Ah, mökki"loma" vihdoinkin ohi!
Neljä tuskallista päivää mökillä. Ei ollut oma, menin kutsuttuna.
- ainoa terävä veitsi mitä torpasta löytyi, oli pieni sieniveitsi. Sillä sitten pilkottiin salaattiaineet ja muu mihin ruuanlaitossa voisi veistä tarvita.
- ruokaa tehtiin "kesäkeittiössä", eli jostain jämätavarasta kyhätyssä katoksessa, jossa oli yksilevyinen kaasuliesi. Pöytätaso siellä oli kasattu niin monesta osasta, että koskaan ei tiennyt mikä niistä irtoaa, jos ei tee liikeitä määrätyssä järjestyksessä.
- ulkohuusi oli tyhjennetty joskus vuosia sitten. Paskaa oli jo niin lähellä luukkua, että pohdin osuukohan miehillä pallit siihen istuessa... (kävin lopulta salaa kauempana metsässä pissalla ja isommalla hädällä).
- olisi pitänyt ottaa oma teltta mukaan, koska itse mökki oli noin 15 neliötä ja "aitta", josta minulle puhuttiinnetukäteen, oli saunan yhteydessä oleva vaja, jossa oli joku laveri ja ohut patja sekä kaikenlaisia lapioita, vesuri, kalastustarvikkeita jne. Jopa veneen perämoottori. Onneksi olin sentään ottanut oman makuupussin ja tyynyn.
- koska mökki oli niin pieni, ei siellä voinut olla vaan jatkuvasti oltiin ulkona 29 asteen helteessä. Istuttiin tosi epämukavilla tuoleilla, epätasaisessa maastossa selät kipeiksi. Päivällä paarmat kävivät kimppuun ja illalla hyttyset.
- en viitsinyt edes juoda oikein mitään, koska en olisi voinut selittää jatkuvaa metsässä ramppaamistani kusella käymisen vuoksi.
- ainoa positiivinen asia oli hyvä, puhdasvetinen järvi, jossa uin mahdollisimman paljon.
En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi vapaaehtoisesti mökille?
Meille alkoivat tutut marmattamaan, kun mökillämme on sähköt, sisävessa ja vesijohto, ettei tuo ole oikea kesämökki, siellä pitää olla ulkovessa ja kantovesi. Toisella näistä oli omalla mökillään juuri näin, mutta kaikki urheilukanavat ja varmaan 60 tuuman televisio ja sähköauton latauspiste.