa ja aina niin että korkeintaan yhdeksi yöksi. Joskus nuorempana tullut koettua ap:n kuvaileman kaltaisia tapauksia.
Kuulostaa ällöttävältä! Seuraavan kerran osaat ainakin kieltäytyä kutsusta. Luulisi ihmisten joilla on mahdollisuus omaan mökkiin, pitävän siitä hyvää huolta ja laittavan paikat nätiksi. Olisin varmaan lähtenyt kesken pois.
"En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti mökille?"
Ihanko kaikilla mökeillä on just tuollaista?