"Virikelapsista" ja päiväkodin merkityksestä

Siis, haloo, oletteko oikeasti sitä mieltä, että alle 3 vuotiaan pitää oppia päiväkodissa sosiaaliseksi? Jokainen joka tuntee vähänkin kehityspsykologiaa, tietää, että pienelle lapselle tärkeintä on rauhallinen hoito ja pysyvät suhteet hoitajiin. Alle kolme vuotias ei todellakaan kaipaa ryhmää, riittää kun on yksi kaveri kerrallaan, eivät pienet osaa vielä edes leikkiä ryhmässä. Tottakai on hyvä tavata muita lapsia, mutta siihen riittää kyläilyt ja puistot.



Pienelle lapselle ryhmähoito on stressi, koko ajan joutuu kilpailemaan huomiosta, ei saa apua tarvittaessa, joutuu taistelemaan paikastaan, leluistaan yms. Päiväkodin pienten ryhmissä työskennellessä olen huomannut, että pienet eivät edes keskity leikkimään, koska koko ajan joku tulee häiritsemään. Leikkiaika on suureksi osaksi riitelyä. Kuitenkin kotona kaksivuotias leikkii hyvin puolisen tuntia ihan rauhassa.



Viekää vaan kaikin mokomin virikehoitoon lapsenne, mutta kertokaa se todellinen syy.... siis että ette jaksa hoitaa lapsianne...



p.s. yli 3 vuotiaan päiväkotiin vienti on mielestäni ihan ok ja usein hyväksikin lapselle..

iänikuisia lässytyksiä kotihoidosta ja olenkin alkanut halveksia naisia jotka alistavat toiset naiset samaan ankeaan muottiin itsensä kanssa.

Olen itse nyt ollut kotona 2.5v. esikoisen kanssa aloitan työt ensi kuussa. Jos toisen lapsen saamme kun esikoinen on vielä tarhaiässä niin tottakai annan hänen jatkaa omaa arkirutiiniansa, lyhennetyin päivin mutta kuitenkin omassa tarhassaan.

Ja miksikö niin teen?

Koska koen että uudellakin vauvalla on oikeus saada äidin ihan jakamatonta huomio niinkuin esikoinenkin sai. KOska esim 4v. vaatii ja on äänessä kyllä aika jatkuvasti eikä päikkäreitä enää nuku joten koska se vauva saisi sitä ihan kahdestaan äidin kanssa oloa?

uskon että miksi ensimmäiset ja ainoat lapset usein pärjäävät niin hyvin liittyy tähän että on vauvana jo saanut olla "erityinen" eikä "vaan roiku mukana liinassa kun mamma piirtää ja askartelee uhmaisen isoveljen kanssa".

Koska teillä on täällä niin järkyttävän jyrkät mielipiteet asiasta niin mä vhän epäilen että kaikki ei ole ihan kunnossa jos pitää niin ärhäkästi aina soimata muita.

Se vaikuttaa ja paljon. Toinen lapsi saa ihan uskomattoman paljon siltä esikoiselta ihan positiivisessa mielessa. Kehittyy yleensä paljon nopeammin kuin esikoinen ja jjos jää myös kuopukseksi, saa yleensä olla pieni todella kauan. En ymmärrä miksi hänelle pitäisi vielä antaa samanlainen vauva-aikakin kuin esikoiselle. Esikoinen joutuu muutenkin pärjäämään ja olemaan iso, kun pienempi syntyy, sitten hänen pikkusisarukselleen annetaan vielä joku eritysasema. Säälittää tuollaisen perheen esikoinen.

vaikka olen samaa mieltä joidenkin kanssa siitä, että kumma miten toisten ratkaisut jaksavat noin henkilökohtaisesti suututtaa. Itsellä ei äidiksi tultua ollut vauvoista juuri kokemusta ja päätin useissa asioissa mennä sen mukaan, mikä meille tuntuu parhaimmalta -rintamalinjoilta purkkiruuat vs. itse tehdyt, kestovaivat vs. kertakäyttöiset, perhepeti vs. oma sänky -enkä stressaa omista enkä muiden valinnoista. Lapsemme parhaan kehityksen ja terveyden eteen kaikki ratkaisujaan tekevät, ja niitä edesauttaa huomattavasti myös se, etteivät vanhemmat uuvu kesken. Esikoinen sattui olemaan koliikkilapsi, jolla on hyvin vaativa ja herkkä temperamentti, ja on sen mukaan onneksi saanut olla kotona ensin äidin, sitten isän ja sitten mummon (meidän ollessa töissä) hoidossa koko ajan, nyt kolmevuotias. Nyt syksyllä ensimmäistä kertaa pääsi kerhoon, jossa ollaan ilman äitiä, ja oli kyllä voittajaolo, kun sinne jäi hyvillä mielin -aiemmin jopa yhteiset muskarit jne. olivat kovia paikkoja! Kuopus taas tuntuu olevan paljon rauhallisempi tapaus eikä ole niin kiinni äidissä ollenkaan -eikä äiti myöskään ehkä niin kiinni hänessä. No, pointti on se, että lapset ovat erilaisia, tilanteet erilaisia, ja eri tilanteissa ja erilaisten lasten kanssa saman äidin jaksavuus on todella erilaista. Meillä nämä ratkaisut toimivat hyvin, mutta toki huomaan, ettei esikoinen ole ehkä luonteensakaan puolesta niin valmis yhteisleikkeihin kuin puistoissa tavatut tarhassa hoidossa olevat lapset. Kaikissa ratkaisuissa on hyvät ja huonot puolensa ja vain yksi on varmaa: teki niin tai näin, aina joku moittii. Jos on ratkaisunsa takana itse, turha ottaa muiden ajatuksista paineita, toki kannattaa asialliset näkökohdat kuunnella, jotain voi oppia muidenkin kokemuksista.

yleisimmin siksi, että ollaan äitiyslomalla, vanhempainlomalla tai hoitovapaalla. Ja silloin ei kyllä yksikään lapsi kuulu päiväkotiin.

Itsekin olin sitä mieltä, että kotihoito on PARAS ja AINOA mahdollisuus lapsen tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle. Olin sitä mieltä että päiväkodissa ryhmä vain haittaa lapsen kehitystä. Olin itse ollut töissä erilaisissa päiväkotiryhmissä, joten tiesin tarkkaan, mitä päiväkodissa oikeasti tapahtuu. SIltikin olin sitä mieltä, että vanhemmat jotka vievät lapsensa hoitoon esim. vauvan tullessa, ovat ajattelemattomia.

KUNNES sitten omat lapset tulivat peräjälkeen. Ja tuli puheen vaikeuksia. Ja kaikenlaisia tutkimuksia. Ja minun sairastelu.

Vein lapset hoitoon ollessani itse töissä. Vapaapäivinä pidin heidät joskus siellä, jotta sain itse levätä. Nyt olen sairaslomalla ja vien molemmat hoitoon. En vie virikehoitoon, vaan vien heidät toisten lasten kanssa oppimaan, olemaan.

-Eli kotona lapset ei voi "olla ja oppia"?

Jos minulla olisi lähipiirissä hoitorinki (esim. isovanhemmat ja kummit), lapset voisivat heidänkin kanssaan joskus olla. Vaan kun ei ole. Toinen lapsistamme on kuntoutuksellisista syistä päiväkodissa ja puolessa vuodessa puheen kehitys on lähtenyt aivan uskomattómalla tavalla etenemään. Hän on myös saanut kavereita ja oppinut asioita, joita ei olisi ilman ryhmää oppinut. Hän on saanut olla kotona 3,5 vuotta ja sen huomaa: Liian kauan. Sosiaaliset taidot aivan selvästi heikommat kuin niillä jotka aiemmin ovat aloittaneet päivähoidon. Sosiaalisilla taidoilla tarkoitan kykyä ottaa kontaktia toiseen lapseen, kykyä osata ryhtyä leikkimään, kykyä ottaa muut leikkijät huomioon jne.

-Olitko lasten kanssa vain kotona, ettekö käyneet missään, ettekö lukeneet, leikkineet yhdessä, ettekö nähneet toisia lapsia, kyläilleet?

Olen itse ollut niitä lapsia, jotka meni suoraan koulunpenkille ilman päiväkotia. Ja voin sanoa että ongelmia oli!! :)

-Minä olen myös ollut kotihoidossa koulun alkuun asti, ja ei, ongelmia ei ole ollut.

Jokainen perhe tekee omat ratkaisut ja se, viekö joku nyt hoitoon isomman lapsen kun vauva on kotona, ei todellakaan tee äidistä huonoa. Pidän tällaista äitiä enemmänkin välittävänä, hän voi jaksaa paljon paremmin isommankin kanssa jos tuo on vaikka pari päivää viikossa hoidossa!!

Samoin jos vanhemmat ovat kotona... te jotka kritisoitte, niin tiedättekö MIKSI vanhemmat ovat kotona? Siis niiden jotka vievät lapset hoitoon?

Tietääkseni nykyaikana kotona oleminen voi tarkoittaa vain kahta asiaa: Työttömyyttä tai sairaslomaa. Ei kukaan voi vain lorvia, ellei sitten halua olla tuloton!

-Etkö itsekin ole kotona, kun sinulla vapaapäivä? Oletko silloin sairaana vai työtön? Eivätkö lapsesi ansaitse vapaapäivää?

Toisekseen jotkut tekevät pätkätyötä. Jos irtisanoo päivähoitopaikan, sitä on aika vaikeaa saada samaan paikkaan uudestaan. Meillä ainakin päivähoitosopimusta tehdessä hoidon tarve arvioidaan aina muutosten tullessa. Pelkkä kotona oleminen ilman em. syitä ei ole ainakaan täällä pätevä syy - tais siis ainakin siihen puututaan siten, että lapsi ei olisi kokoaikahoidossa.

Ja itsekkääksi itsekin olen tullut: JOS maksan täydet maksut lapsistani, tasan vien heidät hoitoon silloinkin kun olen kotona (esim. pari kertaa viikossa). Meillä päiväkodissa suhtaudutaan onneksi näihin asioihin hyvin ja tuetaan sitä äidinkin jaksamista.

-Eli sulla pari vapaapäivää viikossa ja viet lapset hoitoon? Ajattelet enemmän rahaa kuin lapsiasi.

Virikelapset on onnellisia lapsia. Saadessaan itselleen kaverisuhteita, saadakseen ylläpitää niitä. Ne on aika tärkeitä lapsen elämässä. KUn kaikilla ei lähipiirissä ole edes lapsia, saatika että näkisi tarpeeksi..

-Eli edelleenkin kavereita ei mielestäsi voi saada kuin päiväkodissa? Onko sinulla kavereita? Missä olet heihin tutustunut? Vain työpaikalla?! Minulla ja lapsillani on paljon ystäviä ja tuttavia, joihin olemme tutustuneet puistossa, mll-kerhossa, harrastuksissa, kavereiden kautta... myös töissä, päiväkodissa ja koulussa. Mutta kotiin kaverit harvemmin ilmaantuvat sinua tai lapsiasi etsimään. Paitsi ehkä naapurit;)

Sosiaaliset taidot on opittava kaveriporukassa. Itse kotona yksin kasvaneena koen, että jotain taitoja on jäänyt oppimatta.

Lähipiirissäni on useita 20-30 vuotiaita lapsuutensa päiväkodeissa viettäneitä nuoria aikuisia, jotka ovat sopeutuneet hyvin kouluihin, opiskeluelämään, työelämään ja joilla on takana pitkäaikaiset kestävät parisuhteet.

Vein oman ainoan lapseni päiväkotiin alle 2-vuotiaana ja poika on viihtynyt loistavasti.

kouluun asti, molemmat olemme hyvin sosiaalisia ja todettu testeissäkin sosiaalisesti lahjakkaiksi.



Omista lapsistamme esikoinen meni vasta eskariin, nuorempi päiväkotiin 4-vuotiaana. Ongelmia ei ole ollut ja viihtyvät.

Ihmettelen sitä, että päiväkotilasten äitejä ollaan jatkuvasti syyllistämässä siitä että antavat lapsensa olla päiväkodissa jonkun ylimääräisen kuukauden kun toinen lapsi on vauvaiässä. Ihan niin kuin nämä muutamat kuukaudet heilauttaisivat lapsen mielenterveyttä suuntaan tai toiseen.



Mieleen tuli ajatus siitä että pohjimmiltaan epävärma ihminen puolustaa näkemyksiään kaikein kiivaimmin. Jyrkimpiä mielipiteiteä toitotetaan silloin kun mitään varmaa tietoa ei asiasta ole ja kun mielipide pohjautuu uskomukseen ja tunteeseen.

Tietysti kotona lasten hoitaminen on valtavan kallis ratkaisu ja kun joku on sen uhrauksen eehnyt, eti tietenkään ole kiva ajatella että se olisi ollut jopa turhaa.

Ja onhan se nyt superdorkaa rahdata lapsi hoitoon, jos äiti on kotona! Tyhmyys jaksaa suututtaa, ei sille mitään voi.

kaikki sitä mieltä että kotihoito on lapselle pahasta? Tuntuu kummalta. Meillä lapset kotihoidossa. 5,2 ja vauva. Ei nuo niin toivottomia oo. Enkä arvostele muitten ratkaisuja.

Tietysti kotona lasten hoitaminen on valtavan kallis ratkaisu ja kun joku on sen uhrauksen eehnyt, eti tietenkään ole kiva ajatella että se olisi ollut jopa turhaa.

Perusteletko, miten musta voisi joskus tuntua turhalta että olen ollut lasteni kanssa kotona heidän kouluun menoonsa saakka? En tavoita sitä tunnetta vaikka miltä kannalta ajttelen...

Superdorkaa ajatella kapeasti , että olisi joku ainoan oikea vakioratkaisu joka soveltuu parhaiten kaikille perheille.



Lapset ovat ihan älyttömän erilaisia ja ja äitien ( tai kotiin jäävien isien) kunto ja mielenterveys vaihtelee myös. Kaikki eivät jaksa tapella taaperon kanssa jos valvovat yöt koliikkivauvansa kanssa. Koko perheen edun mukaista voi todellakin olla että äiti saa nukkua vauvansa kanssa päikkäreitä ja taaperosta huolehditaan päiväkodissa. Ehkä perhe säästyy näin avioeroltakin.



Jos lapsia on niin monta että heistä on toiseilleen seuraa ja äiti jaksaa ja haluaa olla kotona, se on sitten varmasti sille perheelle paras ratkaisu.



On myös huippulahjakkaita naisia, jotka kiihkeästi haluavat tehdä koulutusta vastaavaa työtään. Miksi heitäkin pitäisi hirveästi syyllistää varsinkin kun jotkut tutkimukset väittävät että päiväkotilapset menestyvät myöhemmässä elämässään kotona kasvatettuja paremmin ?

kyllä he niillä huippulahjoillaan kykenevät hoitamaan vanhemmatkin sisarukset, kun kerran taviksetkin siihen kykenee.



Ja minä luulin, että tässä puhutaan normaaleista perheistä, eikä mielenterveysongelmaisista.

11, pysytään asiassa.

ap kirjoitti saaneensa lapsensa peräjälkeen ja sairastelleensa. Niin käy ihan tavallisissa perheissä. Ymmärrän ap;ta oikein hyvin ja olen hänen kanssaan todellakin samaa mieltä.

11

kun vauva tulee taloon, ovat kiistatta tärkeimmät kuukaudet myös esim. esikoisen kannalta. Miten esikoinen voi sopeutua ajatukseen siitä, että talossa on uusi perheenjäsen, jos hänet työnnetään päiväkotiin pois jaloista? Miten esikoinen pääsee luomaan suhdetta uuteen sisarukseensa, kun hän on päivät poissa kotoa? Miten esikoinen käsittelee tunteitaan tuossa tilanteessa? Epävarmuutta ja sitä, rakastetaanko minua vielä yhtä paljon kuin ennenkin? Luultavasti kokee, että vauva on tärkeämpi, koska äiti on vauvan kanssa kotona ja hänet viedään muualle.

Ihmettelen sitä, että päiväkotilasten äitejä ollaan jatkuvasti syyllistämässä siitä että antavat lapsensa olla päiväkodissa jonkun ylimääräisen kuukauden kun toinen lapsi on vauvaiässä. Ihan niin kuin nämä muutamat kuukaudet heilauttaisivat lapsen mielenterveyttä suuntaan tai toiseen.

En ole missään sanonut, etteikö kotona opi. Totta kai oppii. Mutta kun tämä yhteiskunta vaan valitettavasti odottaa jo alle eskari-ikäiseltä sellaisia taitoja, joita USEIMMAT lapset oppivat vasta ryhmässä, VIERAIDEN ihmisten kanssa, niin päiväkoti on siten erittäin hyvä asia. Meille ei ole yksikään neurologi tai lastenneuropsykologi sanonut että päiväkoti olisi huono. Päin vastoin. Molemmat ovat ehtottomasti sitä mieltä että JOS lapsi on saanut ja saa kotona perusturvallisuutta, rauhaa kasvulleen jne niin silloin hän hyötyy myös päiväkodin antamista ÄRSYKKEISTÄ. Neurologi esim. sanoi että oppimisvaikeudet on vaikeaa havaita kotona. KUn lapsi on vieraassa ympäristössä ja joutuu kaiken hälyn ja kärsykkeen keskellä kuitenkin keskittymään, siinä nähdään lapsen TODELLINEN oppimiskyky - ja voidaan varhaisella kuntoutuksella puuttua jo asiaan. Eikä siis koulussa, jossa on jo osattava monenlaisia kypsyyttä vaativia taitoja.



nro 3. Kysyit minulta, enkö käynyt lasteni kanssa missään. Vastaus: Kävin mutta en pakolla. Meillä elettiin ihan tavallista arkea. Rajoitteina mm. pienemmän tytön vaikea astma - usein jäätiin sisälle ja isompi itki miksi ei pääse ulos. Kun meillä sairasteltiin infektioita, se tarkoitti että jos toinen oli kipeä, toisenkin oli oltava sisällä.

Käytiin kerhossa isomman kanssa. Käytiin puistoissa. Eikä näkynyt muita, oikeastaan koskaan. Asumme isolla omakotitaloalueella - en tiedä missä muut äidit tai lapset olivat. Tiedätkö: Alkoi ahdistaa jossain vaiheessa. Lapset kaipasivat toisia lapsia, itse toisia äitejä.

Meidän lähipiirissä olevat lapset olivat jo hoidossa ja minä olin autoton - maalla ei oikein pääse kulkemaan samalla tavalla jos ei ole autoa. Tai pääsee, jos varaa puolet päivästä siihen että toinen taapero kävelee ja toinen istuu rattaissa.



Jos mä jäisin nyt äitiyslomalle, en todellakaan repisi lapsiani pois päivähoidosta. Heille on tärkeää säännöllinen rytmi ja jos tähän vauva tulisi, siitä olisi ainakin hetkeksi aikaa säännöllisyys aika kaukakana. Siis meillä kun ei ole ollut lapset ns helppoja tai hyvin ja helposti nukkumaan käyviä.



Mikäs sellaisen äidin on elää ja olla kotona koko lapsikatraan kanssa, jolle parin tunnin yöunet riittää. Mulle ei riitä.



Ja mikä ehkä aika tärkeää, onko äiti todellakin se ainoa oikea lapsen kasvattaja ja hoitaja? Eikö lapsen tarvitse oppia ottamaan vastaan sääntöjä ja rajoituksia sekä rakkautta myös toisilta aikuisilta, luomaan heihin hyvä suhde?



Ja uskokaa tai älkää, lapset nauttivat toisista lapsista. He ovat täysin erilaisia ilman äitiään. Mutta asia on tosiaankin eri jos on laaja ystäväpiiri, paljon lapsia lähipiirissä. Tosin siltikään se ei ole sama kuin päiväkoti.

ns. heikompien vanhempien luokkaan, jolla ei siis ole älyä eikä kykyä korjata lapsen puheen kehityksen ongelmia. Monesti näihin auttaa normaali kontakti lapseen sekä tukimuotona puheterapia. Monesti nämä heikompilahjaiset vanhemmat ovat itsekin jääneet jossain vaiheessa jälkeen, kuten ap itsekin kertoo. Se tottakai heijastuu myös lapsen kehitykseen. Onneksi saatte moniammatillista apua nyt! Silloin on yksinkertaisesti pakko turvautua päiväkotiin tai muuhun varhaiskasvatusta antavaan laitokseen.

lapsen puheenkehityksen ongelmia. Yleensä tarvitaan muita tukimuotoja. Toisinaan riittää pelkkä puheterapia ja "kotihoito-ohjeet", toisinaan tarvitaan päiväkodin erityisryhmän tukea.

ns. heikompien vanhempien luokkaan, jolla ei siis ole älyä eikä kykyä korjata lapsen puheen kehityksen ongelmia. Monesti näihin auttaa normaali kontakti lapseen sekä tukimuotona puheterapia. Monesti nämä heikompilahjaiset vanhemmat ovat itsekin jääneet jossain vaiheessa jälkeen, kuten ap itsekin kertoo. Se tottakai heijastuu myös lapsen kehitykseen. Onneksi saatte moniammatillista apua nyt! Silloin on yksinkertaisesti pakko turvautua päiväkotiin tai muuhun varhaiskasvatusta antavaan laitokseen.

vain vaikeimmissa tapauksissa tarvitaan päiväkotia lapsen puheenkehityksen edistämiseksi. Tällainen on tarpeen oikeastaan vain kun kyseessä on dysfasia. Joissakin tapauksissa päiväkoti on jopa haitallisempi kuin kotihoito, koska päiväkodin melutaso on korkea ja puhe ei erotu yksittäisenä vaan aistiherkälle lapselle meteli on suorastaan haitallista! Hän ei erota yksittäisiä sanoja eikä opi hahmottamaan kokonaisuuksia. Itse olen suositellut päivähoitoa vain hyvin harvoissa tapauksissa, jos vaihtoehtona on kotihoito.



t. elto