Lue keskustelun säännöt.
"Virikelapsista" ja päiväkodin merkityksestä
21.09.2008 |
Itsekin olin sitä mieltä, että kotihoito on PARAS ja AINOA mahdollisuus lapsen tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle. Olin sitä mieltä että päiväkodissa ryhmä vain haittaa lapsen kehitystä. Olin itse ollut töissä erilaisissa päiväkotiryhmissä, joten tiesin tarkkaan, mitä päiväkodissa oikeasti tapahtuu. SIltikin olin sitä mieltä, että vanhemmat jotka vievät lapsensa hoitoon esim. vauvan tullessa, ovat ajattelemattomia.
KUNNES sitten omat lapset tulivat peräjälkeen. Ja tuli puheen vaikeuksia. Ja kaikenlaisia tutkimuksia. Ja minun sairastelu.
Vein lapset hoitoon ollessani itse töissä. Vapaapäivinä pidin heidät joskus siellä, jotta sain itse levätä. Nyt olen sairaslomalla ja vien molemmat hoitoon. En vie virikehoitoon, vaan vien heidät toisten lasten kanssa oppimaan, olemaan.
Jos minulla olisi lähipiirissä hoitorinki (esim. isovanhemmat ja kummit), lapset voisivat heidänkin kanssaan joskus olla. Vaan kun ei ole. Toinen lapsistamme on kuntoutuksellisista syistä päiväkodissa ja puolessa vuodessa puheen kehitys on lähtenyt aivan uskomattómalla tavalla etenemään. Hän on myös saanut kavereita ja oppinut asioita, joita ei olisi ilman ryhmää oppinut. Hän on saanut olla kotona 3,5 vuotta ja sen huomaa: Liian kauan. Sosiaaliset taidot aivan selvästi heikommat kuin niillä jotka aiemmin ovat aloittaneet päivähoidon. Sosiaalisilla taidoilla tarkoitan kykyä ottaa kontaktia toiseen lapseen, kykyä osata ryhtyä leikkimään, kykyä ottaa muut leikkijät huomioon jne.
Olen itse ollut niitä lapsia, jotka meni suoraan koulunpenkille ilman päiväkotia. Ja voin sanoa että ongelmia oli!! :)
Jokainen perhe tekee omat ratkaisut ja se, viekö joku nyt hoitoon isomman lapsen kun vauva on kotona, ei todellakaan tee äidistä huonoa. Pidän tällaista äitiä enemmänkin välittävänä, hän voi jaksaa paljon paremmin isommankin kanssa jos tuo on vaikka pari päivää viikossa hoidossa!!
Samoin jos vanhemmat ovat kotona... te jotka kritisoitte, niin tiedättekö MIKSI vanhemmat ovat kotona? Siis niiden jotka vievät lapset hoitoon?
Tietääkseni nykyaikana kotona oleminen voi tarkoittaa vain kahta asiaa: Työttömyyttä tai sairaslomaa. Ei kukaan voi vain lorvia, ellei sitten halua olla tuloton!
Toisekseen jotkut tekevät pätkätyötä. Jos irtisanoo päivähoitopaikan, sitä on aika vaikeaa saada samaan paikkaan uudestaan. Meillä ainakin päivähoitosopimusta tehdessä hoidon tarve arvioidaan aina muutosten tullessa. Pelkkä kotona oleminen ilman em. syitä ei ole ainakaan täällä pätevä syy - tais siis ainakin siihen puututaan siten, että lapsi ei olisi kokoaikahoidossa.
Ja itsekkääksi itsekin olen tullut: JOS maksan täydet maksut lapsistani, tasan vien heidät hoitoon silloinkin kun olen kotona (esim. pari kertaa viikossa). Meillä päiväkodissa suhtaudutaan onneksi näihin asioihin hyvin ja tuetaan sitä äidinkin jaksamista.
Virikelapset on onnellisia lapsia. Saadessaan itselleen kaverisuhteita, saadakseen ylläpitää niitä. Ne on aika tärkeitä lapsen elämässä. KUn kaikilla ei lähipiirissä ole edes lapsia, saatika että näkisi tarpeeksi..
Kommentit (58)
Mulla on vain neljä hoitolasta ja melu on usein ihan järkyttävää. Korvatulpat pitäisi olla korvissa, mutta en voi niitä pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa että teillä on edetty puheen kehityksessä. Totta kait kotona voidaan tukea, itse olen vauva-ajasta asti lorutellut, laulanut, on soitettu musiikkia, luettu paljon. Yhdessä tehty siis. Ja kuunneltu lasta ennen kaikkea!
Jokaisella on varmasti se oma mielipiteensä ja kokemuksensa. Meillä kuitenkin 4v tarvitsee ihan selvästi jo kavereita eikä kärsi ryhmässä - päin vastoin voi oppia huomaamaan ettei aina itse ole se joka huomataan. Mulle painotettiin joka paikassa että mun tehtävä on olla äiti eikä kuntouttaja. Siihen kun on olemassa ammatti-ihmiset, joiden kotiläksyjä tietysti yhdessä lapsen kanssa tehdään.
Päiväkoti antaa elämyksiä, kokemuksia, kavereita, uusia aikuissuhteita. En näe päiväkotia siis mitenkään huonoksi jos kyseessä 3-4-vuotias lapsi. Riippuu tietysti päiväkodista, millainen ilmapiiri siellä on ja miten he panostavat lapsiin. Kotona oleminen sekin antaa elämyksiä, kokemuksia mutta ei kaikille kavereita.
Olen kuitenkin hoitanut lapseni kotona niin että vanhempi oli 3,5 vuotias kun hän aloitti hoidon ja pienempi tasan 2.
t. ap
Mulla on vain neljä hoitolasta ja melu on usein ihan järkyttävää. Korvatulpat pitäisi olla korvissa, mutta en voi niitä pitää.
Meteli on välillä aivan järkyttävää... Itselläni on tällä hetkellä hoidossa yksi puheviiveinen lapsi "virikesyistä". Koen, että yhtä lailla hän hyötyisi kotihoidostakin, mutta tämä on vanhempien päätös :/
olisi kahdesta suvusta, tai edes yhdestä suvusta apuja lasten hoidossa (6kk, 2X3v) en olisi isompia pk laittanut. Uskon, että moni joka täällä huutelee kotihoidon paremmuudesta ja ainoasta oikeasta hoitomuodosta on juuri sellaisia, jotka eivät pyöritä arkea yksin puolison ollessa paljon pois. Jos olisitte kokeneet edes puolta sitä, jota minä olen kaksosten vauva-aikana ette varmasti olisi niin kärkkäitä mielipiteissänne. Mutta te ette tiedä elämäämme, sairasteluja, unettomutta, väsymystä ja yksinäisyyttä lasten hoidossa ja sen rankkuutta. Koska te ette ole kokeneet näitä asioita kuten minä. Siksi isommat ovat nyt osa-aikaisesti hoidossa, kerhot eivät tue tarpeeksi lyhyen aikansa vuoksi ja 3h vuoksi kuljettamiset autolla ja pukemiset kolmen pienen kanssa olisivat jo ihan liikaa. Pk ollut parempi ratkaisu, koska voivat nukkua päiväunensa siellä, ja mahdollisesti itse saan tehdyksi kodin loputtomat askareet rauhassa, mitä vauvalta ehdin. Jotta jaksan parempana äitinä ja vaimona. Lisäksi ajattelen niin, että tämä on mukavan pehmeä lasku lapsilleni, jotka 3v pääsevät päiväkodin maailmaa maistamaan, ennenkuin menen kokonaan töihin.
Poden lasteni hoitoonviemisestä kuitenkin huonoa omaatuntoa sen jälkeen kun luen näitä kirjoituksia joissa arvostellaan minun ratkaisuani ihan lonkalta. Olen jaksanut lasteni kanssa olosuhteissa, joissa ei monikaan olisi jaksanut, olen hoitanut heitä 3v asti kotona. Minusta se on jo suuri lahja lapsille, ja he ovat valmiita myös päiväkotiin vaikka ryhmät isoja ja meluisia. Tiedän, että olen parempi äiti kun lapset saavat olla rauhassa minulta ja minä heiltä. En myöskään tukista, läpsi lapsiani ja olen yleensä täysin läsnä lasten leikeissä ja elämässä kun ovat kotona SUURIMMAN osan viikkoa. Jaksan myös hoitaa näin pientä vauvaani, joka syönyt 6kk ajan lähes tunnin välein. Poden unettomuutta ja kärsin käsittämättömästä univajeesta, koska isommatkaan eivät oikein vieläkään nuku hyvin öitä, puhumattakaan vauvasta. En ehdi tai pysty päivisin juuri nukkua, mutta se hetki kun voi rauhassa tehdä kotitöitä ja olla vauvallekin iloinen äiti, on tärkeää, olenhan hänenkin äiti.
En halua, että minun lapseni karkaavat kotoa kun nukun rättiväsyneenä itse päiväunia, tai laita pieniä lapsiani keskenään ulos leikkimään, kun en jaksa juosta heidän perässään.
Kävin kokeilemassa myös erästä kerhoa, mutta en halunnut sitä aloittaa sillä ohjaajat tuntuivat etäisiltä, tylyiltä ja lapset olivat kangesta jäykkiä kokeilukerran jälkeen. Lapseni tuntien, eivät nauttineet. Mielummin pidän lapset koulutettujen lastentarhaopettajien valvonnassa, ja luotan täysin heidän ammattiaitoonsa.
Olemme kaikki onnellisempia näin.
jos lapsille ei järjestetä ohjattua toimintaa. Villiintyy ne lapset vähemmästäkin, jos saavat vapaasti riehua. Suunnitelmallisella ohjatulla toiminnalla ryhmä kuin ryhmä saadaan rauhoittumaan ja melu vähenemään.
t. LTO
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3v perhepäivähoitoon, oli aivan loistava hoitomuoto lapselle. Nyt eskarissa ja ongelmia alkaa tulla. Lapsi muuttunut levottomammaksi eikä saa tehtäviä tehtyä ilman aikuisen apua. Olen ehdottomasti sitä mieltä et minun lapselleni päiväkoti ei ole paras mahdollinen paikka mut näin nyt vaan mennään, eskari kun on pakko käydä.
Ero käyttäytymiseen todella selvä.
Hoitajalla voi olla niin eri-ikäisiä lapsia, vauvasta 5-vuotiaisiin, ettei heille joka hetki pysty ohjattua toimintaa järjestämään. Ja melua lähtee, vaikka toimintaa olisikin. Olipas asiantuntijamainen neuvo sulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en perhepäivähoitajien!
Hoitajalla voi olla niin eri-ikäisiä lapsia, vauvasta 5-vuotiaisiin, ettei heille joka hetki pysty ohjattua toimintaa järjestämään. Ja melua lähtee, vaikka toimintaa olisikin. Olipas asiantuntijamainen neuvo sulla.
iänikuisia lässytyksiä kotihoidosta ja olenkin alkanut halveksia naisia jotka alistavat toiset naiset samaan ankeaan muottiin itsensä kanssa.
Olen itse nyt ollut kotona 2.5v. esikoisen kanssa aloitan työt ensi kuussa. Jos toisen lapsen saamme kun esikoinen on vielä tarhaiässä niin tottakai annan hänen jatkaa omaa arkirutiiniansa, lyhennetyin päivin mutta kuitenkin omassa tarhassaan.
Ja miksikö niin teen?
Koska koen että uudellakin vauvalla on oikeus saada äidin ihan jakamatonta huomio niinkuin esikoinenkin sai. KOska esim 4v. vaatii ja on äänessä kyllä aika jatkuvasti eikä päikkäreitä enää nuku joten koska se vauva saisi sitä ihan kahdestaan äidin kanssa oloa?
uskon että miksi ensimmäiset ja ainoat lapset usein pärjäävät niin hyvin liittyy tähän että on vauvana jo saanut olla "erityinen" eikä "vaan roiku mukana liinassa kun mamma piirtää ja askartelee uhmaisen isoveljen kanssa".Koska teillä on täällä niin järkyttävän jyrkät mielipiteet asiasta niin mä vhän epäilen että kaikki ei ole ihan kunnossa jos pitää niin ärhäkästi aina soimata muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
iänikuisia lässytyksiä kotihoidosta ja olenkin alkanut halveksia naisia jotka alistavat toiset naiset samaan ankeaan muottiin itsensä kanssa.
Olen itse nyt ollut kotona 2.5v. esikoisen kanssa aloitan työt ensi kuussa. Jos toisen lapsen saamme kun esikoinen on vielä tarhaiässä niin tottakai annan hänen jatkaa omaa arkirutiiniansa, lyhennetyin päivin mutta kuitenkin omassa tarhassaan.
Ja miksikö niin teen?
Koska koen että uudellakin vauvalla on oikeus saada äidin ihan jakamatonta huomio niinkuin esikoinenkin sai. KOska esim 4v. vaatii ja on äänessä kyllä aika jatkuvasti eikä päikkäreitä enää nuku joten koska se vauva saisi sitä ihan kahdestaan äidin kanssa oloa?
uskon että miksi ensimmäiset ja ainoat lapset usein pärjäävät niin hyvin liittyy tähän että on vauvana jo saanut olla "erityinen" eikä "vaan roiku mukana liinassa kun mamma piirtää ja askartelee uhmaisen isoveljen kanssa".
Koska teillä on täällä niin järkyttävän jyrkät mielipiteet asiasta niin mä vhän epäilen että kaikki ei ole ihan kunnossa jos pitää niin ärhäkästi aina soimata muita.
No äidin sairastelusta tai lapsen kehitysongelmista johtuva päivähoito ei mielestäni ole virikehoitoa.
Virikehoidoksi käsitän sen kun kotonaoleva (terve) äiti laittaa lapsen hoitoon, usein vauvan syntyessä, koska lapsella olisi kotona tylsää. Tottakai on, jos lapsen kanssa ei tehdä mitään siellä kotona tai käydä muualla kuin kaupassa.
Itse en vain ymmärrä missä vaiheessa lapsesta on tullut niin haastava projekti ettei normaali vanhempi pystyisi ilman alan koulutusta kasvattamaan lapsesta normaalia kansalaista...?
Tottakai 9-kuisena päiväkotiin menneet lapset osaavat leikkiä aiemmin muiden lasten kannsa kuin 4-vuotiaana päiväkotiin menneet, mutta mitä sitten? Mitä meerkitystä sillä on lapsen tulevaisuuden kannalta meneekö vieraisiin lapsiin tottumisiin kaksi viikkoa enemmän vai ei? Paitsi silloin kun äidille on tärkeintä että lapsi oppii kaiken mahdollisimman nopeasti. Itse en ole ikinä ymmärtänyt sitä miksi ylipäätään kaikki pitäisi osata mahsollisimman nuorena. Puolivuotiaan pitäisi jo kontata ja olla vierottunut tutista ja tuttipullosta, vuoden vanhan pitää osata kiipeillä ja puhua.
Kun tutkii vähän lähiympäristöä huomaa ettei niistä 3-vuotiaana tuttia syöneistä ja 1-vuotiaana konttaamaan oppineista ole kasvanut yhtään sen huonompia ihmisiä...
Toki lapselle on tärkeä tutustua muihinkin lapsiin ja käydä kodin ulkopuolella, mutta se on mahdollista toteuttaa myös ilman päivähoitoa. Vähän viitseliäisyyttä se tietenkin vaatii. Helpompaa on viedä lapsi aamulla hoitoon, hakea illalla pois, antaa ruokaa ja laittaa nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitajalla voi olla niin eri-ikäisiä lapsia, vauvasta 5-vuotiaisiin, ettei heille joka hetki pysty ohjattua toimintaa järjestämään. Ja melua lähtee, vaikka toimintaa olisikin. Olipas asiantuntijamainen neuvo sulla.
Vaikka järjestäis mitä toimintaa niin ei ne lapset rauhassa ja hiljaa ole kaiken aikaa :/ Menoa ja ääntä riittää. LTO tais olla vähän hakoteillä kommentissaan. Lasten nyt kuuluukin olla vähän äänekkäitä :) Hiljaiset lapset ovat alistettuja.
olisi kahdesta suvusta, tai edes yhdestä suvusta apuja lasten hoidossa (6kk, 2X3v) en olisi isompia pk laittanut. Uskon, että moni joka täällä huutelee kotihoidon paremmuudesta ja ainoasta oikeasta hoitomuodosta on juuri sellaisia, jotka eivät pyöritä arkea yksin puolison ollessa paljon pois. Jos olisitte kokeneet edes puolta sitä, jota minä olen kaksosten vauva-aikana ette varmasti olisi niin kärkkäitä mielipiteissänne. Mutta te ette tiedä elämäämme, sairasteluja, unettomutta, väsymystä ja yksinäisyyttä lasten hoidossa ja sen rankkuutta. Koska te ette ole kokeneet näitä asioita kuten minä. Siksi isommat ovat nyt osa-aikaisesti hoidossa, kerhot eivät tue tarpeeksi lyhyen aikansa vuoksi ja 3h vuoksi kuljettamiset autolla ja pukemiset kolmen pienen kanssa olisivat jo ihan liikaa. Pk ollut parempi ratkaisu, koska voivat nukkua päiväunensa siellä, ja mahdollisesti itse saan tehdyksi kodin loputtomat askareet rauhassa, mitä vauvalta ehdin. Jotta jaksan parempana äitinä ja vaimona. Lisäksi ajattelen niin, että tämä on mukavan pehmeä lasku lapsilleni, jotka 3v pääsevät päiväkodin maailmaa maistamaan, ennenkuin menen kokonaan töihin.
Ehkä nyt ajattelet näin. Mutta entäs sitten parin vuoden päästä? Itselläni 4 lasta ja rankkaa on! Varsinkin, kun yksi lapsista on ns. "erityinen". Hän työllistää paljon, mies on töissä viikolla aamusta iltaan. Mutta kummasti sitä vain jaksaa puurtaa lapsiensa eteen. Uskon, että se päivä koittaa vielä, jolloin on helpompaa, mukavampaa ja rauhallisempaa. Nyt päiväni täyttyvät lasten huudoista, itkusta, sairasteluista, terapiakäynneistä, harrastuksista, kavereista, kerhosta, ulkoilusta... Mutta se on osa elämää ja haluan elää nyt tätä päivää murheineen ja iloineen. Jos ei tiedä milloin on onneton ja väsynyt ei osaa myöskään nauttia myös niistä iloisista hetkistä :) Rakastan lapsiani väsymyksestäni huolimatta ja tiedän tarjoavani heille parhaan mahdollisen hoidon - omassa kodissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen ja kakkonen ovat silloin olleet kaksi vuotta samassa päiväkodissa ja aiomme jatkaa hoidossa siten, että lapset käyvät siellä ma-ti seitsemän tuntia päivässä. Alueella ei ole kerhoja kävelyetäisyydellä ja arjesta tulisi aika kaoottista, jos kuskaisimme kahtena päivänä viikossa kolmivuotiasta ja kahtena nelivuotiasta kerhoihinsa. En myöskään halua menettää hoitopaikkoja, kun ne olemme vihdoin saaneet tästä lähipäiväkodista.
Minulla on eräs kotiäitiystävä, joka meinaa olla kolme vuotta kolmen lapsen kanssa kotona. Heillä on hyvät verkostot, ja lapset voi tuupata mummolle ja papalle miltei koska vain. Meillä ei ole tällaista mahdollisuutta, joten ymmärrän hyvin sinua, ap.
En pidä lapsiani myöskään virikelapsina. Ajattelen lähinnä itseäni ja omaa jaksamistamme. Ja toisaalta uskon, että lapsille on helpomaa jatkaa kesken vuotta tutussa päiväkodissa kuin aivan uudessa kerhoryhmässä.
Mutta jokaisen perheen tilanne on erilainen. Ja toisaalta jokaisella äidillä on ne heikot kohtansa. Minä olen aika huono valvomaan huutavan vauvan kanssa, mutta uhmisten kanssa pärjäänkin sitten jo mainiosti, leikki-ikäisistä puhumattakaan. Niinpä otamme ilolla kaiken avun, tässä tapauksessa kaupungin tarjoaman, vastaan tässä kolmannen lapsen vauvavaiheessa.
on vain kaksi vaihtoehtoa: joko riehuminen tai täydellinen hiljaisuus. Tiedätkö, että lapset oppivat käyttämään myös normaalia ääntä, kun heitä siihen opastetaan? Eli ei lasten tarvitse olla alistettuja ja täydellisen hiljaisia vaan heitä voi opettaa käyttämään ääntä normaalilla tasolla. Eli aina ei tarvitse huutaa saadakseen äänensä kuuluville.
Vaikka järjestäis mitä toimintaa niin ei ne lapset rauhassa ja hiljaa ole kaiken aikaa :/ Menoa ja ääntä riittää. LTO tais olla vähän hakoteillä kommentissaan. Lasten nyt kuuluukin olla vähän äänekkäitä :) Hiljaiset lapset ovat alistettuja.
vähän käytöstapoja, vaikka nimimerkin takaa kiroiletkin...
Normaali vanhempi, normaali parisuhde, normaali lapsi - määrittäkääpä ne te, jotka näitä käsitteitä käytätte? Entä mtä ovat normaali lapsiperherasitus ja normaali tukiverkosto?
Jään miettimään, mistä syntyy tämä vihan ja halveksunnan määrä erilaisia ratkaisuja tekeviä vanhempia kohtaan. Eikö lapsiperheiden olisi syytä koota voimansa muita vihollisia kohtaan kuin toisia, eri asioissa, eri tavoin lujilla (ennemmin tai myöhemmin) olevia vanhempia kohtaan?
Ja ajatelkaa: oma lapsenne saattaa mennä naimisiin sellaisen "vääränlaisen, epänormaalin" perheen jälkeläisen kanssa!
mutta meillä on kotona kaksi eskari-ikään asti kotona hoidettua lasta, jotka ovat sosiaalisia, empaattisia, menestyvät koulussa ja selvästi nauttivat elämästään. Sitten meillä on pieni leikki-ikäinen, joka meni 2-vuotiaana päiväkotiin. Tämä nuorin "päiväkotilapsi" hakee koko ajan huomiota, tekee pientä kiusaa, kiroilee ja häneen on vaikea välillä saada kunnon kontaktia. Pitkän kesäloman aikana selvästi rauhoittui ja alkoi vaikuttaa tasapainoisemmalta ja levollisemmalta. Oikeasti minua kaduttaa, että laitoin toisen niin pienenä päiväkotiin. Ja päiväkoti on hyvä, minulla on kokemusta myös huonosta päiväkodista.
ja vein siksi lapsen päiväkotiin. Paha äiti olen. Paha.
Meidän puheviiveinen lapsi oli kotihoidossa vaikka päivähoitoa vilauteltiin. Onneksi en suostunut. Kävi pari kertaa viikossa puheterapiassa ja toimintaterapiassa. Lisäksi kävi seurakunnan kerhoa pari kertaa viikossa. Hyvin on edistynyt ja on kirinyt puheessa ikätoverinsa kiinni nyt kun on ekaluokalla. En ymmärrä mihin sitä päiväkotia olisi tarvittu. Puheterapeutilta sain paljon kiitosta siitä, että kotona teimme säntillisesti harjoituksia, luimme lapselle paljon ja kuuntelimme häntä :)